Musiikkitalo on maamme vilkkain konsertti- ja tapahtumatalo, jonka tiloissa järjestetään yli 1300 tapahtumaa vuodessa klassisesta musiikista viihde- ja populaarimusiikin konsertteihin sekä yritysjuhlista lastentapahtumiin. Musiikkitalosta tehdään myös korkeatasoisia TV- ja striimituotantoja viikoittain. Panostamme moderniin esitystekniikkaan ja olemme teknisesti yksi edistyksellisimpiä konserttitaloja Suomessa.
Haemme nyt Musiikkitaloon asiakaspalvelun ja esitystekniikan osaajaa vastaamaan tapahtumatekniikan toteutuksista.
TOIMENKUVA
Esitysteknikko työskentelee vastaavana teknikkona ja operoijana ääni-, kuva-, valo- tai striimitehtävissä yritystapahtumissa tai mestareiden apuna esimerkiksi konserttisalin tuotannoissa. Työpäivään voi kuulua myös tulevien tapahtumien suunnittelua ja valmistelua, tapahtumien rakentamista ja purkua tai esitystekniikan laitteiston huoltoa. Esitystekniikan tarkempi tehtäväkenttä (valo, ääni, kuva ja/tai striimi) määräytyy henkilön osaamisen ja kiinnostuksen mukaan. Seminaaristriimejä tehdään viikoittain, joten striimeihin liittyvä osaaminen on osa myös ääni-, valo- ja kuvateknikon työtä. Esitystekniikan verkkojen perusteet tulee hallita, sillä tiedonsiirto tapahtuu pääosin verkossa. Musiikkitalon tekniikan järjestelmien tuntijana esitysteknikko on tapahtumissa teknisenä vastaavana ja mm. freelancereiden tukena ja ohjaajana.
Työ on vuorotyötä ja sisältää myös ilta- ja viikonlopputyötä. Työaikamuoto on jaksotyö, ja työsuhde on vakituinen. Työt alkavat syksyllä 2025.
VAADITTAVA KOKEMUS
Esitysteknikko on tapahtumapäivänä monissa tilanteissa asiakkaan ensisijainen kontakti, eli etsimme joukkoomme henkilöä, jolta asiakaspalvelu ja työtehtävät sujuvat hyvällä ja rennolla asenteella myös paineen alla. Vähintään yksi esitystekniikan osa-alueista on hyvä olla vahvasti hallussa, ja eduksi on, jos osaamista on useammalta osa-alueelta. Toivomme myös kiinnostusta laajentaa omaa osaamista esitystekniikan eri osa-alueille. Esitysteknikko työskentelee monipuolisesti erilaisissa tapahtumissa ja konserteissa, mutta pääpaino on seminaareissa, joten arvostamme kokemusta yritystapahtumapuolelta.
HAKEMINEN
Hakemus palkkatoiveineen sekä CV tulee toimittaa 5.10. klo 23:59 mennessä sähköpostitse PDF-muodossa osoitteeseen rekrytointi@musiikkitalo.fi
Sähköpostin aihekenttään tulee kirjoittaa otsikoksi ”Esitysteknikko” sekä hakijan nimi.
LISÄTIEDOT:
Olethan rohkeasti yhteydessä jos tehtävänkuvasta tai vaadittavasta kokemuksesta on lisäkysymyksiä.
Tuotantopäällikkö Anni Valkonen, anni.valkonen@musiikkitalo.fi, 020 707 0414.
Soittoajat: 25.9. klo 10.30–12 ja 1.10. klo 14–16.