Päätoimijat

Helsingin kaupunginorkesteri

Vuonna 1882 perustettu Helsingin kaupunginorkesteri on kasvanut 36 muusikon soittajistosta 102 vakinaisen soittajan orkesteriksi, joka konsertoi vuosittain yli 100.000 kuulijalle.

Viisi ensimmäistä vuosikymmentä orkesterin ylikapellimestarina oli sen perustaja Robert Kajanus. Vuosina 1892–1923 orkesteri kantaesitti valtaosan Jean Sibeliuksen sinfonisesta tuotannosta säveltäjän itsensä johdolla. Sittemmin kaupunginorkesteria ovat luotsanneet mm. Paavo Berglund, Okko Kamu, Leif Segerstam, John Storgårds ja Susanna Mälkki.

Orkesterin ohjelmiston taiteellisesta suunnittelusta on syksystä 2023 alkaen vastannut kolmihenkinen taiteellinen johtotiimi, jonka muodostavat ylikapellimestari, taiteellinen johtaja Jukka-Pekka Saraste, päävierailija ja toinen taiteellinen johtaja Pekka Kuusisto ja vuosittain vaihtuva residenssisäveltäjä, joka on kaudella 24/25 säveltäjä Samy Moussa.

Helsingin kaupunginorkesteri aloitti konsertoinnin kotisalissaan Helsingin Musiikkitalossa vuonna 2011. Vuosittaisten 70-80 konsertin lisäksi orkesteri tekee säännöllisesti ulkomaankiertueita. Ensimmäinen konserttimatka suuntautui Pariisin maailmannäyttelyyn kesällä 1900. Orkesteri on Euroopan lisäksi vieraillut mm. viisi kertaa Yhdysvalloissa ja Japanissa sekä tehnyt ensimmäisenä suomalaisena sinfoniaorkesterina konserttikiertueen Etelä-Amerikkaan.

HKO on saanut tunnustusta levytyksistään, joista useille on myönnetty palkintoja sekä mm.Grammy-ehdokkuuksia.

Helsingin kaupunginorkesterin verkkosivut

Radion sinfoniaorkesteri

Radion sinfoniaorkesteri (RSO) on Yleisradion orkesteri, jonka tehtävänä on tuottaa ja edistää suomalaista musiikkikulttuuria. Orkesterin ylikapellimestari on Nicholas Collon.

Radio-orkesteri perustettiin vuonna 1927 kymmenen muusikon voimin. Sinfoniaorkesterin mittoihin se kasvoi 1960-luvulla. RSO:n ylikapellimestareita ovat olleet Toivo Haapanen, Nils-Eric Fougstedt, Paavo Berglund, Okko Kamu, Leif Segerstam, Jukka-Pekka Saraste, Sakari Oramo ja Hannu Lintu. 

Suurten klassis-romanttisten mestariteosten ohella RSO:n ohjelmisto sisältää runsaasti nykymusiikkia ja orkesteri kantaesittää vuosittain useita Yleisradion tilausteoksia. RSO:n tehtäviin kuuluu myös koko suomalaisen orkesterimusiikin taltioiminen kantanauhoille Yleisradion arkistoon. 

RSO on levyttänyt mm. Mahlerin, Bartókin, Sibeliuksen, Hakolan, Lindbergin, Saariahon, Sallisen, Kaipaisen ja Kokkosen teoksia. Orkesteri on saanut levytyksistään Gramophonen kolmesti – Lindbergin klarinettikonserton levytyksestä 2006, Bartókin viulukonserttojen levytyksestä 2018 sekä Lotta Wennäkosken orkesteriteosten levytyksestä 2023. Vuonna 2023 Gramophone-lehti valitsi Radion sinfoniaorkesterin Vuoden orkesteri (Orchestra of the Year) -palkintoehdokkaaksi. 

Muita tunnustuksia ovat mm. BBC Music Magazine Award, Académie Charles Cros ja MIDEM Classical Award. Sibeliuksen sävelrunoja ja lauluja sisältävä levy palkittiin International Classical Music -palkinnolla (ICMA) 2018. Kotimaisen EMMA-palkinnon RSO on saanut 2016 ja 2019. Grammy-ehdokkaana RSO on ollut 2020 ja 2021.  

RSO:n konsertit lähetetään suorina lähetyksinä Yle Areenassa ja Yle Radio 1:ssä, viivästettynä konsertti-iltana Yle Teemalla sekä taltiointeina Yle TV1:ssä.

Radion sinfoniaorkesterin verkkosivut

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian konsertit avaavat näyteikkunan tulevaisuuden huippuartistien työskentelyyn ja tarjoavat unohtumattomia taide-elämyksiä. Sibelius-Akatemia kuuluu Euroopan suurimpiin musiikkiakatemioihin ja se on arvioitu yliopistovertailussa yhdeksi maailman parhaista esittävien taiteiden korkeakouluista.

Esiintyminen on tärkeä osa Sibelius-Akatemian opiskelijoiden opintoja, ja akatemia järjestää yli 700 konserttia vuodessa. Valtaosa konserteista järjestetään Musiikkitalon konserttisaleissa. Konserteissa kuullaan niin vierailevia kansainvälisiä huippuosaajia kuin tulevaisuuden nimiä uriensa alkutaipaleella.

Ohjelmistosta löytyy konserttielämyksiä elektronisesta klassiseen musiikkiin. Osaan konserteista on vapaa pääsy, ja maksulliset konsertit ovat edullisia, mahdollistaen laadukkaan konserttikokemuksen saavutettavaan hintaan.

Tutustu Sibelius-Akatemian ohjelmistoon 

Lue lisää Musiikkitalosta

Musiikkitalon historia

Musiikkitalo on Taideyliopiston Sibelius-Akatemian, Radio sinfoniaorkesterin ja Helsingin kaupunginorkesterin yhteinen hanke, joka avattiin elokuussa 2011. Talo on rakennettu Helsingin parhaalle paikalle aivan Eduskuntatalon edustalle.

Urut

124-äänikertaiset urut ovat suurimmat modernit konserttisaliurut. Urkuhankkeen mahdollisti Kaija Saariahon miljoonan euron lahjoitus.

Arkkitehtuuri

Musiikkitalon seinät puhuvat puoliääneen, antaen tilaa tärkeimmälle, musiikille. Avoimuus ja kohtaaminen ovat olleet lähtökohtina myös arkkitehtuurissa.

Kuvataide Musiikkitalossa

Musiikin ja arkkitehtuurin lisäksi Musiikkitalossa on myös nähtävää kuvataiteen ystäville. Reijo Hukkasen Laulupuut ja Kirsi Kaulasen Gaia on suunniteltu tilaustyönä Musiikkitaloa varten.

Siirry takaisin sivun alkuun