Saapuminen Musiikkitaloon

Musiikkitalo ulkoa kesällä

Talo Helsingin sydämessä

Musiikkitalo sijaitsee aivan Helsingin ytimessä Kansalaistorilla, päärautatieaseman ja Eduskuntatalon välissä. Musiikkitaloon on kolme sisäänkäyntiä: Mannerheimintiellä, Kansalaistorilla ja Taideyliopiston Sibelius-Akatemian sisäänkäynti Töölönlahdenkadulla.

Sijainti

Musiikkitaloon on helppo tulla mistä suunnasta tahansa. Sen lähellä sijaitsevat Helsingin päärautatieasema, Kampin linja-autoasema, useampi ratikkapysäkki ja bussipysäkkejä. Musiikkitaloon voi tulla helposti myös pyörällä tai kävellen. Aimo Park Finlandian pysäköintihallista pääsee suoraan Musiikkitaloon sisälle saakka. Musiikkitalon katuosoite on Mannerheimintie 13a, 00100 Helsinki.

Avaa Google Mapsissa

Sisäänkäynti Fan Zone -tapahtuma-alueen läpi 11.6.–19.7.2026

Musiikkitalon piha-alueella on käynnissä Coca-Cola Fan Zone -tapahtuma. Mikäli saavut Musiikkitaloon Kansalaistorin puoleisen sisäänkäynnin kautta, kuljetaan Musiikkitaloon Fan Zonen tapahtuma-alueen läpi. Alueelle on vapaa pääsy ja läpikulku Musiikkitaloon on sallittu. Suosittelemme kuitenkin varaamaan saapumiseen hieman tavallista enemmän aikaa.

Sujuvimmin saavut Mannerheimintien puoleisen sisäänkäynnin kautta, josta kulku tapahtuu tavalliseen tapaan.

Saapuminen

Siirry takaisin sivun alkuun