Tiimihenki uuteen uskoon yritystapahtumalla
Yritystapahtuma tai tiimipäivä on loistava väline tiimihengen luomiseen pitkän etätyötrupeaman jälkeen.
Parin viikon päästä on tasan kaksi vuotta siitä, kun etätyösuositus ensimmäisen kerran astui voimaan. Vaikka viime vuoden lopussa olikin muutaman kuukauden ajanjakso kun suositus ei ollut voimassa, on suuri osa meistä toimistotyöntekijöistä istunut tiukasti kotonaan töitä tekemässä. Yksi nojatuolistaan, toinen keittiönpöytänsä äärestä ja kolmas työhuoneestaan.
Palaverit on hoidettu pitkälti etätapaamisina, eikä omaa työyhteisöä ole välttämättä tullut kovin paljoa tavattua. Erillään työskentelyn vaikutuksia työyhteisöihin on vaikea arvioida, koska jokainen kokee asiat omalla tavallaan ja tilanteet vaihtelevat. Jonkinlaista eriytymistä on varmasti tapahtunut, kun monet kahvipyötä- ja käytäväkeskustelut ovat jääneet käymättä. Työyhteisöt ovat kahdessa vuodessa muuttuneet paljon, osa porukasta on lähtenyt ja tilalle tullut uusia tekijöitä.
Työpaikalle palaaminen voi aluksi tuntua oudolta, varsinkin niille, jotka ovat aloittaneet uudessa työpaikassa tämän kahden vuoden etätyöjakson aikana. He eivät välttämättä edes ole päässeet tapaamaan työyhteisöään kasvotusten.
Miksi yritystapahtuma on loistava keino tiimihengen luomiseen?
Tiimipäivien ja yritystapahtumien hyöty on tiimihengen löytämisessä ja sen kasvattamisessa. Rennossa tapahtumassa pääsevät myös uudet työntekijät helposti tutustumaan muihin, ja tuomaan omaa persoonaansa esille.
Tiimihengen nostattamiseksi kannattaa tapahtuman ohjelmasta tehdä osallistava ja rikkoa sillä jäätä varsinkin, jos huomaat ihmisten jännittävän. Tapahtumissa on luontevaa tutustua ihmisiin myös oman tiimin ulkopuolelta. Tehtävät joissa rikotaan valmiit tiimirakenteet on hyvä keino ihmisten tutustuttamiseen. Rentoa ja muodollista ohjelmaa kannattaa vuorotella ja antaa osallistujille sopivasti levähtämishetkiä. Päivän loppupuolella ei tarmo enää riitä rityksen strategiaan paneutumiseen, joten vaativimmat tehtävät kannattaa sijoittaa niihin aikoihin kun ihmisillä on eniten energiaa. Iltapainotteiset ohjelmat on hvyä pitää kevyinä ja leikkimielisinä.
Tapahtuman järjestäjien rooli on valitettavan usein järjestelyistä huolehtimista, myös itse tapahtumassa. Kaikkien mahdollista päästä nauttimaan itse ohjelmasta kun jättää järjestelyistä huolehtimisen ammattilaisille. Me Musiikkitalossa hoidamme puolestanne kaiken tarjoiluista ja esitystekniikasta siivoukseen ja naulakkopalveluun. Autamme koristelussa, otamme vieraanne vastaan ja opastamme juhlatilaan. Tapahtumanjärjestäjä voi silloin aidosti keskittyä ohjelmaan ja muiden kanssa seurusteluun, tuhlaamatta hetkeäkään kahvinkeittäjänä tai skumpankaatajana.
Juuri nyt on loistava hetki ottaa vahinko takaisin pitämättä jääneistä pikkujouluista ja Kick-Offeista. Toivotamme kaikki yritykset tapahtumineen lämpimästi tervetulleiksi takaisin Musiikkitaloon!