Musiikkitalo – Vuoden 2024 suuri tapahtumapaikka

Suurten tunteiden ja tapahtumien vuosi 2024


Vuosi 2024 jää Musiikkitalon historiaan, koska taloon saatiin kauan odotetut ja toivotut konserttisaliurut. Urkujen rakentamista suunniteltiin jo talon suunnitteluvaiheessa, mutta kustannussyistä ne saatiin taloon vasta 12 vuotta myöhemmin. Tarinaan liittyy samaan aikaan riemua ja surua, sillä urkujen rakentamisen lahjoituksellaan mahdollistanut Kaija Saariaho menehtyi kesäkuusa 2023, ennen urkujen käyttöönottoa. Konserttisaliin tulleiden maailman suurimpien modernien konserttisaliurkuen vuoksi Musiikkitalo sai laajaa kotimaista ja kansainvälistä huomiota vuoden 2024 aikana.

Stunning concert hall, superb acoustics, and adventurous programming. Tonight’s concert, which ended with Stravinsky’s Firebird, was sublime –poems, stories and music in conversation.

2024 toi mukanaan myös muita mullistuksia, kun Musiikkitalossa tehtiin suuri panostus asiakastyytyväisyyteen ja -palveluun. Talossa siirryttiin käyttämään omaa lipunmyyntijärjestelmää Ticketmasterin sijaan. Musiikkitalon oman lipunmyyntipisteen ammattitaitoinen ja konserttien sisällöt hyvin tunteva henkilökunta on saanut asiakkailta paljon kiitosta vuosien varrella. Lipunmyyntiuudistuksen tavoitteena oli, että asiakkaille voidaan tarjota samaa asiantuntevaa ja korkealuokkaista palvelua kaikissa lippujen myyntikanavissa. Uudistus näkyi asiakkaille myös lipunostoprosessin huomattavana helpottumisena. Musiikkitalon asiakkaat olivatkin vuonna 2024 tyytyväisempiä kuin koskaan aikaisemmin – 96 % oli talon palveluun täysin tai hyvin tyytyväisiä!

Matala talo ja korkea kulttuuri. Helposti lähestyttäväksi tehty rakennus aivan taiteen ytimessä. Eri saleissa on erilainen akustiikka ja hyvä akustikka antaa myös mahdollisuuden kuunnella hiljaisuutta uudella tavalla. Monipuolinen ohjelmisto. Päivittäin konsertteja, joihin vapaa pääsy.

Musiikkitalon tarkoitus on mahdollistaa mahdollisimman monelle pääsy tasokkaan musiikin pariin. Viime vuonna talossa järjestettiin yli 1550 kappaletta, joista yleisötilaisuuksia oli 890. Näistä tapahtumista 537 oli maksuttomia. Kesällä maksuttomista konserteista pääsi nauttimaan Helsingin paraatipaikalle Kansalaistorilla sijaitsevalle Terassillemme. Terassilla esiintyivät muun muassa Hassan Maikal ja Antti Autio. Syksyn ja talven maksuttomat konsertit olivat pääasiassa klassisen musiikin konsertteja ja kenraaliharjoituksia, mutta myös jazzia, etnoa ja urkumusiikkia.

Maksuttomat konsertit järjestetään usein päiväsaikaan, jolloin niihin voi helposti tulla niin eläkeläiset, lapsiperheet kuin vaikka työttömätkin. Myös lipunmyynnillisiä tapahtumia oli valtava valikoima ja monipuolisesti eri musiikin genret huomioiden. Vuonna 2024 tehtiin myös uusi aluevaltaus, kun Cage 63 -vapaaottelutapahtuma järjestettiin Musiikkitalon Konserttisalissa ensimmäistä kertaa. Konserttivuoden kruunasivat kansainvälisten tähtien vierailut – lavalla nähtiin muun muassa Nick Cave, Sigur Ros, Mew ja Gregory Porter.

On kyllä aivan loistava musamesta, upeita konsertteja koettu kuten Hans Zimmerin ja Straussin konsertti.

Uskomattomat urut!

Luonnos Musiikkitalon uruista tehtiin jo talon suunnitteluvaiheessa vuonna 2006. Konserttisaliin rakennettiin uruille paikka, mutta vasta Kaija Saariahon tekemä miljoonan euron lahjoitus vuonna 2017 mahdollisti urkuhankkeen aloittamisen. Vuonna 2023 musiikkimaailma koki kuitenkin suuren menetyksen, kun maailmanhistorian 17. merkittävimmäksi säveltäjäksi rankattu Saariaho kuoli aivosyöpään. Säveltäjä ei ehtinyt kuulemaan valmiita urkuja, joiden suunnitteluun hän oli myös osallistunut.

Upea miljöö, kaunis konserttisali, jota uudet urut komistavat. Kaikki toimii!

Musiikkitaloon valmistuneet maailman suurimmat modernit konserttisaliurut herättivät suurta kiinnostusta jo rakennusvaiheessa. Avajaisvuonna 2024 urut mainittiin tai olivat aiheena 154:ssä valtamediassa ilmestyneessä artikkelissa. Pitkiä, monen sivun juttuja uruista ja niiden rakentamisesta julkaisivat muun muassa Kauppalehti Optio, Tekniikan Maailma ja Suomen Kuvalehti. Julkisia someosumia urut saivat avajaisvuotenaan 1 200 kappaletta. Urut palkittiin vuoden tekona 2024 Music & Media Awardsissa.

Loistava musiikkisali! Fantastiset uudet Urut! Viihtyisä paikka.

Erityisen kiinnostavan uruista teki niiden näyttävä fasadi. Urkujen ulkopuolella kiemurtelee yhteensä 260 metriä UPM:n biokomposiitista 3D-tulostettua pilliä. Suurin osa näkyvillä olevista pilleistä kuljettaa ilmaa urkujen palkeille ja 10 pilleistä on soivia urkupillejä. Urut ovat omakotitalon kokoiset ja niissä on neljä kerrosta. Urkujen synnystä on tehty myös elokuvadokumentti, joka esitettiin Ylellä 2024. Dokumentti on yhä katsottavissa Yle Areenassa.

Musiikkitalossa uudet urut soivat tosi upeasti. Todella hieno esitys. Urkuja kannattaa mennä kuuntelemaan ja katsomaan.

Asiakastyytyväisyys 96/100!

Musiikkitalolle tehdyn tutkimuksen mukaan konserttikävijöiden kokonaistyytyväisyys nousi vuonna 2024 korkeammalle kuin koskaan aiemmin. Asiakastyytyväisyyttä on mitattu Musiikkitalossa jo kymmenen vuoden ajan vuosittaisilla asiakashaastatteluilla. Tutkimuksessa erityisesti lipunmyynti ja aulapalvelut saivat kiitosta: niiden asiakaspalveluun oli täysin tai hyvin tyytyväisiä vastaavasti 99 % ja 98 % vastaajista. Kokonaisuudessaan Musiikkitalon palveluihin oli täysin tai hyvin tyytyväisiä huikeat 96 % haastatelluista. Vaikka asiakastyytyväisyys on aina ollut Musiikkitalossa korkealla, viime vuoden tulokset lämmittävät erityisesti mieltä.

Paraatipaikka suomalaiseen- ja maailman musiikkiin.

Musiikkitalo sai Net Promoter Score (NPS) -suositteluindeksiksi 76, joka on maan kärkitasoa toimialallaan. (Hyvään arvosanaan NPS-mittarilla riittää 20–39 pistettä.) Customer Satisfaction Indexillä (CSI) mitattuna Musiikkitalon asiakastyytyväisyys oli erittäin korkea, 96. Asiakastyytyväisyyttä tutkitaan Musiikkitalossa vuosittain, lue lisää tutkimuksesta täältä!

Kiva Taidetestaajien konsertti, kasiluokkalaiset otettiin arvostavasti vastaan! Gershwinin Rhapsody in Blue, soittimet ja soitinryhmät esiteltiin hauskasti Purcellin sävelin. Lopuksi jännä orkesterisovitus Cha-cha-cha:sta! Kiitos, RSO! Ja oli muuten upeat urut.

Arviointi

  • Sivun lainaukset on poimittu Musiikkitalon kävijöiden Google-arvosteluista vuodelta 2024. Googleen on jätetty yhteensä 2905 arviota Musiikkitalosta. Yleisarvosana kaikista arvioista on 4,5/5 tähteä.
Siirry takaisin sivun alkuun