Talk the Talk valmentaa esiintymistaidon sanansaattajia

Referenssit

Puhuja puhumassa yleisölle Musiikkitalossa.

Puhumisen taidosta voi tulla Suomen seuraava vientituote. Nuorten esiintyjien valmennus- ja verkostoitumisohjelman finaali järjestettiin Musiikkitalossa.


Puhetaidon Talent-ohjelma

Talk the Talk on kunnianhimoinen hanke, jonka juuret ovat teknologia- ja kasvuyritystapahtuma Slushissa. Sen tavoitteena on innostaa suomalaisia puhumaan paremmin, nostaa suomalainen puhumisen ja esiintymisen taito maailmankartalle ja rakentaa näin pohjaa koulutusviennin uudelle osa-alueelle.

Kyseessä on kerran vuodessa järjestettävä julkisen puhumisen valmennus- ja mentorointiohjelma nuorille ihmisille, joilla on jotain sanottavaa. Pari kuukautta kestävä valmennus huipentuu finaalin, joka juhlistaa jokaisen talentin kehittymistä ja itsensä voittamista. Moni esiintyjistä pääsee lisäksi näyttämään taitonsa Slushissa.

Uuden sukupolven puhujat hakevat mukaan minuutin pituisilla videoilla, joissa kiteytyvät puhujakokelaiden motivaatio, viestin merkittävyys ja esiintymiskyky. Mukaan pääsee vuosittain 10 henkilöä, joita päävalmentajien lisäksi opastaa joukko ajankohtaisia, valovoimaisia ja julkisuudesta tuttuja puhujia. Lisäkannustimena on ohjelman myötä syntyvä lahjakkaiden ja aktiivisten ihmisten tiivis yhteisö.

Vuonna 2018 päävalmentajina toimivat Kai Bäckström ja Elina Aalto, ja omaa esiintymisosaamistaan jakoivat mm. Bruce Oreck, Baba Lybeck sekä Jari Sarasvuo.

Viesti ja sen esittäminen

Vuoden 2018 Talk the Talk oli jo kolmas puhetaidon valmennuskokonaisuus. Sen organisoinnista vastasi kuusihenkisen tiimin kanssa esiintymisvalmentaja Miika Karppinen. Hän on edelleen innoissaan ainutlaatuisesta kokemuksesta, jonka aikana nuoret tulevaisuuden kyvyt ja esiintymisen konkarit kohtasivat toisensa. Verkostoituminen muiden esiintymisestä kiinnostuneiden kanssa on tärkeä osa ohjelmaa.

Miika Karppinen muistuttaa, että esiintyminen on taito, jonka jokainen voi oppia. Tärkeintä on se, että puhujalla on muita kiinnostavaa sanottavaa.

Meidän suomalaisten lähtökohdat ovat jo varsin hyvät, sillä meillä on paljon osaamista ja sanottavaa maailmalle. Kun aihe on hallussa, sen esittäminen mieleenjäävällä tavalla on helppo oppia.

Esiintyminen jännittää monia, mutta hyvä valmistautuminen ja harjoittelu lisäävät itseluottamusta kuin itsestään. Ensin huolehditaan perusta kuntoon:

  • Yleisöstä tiedetään mahdollisimman paljon
  • Puhujan persoonallisuus otetaan huomioon
  • Viesti muotoillaan selkeäksi, persoonalliseksi ja yleisöään puhuttelevaksi

Seuraavaksi ratkaistaan käytännön kysymykset, kuten se miten viesti esitetään ja käytetäänkö tukimateriaalia. Harjoittelu ja asiantunteva palaute auttavat esityksen hiomisessa. Kun puhuja on valmistautunut hyvin ja tietää mitä tekee, yleisön edessä esiintyminen on mukava ja inspiroiva kokemus.

Mahtava finaali

Syksyn kestänyt valmennus päättyi Musiikkitalon Konserttisalissa järjestettyyn näyttävään finaalitapahtumaan. Paikalla oli 1200 hengen yleisö, joka kannusti esiintyjiä näyttämään vasta hiotut kykynsä. Tapahtumasta lähetettiin myös livestriimaus, jonka yleisömäärä oli 8000. Hyvää puhumista on ilo kuunnella ja katsella.

Miika Karppinen on erittäin tyytyväinen siihen, että tapahtuma voitiin järjestää Musiikkitalossa. Yleisön ja esiintyjien antama palaute sekä tapahtumasta, tapahtumapaikasta että järjestelyistä oli erinomaista, ja asiat sujuivat myös järjestelyistä vastaavan mielestä loistavasti.

Tapahtuman tekninen suunnittelu tapahtui tiiviissä yhteistyössä Musiikkitalon asiantuntijoiden kanssa valaistuksesta äänentoistoon, striimaukseen ja kuvatallenteen tekemiseen saakka. Myös aulapalvelut ja yleisön ohjaus paikoilleen sujuivat hienosti.

Parasta oli ystävällinen, aulis ja inhimillinen palvelu: Musiikkitalon väki selvästi halusi tehdä tästä tapahtumasta kaikille ainutlaatuisen kokemuksen. Kun puolen vuoden urakka huipentui tällä tavalla, olin todella tyytyväinen!

Esiintymisvalmentaja Miika Karppinen

Lue lisää Talk the Talkista ja Miika Karppisesta.

Järjestä oma ainutlaatuinen tapahtumasi Musiikkitalossa.

Siirry takaisin sivun alkuun