Arvioitu kesto
2 h, sis. väliajan
Järjestäjä
Magnumlive Oy
Pave Maijasen muistokonsertissa esiintyvät Pepe Willberg, Neumann, Virve Rosti ja Sami Saari.
Rakastettu artisti, muusikko ja tuottaja Pave Maijanen menehtyi 70-vuotiaana tammikuussa 2021. Pave jätti kädenjälkensä paitsi suomalaisten sydämiin, myös monien eturivin artistien ja bändien uraan. On tullut aika kunnioittaa Paven mittavaa elämäntyötä muistokonsertilla.
Helsingin Musiikkitalossa järjestettävässä konsertissa esiintyvät Pepe Willberg, Neumann, Virve Rosti ja Sami Saari. Konsertissa kuullaan paitsi Paven rakastetuimpia hittejä, myös artistien omia kappaleita, joissa Pave on ollut mukana tuottajan ominaisuudessa. Säestäjänä toimii Pekka Kuorikosken johtama orkesteri.
Osa konsertin tuotosta ohjataan SOS-lapsikylän harrastustuen kautta pienituloisten perheiden lasten harrastamiseen, erityisesti jääkiekko- ja musiikkiharrastusten tukemiseen.
Jokaisella lapsella on oikeus toteuttaa harrastusunelmiaan. Harrastus tuo lapselle iloa ja kavereita, ja antaa merkityksellisyyden kokemuksia. Perheen pienituloisuuden vuoksi monen lapsen ja nuoren harrastus jää usein vain haaveeksi. SOS-Lapsikylän Unelmista totta -harrastustuen avulla vähennetään lasten ja nuorten vapaa-ajan vieton eriarvoistumista ja syrjäytymistä. Harrastustuki on lasten ja nuorten ohjatun ja säännöllisen harrastamisen tukimuoto.
Tapahtuman liput ovat myynnissä Musiikkitalon omassa lippukaupassa verkossa, lipunmyyntipisteessä sekä puhelinpalvelussa (puh. 0600 411 101, avoinna arkisin klo 9–15, puhelun hinta 0,99 e/min + pvm/mpm). Lipunmyynnin asiakaspalvelupiste Musiikkitalossa on avoinna arkisin klo 13–18 sekä konserttia edeltävän tunnin ajan. Verkkokauppa on avoinna vuorokauden ympäri.
Ryhmäliput konsertteihin voit varata tällä lomakkeella. Ryhmän minimikoko on 10–20 henkilöä konsertista riippuen.
Musiikkitalon ryhmämyynti ei tee varauksia ilmaistapahtumiin eikä orkesterien kenraaliharjoituksiin.
Maistuisiko väliajalla lasi kuohuvaa, kuppi kuumaa tai pientä purtavaa? Ennakkotilaamalla väliaikatarjoilut säästyt jonottamiselta ja väliajan koittaessa voit istua valmiiksi katettuun pöytään.
Jos haluat herkutella rauhassa jo ennen konserttia, valitse Preludi-buffet! Runsas herkkupöytä on katettuna ennen konsertteja klo 17.30–19.00. Vaihtuva valikoima sisältää pieniä suolaisia ja makeita herkkuja sekä kahvia tai teetä.
Keskeisempää sijaintia on vaikea löytää: lähes kaikki julkiset kulkuvälineet tulevat aivan viereemme. Kaikilla sisäänkäynneillä on ympärivuotiset pyöräparkit. Lähimmästä Aimo Park Finlandia -parkkihallista pääsee kuivin jaloin suoraan hissillä aulaamme.
Musiikkitalo on esteetön ja kynnyksetön.
Konserttisalissa esteettömät paikat ja pyörätuolipaikat sijaitsevat permannon ylätasanteella lähellä sisäänkäyntejä. Valtaosaan tapahtumista on saatavissa maksuttomia avustajapaikkoja.
Konserttisalissa muille kun esteettömille paikoille on jyrkät portaat. Mikäli portaiden käveleminen tuottaa vaikeuksia, suosittelemme valitsemaan paikat mahdollisimman läheltä ovia 2–7.
Jokaisessa kerroksessa on esteetön wc. Opasteemme ja porraskaiteemme ovat kohomerkittyjä, ja lattioissa kulkevat ohjauslistat. Induktiosilmukat ovat käytössä kaikissa saleissa. Opaskoirat ovat tervetulleita taloon.
Konserttisali
Lippusi paikkamerkinnästä näet reitin paikallesi. Ovinumero kertoo, mistä ovesta sinun tulee saapua saliin, ja katsomot on merkitty kirjaimin. Pyörätuolipaikat ovat sisäänkäyntien tasolla. Eikä huolta, jos salimme ei ole sinulle ennestään tuttu: henkilökuntamme ohjaa sinut oikeaan katsomoon.
Huomioithan, että Konserttisalin portaat ovat jyrkät ja sali syvä. Mikäli portaiden käveleminen tuottaa vaikeuksia, suosittelemme valitsemaan paikat mahdollisimman läheltä ovia 2–7. Portaita on eniten paikoille, jotka sijaitsevat lähimpänä lavaa.
Camerata, Sonore ja Black Box
Rivinumeron avulla suunnistat numeroidulle istuimellesi katsomossa. Pyörätuolipaikat ovat sisäänkäynnin tasolla. Eikä huolta, jos salimme ei ole sinulle tuttu: ovihenkilökuntamme ohjaa sinut paikallesi. Jos lipussasi lukee numeroimaton katsomo, voit valita paikkasi vapaasti.
Katsomokartat
Voit tutustua saliin jo ennalta lataamalla katsomokartan:
Naulakko
Ulkovaatteet ja suuret kantamukset on jätettävä naulakkoon. Vartioitu vaatesäilytys sisältyy lipun hintaan, eli erillistä naulakkomaksua ei veloiteta.
Myöhästyminen
Myöhästyneet pääsevät sisään useimmiten seuraavilla taputuksilla tai viimeistään väliajalla.
Kuvaaminen
Itse konserttia ei pääsääntöisesti saa kuvata, mutta ennen konserttia, taputuksilla ja konsertin jälkeen kuvaaminen on sallittua. Konserttijärjestäjällä saattaa olla omia tarkempia ohjeistuksia.
Pukeutuminen
Musiikkitalossa ei ole yhtikäs mitään pukeutumisohjeistusta, vaan olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet. Vältä kuitenkin voimakasta hajusteiden käyttöä, jotta myös astmaatikot ja hajusteyliherkät voivat nauttia konsertista. Musiikkitalon konserttisalien lattiat ovat herkkiä naarmuuntumiselle. Tästä syystä saleihin ei saa tulla nastakengillä.