
Arvioitu kesto
2 h, sis. väliajan
Järjestäjä
Vantaan Viihdeorkesteri
Von Hertzen Brothers juhlistaa 25-vuotisjuhlaansa konsertoimalla ensimmäistä kertaa ison sinfoniaorkesterin säestämänä.
Tätä on odotettu kuin kuuta nousevaa! Von Hertzen Brothers viettää 25-vuotisjuhlaansa Musiikkitalossa Vantaan Viihdeorkesterin ja Vaskivuoren lukion kuorojen kanssa. Luvassa on ainutkertainen konserttielämys, joka menee taatusti niin yleisön kuin esiintyjienkin tunteisiin!
Loistavan bändin hienot biisit. Huippumuusikoista koottu sinfoniaorkesteri. Valtakunnan valovoimaisimmat sovittajat. Vaskivuoren lukion kuorot. Kapellimestari Valter Soosalu.
Von Hertzen Brothersin ensimmäisen levyn julkaisemisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 25 vuotta. Veljekset Mikko, Kie ja Jonne sekä bändin vakituinen jäsen Markus Pajakkala juhlistavat neljännesvuosisataansa konsertoimalla ensimmäistä kertaa ison sinfoniaorkesterin säestämänä. Ja kun leikkiin ryhdytään, se tehdään niin kuin asiaan kuuluu: suurella sydämellä, hyvällä energialla ja tinkimättömän laadukkaasti.
”Vantaan Viihdeorkesterilla on vakuuttava historia tämän tyyppisestä tekemisestä. Orkesteri kootaan freelancereista, joilla on kokemusta tällaisen musiikin soittamisesta ja jotka haluavat olla mukana juuri tällä keikalla. Kapellimestari Valter Soosalu on progemusiikin erikoismies. Lisäksi keikalla soittava rumpali Sami Kuoppamäki on tehnyt jo aikaisemmin yhteistyötä VVO:n kanssa ja tietää, miten homma toimii”, Mikko toteaa.
Musiikkitalossa kuullaan faneille tärkeitä kappaleita Flowers and Rustista New Day Risingiin uusina ja hyvinkin yllättävinä sovituksina. ”Olemme antaneet sovittajille täysin vapaat kädet. Sellaisen toivomuksen esitimme, että ainakin valtaosassa biisejä säilyisi alkuperäinen tunne. Tai että sitä tunnetta ei ainakaan kokonaan kadotettaisi”, Kie sanoo.
Sinfoniaorkesterin, bändin ja kuoron yhdistelmä avaa Mikon mukaan uusia mahdollisuuksia myös sellaisille kappaleille, joiden toteuttaminen keikoilla on ollut turhan haastavaa. Musiikkitalossa nämä harvinaisemmat helmet pääsevät kerrankin kukoistamaan livenä. ”On jännittävää nähdä, miten kokonaisuus toimii, kun biisien voimakkaat tunnelmat eivät lähde enää omasta ranteesta tai rumpujen paiskomisesta. Luotamme siihen, että sovittajat saavat biiseistä parhaat tehot irti.” Kappaleita ovat sovittamassa tutut huippunimet Sampo Kasurinen, Rolf Gustavson, Pessi Levanto, Marzi Nyman ja Jarmo Saari.
Konsertti ison orkesterin kanssa on ollut kolmikon haaveena aina. Se on kuitenkin jäänyt kerran toisensa jälkeen musiikin tekemisen, levyttämisen ja kiertueiden jalkoihin. Nyt pitkäaikaisesta unelmasta tulee totta. ”Esiintyminen Musiikkitalossa viisikymmenpäisen orkesterin, bändin ja kuoron kanssa on meille once in a lifetime -tyyppinen ratkaisu. En usko, että tällainen konsertti tässä mittakaavassa tulee toistumaan ihan heti”, Mikko sanoo.
Yhteisestä konsertista VHB:n kanssa on haaveiltu myös Vantaan Viihdeorkesterissa jo toistakymmentä vuotta. Niin taiteellinen johtaja Lauri Porra, konserttimestari Ilkka Lehtonen kuin toiminnanjohtaja Janne Rönnbäck tunnustautuvat yhtyeen suuriksi faneiksi.
”Von Hertzen Brothers on tehnyt musiikkia alusta lähtien taidokkaasti ja pieteetillä. Vantaan Viihdeorkesterin osaaminen, toimintatapa ja timanttiseksi hiottu konsepti on kuin tehty palvelemaan tällaista tekemisen tasoa. Musiikkitalo konsertti on varmasti unohtumaton elämys niin yleisölle kuin esiintyjillekin”, Rönnbäck toteaa. ”Veljekset ovat taitavia muusikoita, mutta myös erittäin sydämellisiä ihmisiä. Heidän tekemisiinsä ja brändiinsä sisältyy arvoja, joita jokainen luontoa rakastava ja ihmistä arvostava haluaa liittää myös itseensä. Olemme otettuja saadessamme tehdä yhteistyötä heidän kanssaan.”
Kansainvälisesti tunnettu ja moneen kertaan palkittu Von Hertzen Brothers on pysynyt koko olemassaolonsa ajan uskollisena vaikeasti määriteltävälle mutta hyvin tunnistettavalle ja koukuttavalle tyylilleen. Vahvoihin tunnelmiin perustuva, elokuvallinen musiikki on omaleimainen sekoitus progressiivista rockia, klassista rockia ja folkia.
Yhtye on keikkaillut yli kahdessakymmenessä maassa, pääasiassa Englannissa ja muualla Euroopassa. USAssa Love Remains the Same -albumi valittiin 2000-luvun progressiivisten rocklevyjen TOP 25:een. Rokkiklubi- ja festarikeikkojen lisäksi yhtye on tehnyt viime vuosina akustisia konserttisalikeikkoja.
”On itse asiassa aika jännittävää, että konserttisalit ovat tulleet meille tutuiksi vasta viimeisen kolmen vuoden aikana. Musiikkimme taipuu kuitenkin aika moneen”, Jonne toteaa. ”Siirtyminen rokkiklubeilta saleihin oli meille henkisesti iso hyppäys. Hyppäys konserttisaleista Musiikkitaloon on vielä isompi. Vaikka olen käynyt Musiikkitalon konserteissa, en ole ikinä aikaisemmin tullut ajatelleeksi, että voisin soittaa siellä jonakin päivänä myös itse.”
Juhlavuoden konserttipäivä 10.10. valikoitui yhtyeen ensimmäisen Tavastia-keikan mukaan. ”Ensimmäinen levymme, Experience, ilmestyi 10.9.2001. Se sai alkunsa, kun Mikko ryhtyi Intiassa asuessaan säveltämään ja sanoittamaan biisejä ja kutsui Jonnen ja minut soittamaan niitä kanssaan. Päätimme tehdä levyn projektina, ilman erityisiä jatkosuunnitelmia”, Kie kertoo.
Levyn julkistamista seurasi kolmen keikan minikiertue. Se päättyi 10.10. Helsingin Tavastia-klubille. ”Tavastian keikka oli ensimmäinen, joka oli meidän kaikkien mielestä hyvä. Tuli sellainen fiilis, että tämähän oli aika kivaa. Että tätähän voisi vaikka jatkaa. Niin että tässä sitä nyt ollaan juhlimassa 25-vuotismerkkipäivää Vantaan Viihdeorkesterin kanssa, Suomen orkesterimusiikin pyhätössä”, Mikko toteaa.
www.vonhertzenbrothers.com
Von Hertzen Brothers Facebookissa
Von Hertzen Brothers Instagramissa
Von Hertzen Brothers Youtubessa
Tapahtuman liput ovat myynnissä Musiikkitalon omassa lippukaupassa verkossa, lipunmyyntipisteessä sekä puhelinpalvelussa (puh. 0600 411 101, avoinna arkisin klo 9–15, puhelun hinta 0,99 e/min + pvm/mpm). Lipunmyynnin asiakaspalvelupiste Musiikkitalossa on avoinna arkisin klo 13–18 sekä konserttia edeltävän tunnin ajan. Verkkokauppa on avoinna vuorokauden ympäri.
Huom! Orkesterien kenraaliharjoituksiin ei voi varata lippuja puhelimitse.
Lue lisää lipunmyynnistä ja maksutavoista
Mikäli tapahtumaan on vapaa pääsy, eikä tapahtuman tiedoissa ole mainintaa ennakkoilmoittautumisesta, ei lippua tarvita. Tällöin sali täytetään saapumisjärjestyksessä.
Ryhmäliput konsertteihin voit varata tällä lomakkeella. Ryhmän minimikoko on 10–20 henkilöä konsertista riippuen.
Musiikkitalon ryhmämyynti ei tee varauksia ilmaistapahtumiin eikä orkesterien kenraaliharjoituksiin.
Maistuisiko väliajalla lasi kuohuvaa, kuppi kuumaa tai pientä purtavaa? Ennakkotilaamalla väliaikatarjoilut säästyt jonottamiselta ja väliajan koittaessa voit istua valmiiksi katettuun pöytään.
Jos haluat herkutella rauhassa jo ennen konserttia, valitse Preludi-buffet! Runsas herkkupöytä on katettuna tuntia ennen konsertteja. Vaihtuva valikoima sisältää pieniä suolaisia ja makeita herkkuja sekä kahvia tai teetä.
Huomaathan, että väliaikatarjoiluja ja Preludi-buffetia ei ole saatavilla kaikissa konserteissa. Mikäli konsertissa ei ole väliaikaa, tarjoillaan tarjoilut ennen konserttia.
Keskeisempää sijaintia on vaikea löytää: lähes kaikki julkiset kulkuvälineet tulevat aivan viereemme. Kaikilla sisäänkäynneillä on ympärivuotiset pyöräparkit. Lähimmästä Aimo Park Finlandia -parkkihallista pääsee kuivin jaloin suoraan hissillä aulaamme.
Musiikkitalo on esteetön ja kynnyksetön.
Konserttisalissa esteettömät paikat ja pyörätuolipaikat sijaitsevat permannon ylätasanteella lähellä sisäänkäyntejä. Valtaosaan tapahtumista on saatavissa maksuttomia avustajapaikkoja.
Konserttisalissa muille kun esteettömille paikoille on jyrkät portaat. Mikäli portaiden käveleminen tuottaa vaikeuksia, suosittelemme valitsemaan paikat mahdollisimman läheltä ovia 2–7.
Jokaisessa kerroksessa on esteetön wc. Opasteemme ja porraskaiteemme ovat kohomerkittyjä, ja lattioissa kulkevat ohjauslistat. Induktiosilmukat ovat käytössä kaikissa saleissa. Opaskoirat ovat tervetulleita taloon.
Konserttisali
Lippusi paikkamerkinnästä näet reitin paikallesi. Ovinumero kertoo, mistä ovesta sinun tulee saapua saliin, ja katsomot on merkitty kirjaimin. Pyörätuolipaikat ovat sisäänkäyntien tasolla. Eikä huolta, jos salimme ei ole sinulle ennestään tuttu: henkilökuntamme ohjaa sinut oikeaan katsomoon.
Huomioithan, että Konserttisalin portaat ovat jyrkät ja sali syvä. Mikäli portaiden käveleminen tuottaa vaikeuksia, suosittelemme valitsemaan paikat mahdollisimman läheltä ovia 2–7. Portaita on eniten paikoille, jotka sijaitsevat lähimpänä lavaa.
Parven paikat sijaitsevat yhtä kerrosta korkeammalla kuin permannon yläosan istumapaikat. Parven paikkoja ei ensisijaisesti suositella asiakkaille, joilla on korkeanpaikankammo.
Camerata, Sonore ja Black Box
Rivinumeron avulla suunnistat numeroidulle istuimellesi katsomossa. Pyörätuolipaikat ovat sisäänkäynnin tasolla. Eikä huolta, jos salimme ei ole sinulle tuttu: ovihenkilökuntamme ohjaa sinut paikallesi. Jos lipussasi lukee numeroimaton katsomo, voit valita paikkasi vapaasti.
Sali- ja kerroskartat
Voit tutustua saliin jo ennalta lataamalla katsomokartan:
Konserttisali
Camerata
Black Box
Sonore
Organo
Tutustu koko talon pohjakarttoihin
Naulakko
Ulkovaatteet ja suuret kantamukset on jätettävä naulakkoon. Vartioitu vaatesäilytys sisältyy lipun hintaan, eli erillistä naulakkomaksua ei veloiteta.
Myöhästyminen
Myöhästyneet pääsevät sisään useimmiten seuraavilla taputuksilla tai viimeistään väliajalla.
Kuvaaminen
Itse konserttia ei pääsääntöisesti saa kuvata, mutta ennen konserttia, taputuksilla ja konsertin jälkeen kuvaaminen on sallittua. Konserttijärjestäjällä saattaa olla omia tarkempia ohjeistuksia.
Pukeutuminen
Musiikkitalossa ei ole yhtikäs mitään pukeutumisohjeistusta, vaan olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet. Vältä kuitenkin voimakasta hajusteiden käyttöä, jotta myös astmaatikot ja hajusteyliherkät voivat nauttia konsertista. Musiikkitalon konserttisalien lattiat ovat herkkiä naarmuuntumiselle. Tästä syystä saleihin ei saa tulla nastakengillä.












