Tietoa lipuista

Lippujen tarkistus Konserttisalin ovella

Musiikkitalon lipunmyyntipalvelu uudistuu

Musiikkitalon lipunmyyntipalvelu uudistuu kevään 2024 aikana, minkä myötä Musiikkitalon tapahtumaliput vähitellen poistuvat Ticketmaster Suomen valtakunnallisesta lipunmyyntijärjestelmästä. Uudistuksen jälkeen kaikki lippumme myydään Musiikkitalon omissa kanavissa, eli verkkosivuilla, lipunmyyntipisteessämme Musiikkitalolla ja lipunmyynnin puhelinpalvelussa.  

Päätoimijoidemme Helsingin kaupunginorkesterin, Radion sinfoniaorkesterin sekä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian konserttiliput ovat ostettavissa Musiikkitalon myyntikanavien lisäksi myös heidän omien verkkosivujensa kautta.

Uudistus etenee asteittain siten, että kesän ja syksyn tapahtumista Ticketmasterissa ovat myynnissä vain ne tapahtumat, jotka on julkaistu ennen 1. huhtikuuta. Huhtikuun jälkeen myyntiin tulleet tapahtumat myydään ainoastaan Musiikkitalon oman järjestelmän kautta.

18. kesäkuuta kaikki Ticketmasterissa vielä myynnissä olevat tapahtumat siirretään Musiikkitalon uuteen järjestelmään. Tämän jälkeen lippuja ei voi enää ostaa Ticketmaster Suomen järjestelmästä tai myyntipisteistä. 

Koko uudistuksen ajan, ennen sitä ja sen jälkeen kaikki Musiikkitalon tapahtumaliput ovat aina ostettavissa Musiikkitalon verkkosivuilta ja lipunmyynnistä riippumatta siitä, missä järjestelmässä ne ovat myynnissä. Nyt viimeistään kannattaa siis tallentaa omiin kirjanmerkkeihin osoite www.musiikkitalo.fi!

Lipunmyynnin asiakaspalvelu

Musiikkitalon tapahtumiin voit ostaa lippuja Musiikkitalon verkkosivuilta, asiakaspalvelupisteeltä Musiikkitalosta ja puhelinpalvelustamme. 

Ostaessasi lippuja verkkosivuilta löydät liput tapahtuman omalta sivulta. Etsi tapahtumia ja lippuja tapahtumakalenterista.

Lipunmyyntipiste

Lipunmyyntipiste sijaitsee Musiikkitalon pääaulassa naulakkoja vastapäätä. Normaalien aukioloaikojen lisäksi lipunmyyntipiste on avoinna tuntia ennen konserttia.

Lipunmyynnin puhelinpalvelu

0600 411 101

Puhelun hinta 0,99 e/min + pvm/mpm

Lipunmyynti

  • Ma–Pe: 13.00 – 18.00
  • La: Suljettu
  • Su: Suljettu

Lipunmyynnin puhelinpalvelu

  • Ma–Pe: 09.00 – 15.00
  • La: Suljettu
  • Su: Suljettu

Yleisimpiä kysymyksiä

Lisätietoja Musiikkitalon lipunmyyntipalvelun kautta ostetuista lipuista löydät alta. Klikkaa kysymystä lukeaksesi vastauksen.

Lipunmyyntiuudistus

Lippujen ostaminen

Paikan valitseminen

Verkkokauppa ja Musiikkitalon käyttäjätili

Lahjakortit

Siirry takaisin sivun alkuun