Arvioitu kesto

1 h 30 min., ei väliaikaa

Järjestäjä

Olli Koskelin

Yksi säveltäjä, kolme solistia, kuusi muusikkoa. Olli Koskelinin neljännessä sävellyskonsertissa kuullaan kuusi sävellystä, joista viisi on kantaesityksiä.

Konsertin kestoltaan ja kokoonpanoltaan mittavin teos on ”13 Haiku”. Haiku sävellyksissä heijastuu säveltäjän kiinnostus haikurunon muotoon, sisältöön, tiukkaan säännöstöön ja aikakäsitykseen.

Lavalla nähdään Uusinta Ensemblen jousikvartetti sekä solistit pianisti Heini Kärkkäinen, alttoviulisti Max Savikangas sekä yhdysvaltalainen klarinettivirtuoosi Gleb Kanasevich, joka on tehnyt yhteistyötä Koskelinin kanssa monen vuoden ajan.

”Sävellyskonsertti on yksi kokonaisuus, jossa ei ole ei väliaplodeja, teosten välisiä pitkiä taukoja eikä muusikoiden lavalta poistumisia ja tulemisia. Miksi näin? Pyrkimyksenä on rakentaa konsertista yksi intensiivinen kaarros”, Olli Koskelin kertoo.

Sävellysten esitysjärjestys ei ole sekään sattumanvarainen. Teosten pituus, kokoonpano ja sisältö ovat määränneet niiden järjestyksen kokonaisdramaturgiassa. Konsertin muotona on ”lähtemisiä ja palaamisia”. Alttoviulusoolon lyhyet osat soitetaan pidempien teosten välissä. Ne ovat palaamisia muiden teosten matkan päätyttyä. Alttoviulun yhdeksän lyhyttä osaa luovat kokonaisuuteen ykseyttä ja muut sävellykset moninaisuuden. Tämä sama dualismi on läsnä myös konsertin kokoonpanoltaan ja kestoltaan isoimmassa ”13 haiku” teoksessa.

”Haikut ovat kiehtoneet minua runoina ja mahdollisena musiikillisena muotona. Haikun läsnäoloisuus ja yllätyksellisyys, sen lyhyt muoto ja ei selittävä vaan toteava sisältö voivat olla myös musiikissa ja myös konsertin muodossa.”

Olli Koskelin, säveltäjä
Heini Kärkkäinen, piano
Max Savikangas, alttoviulu
Gleb Kanasevich, klarinetti

Uusinta Ensemblen jousikvartetti:
Maria Puusaari, viulu
Aleksi Kotila, viulu
Max Savikangas, alttoviulu
Pinja Nuñez, sello

Ohjelma:
Jacquard alttoviululle (kantaesitys)
Animal II bassoklarinetille (Suomen kantaesitys)
Music for String Quartet II (kantaesitys)
Discussions with… pianolle (kantaesitys)
13 haiku klarinetille, pianolle ja jousille (kantaesitys)
Exalté klarinetille

Uusinta Ensemble on vuonna 1998 Helsingissä perustettu nykymusiikkiyhtye, jonka taiteellisena johtajana on tammikuusta 2023 alkaen työskennellyt säveltäjä Jarkko Hartikainen. Uusinta Ensemble on kantaesittänyt yli sata uutta teosta, mukaan lukien yhtyeen 25 omaa tilausteostaan, ja esiintynyt yli 200 konsertissa.

Max Savikangas on säveltäjä ja alttoviulisti sekä Uusinta Ensemblen perustajajäsen. Alttoviulistina hän on ollut mukana kantaesittämässä ja levyttämässä yli kahtasataa nykymusiikkiteosta. Hän on myös esittänyt ja kantaesittänyt useita alttoviululle sävellettyjä sooloteoksia.

Pianisti Heini Kärkkäinen on esiintynyt arvostettujen orkestereiden solistina sekä kamarimuusikkona laajasti niin Suomessa kuin muualla Euroopassakin ja Yhdysvalloissa. Hän on kantaesittänyt erityisen runsaasti suomalaista nykymusiikkia, ja tehnyt useita palkittuja levytyksiä.

Gleb Kanasevich on Detroitissa ja itärannikolla asuva klarinetisti ja säveltäjä. Hän on Detroitissa toimivan Hub New Musicin vakituinen jäsen. Kanasevich esiintyy soolokonserteissa ja Hub New Music -yhtyeensä kanssa monissa Yhdysvaltain – ja muiden maiden – tunnetuimmissa konserttisarjoissa, konserttisaleissa ja festivaaleilla.