Arvioitu kesto

2 h, sis. väliajan

Järjestäjä

Helsingin tapahtumasäätiö sr

Maailman tunnetuimpiin sinfoniaorkestereihin lukeutuva The Cleveland Orchestra esiintyy Helsingin juhlaviikoilla myös toisessa konsertissa.

Maailman tunnetuimpiin sinfoniaorkestereihin lukeutuva The Cleveland Orchestra esiintyy Helsingin juhlaviikoilla myös toisessa konsertissa. Aiemmin julkaistun konsertin lisäksi orkesteri esiintyy Musiikkitalossa 29.8. Ohjelmassa on Sergei Prokofjevin toinen sinfonia sekä Hector Berliozin Fantastinen sinfonia (Symphonie fantastique).

Yksi maailman arvostetuimmista sinfoniaorkestereista, Yhdysvaltain maineikkaimpien orkestereiden ”Big Five” -joukkoon kuuluva The Cleveland Orchestra, palaa vuosikymmenten odotuksen jälkeen Suomeen. Pohjoismaissakin vain harvoin vieraillut orkesteri on esiintynyt viimeksi Suomessa vuonna 1965.

Orkesteri on perustettu vuonna 1918, ja sitä on johtanut jo 22 vuoden ajan itävaltalainen huippukapellimestari Franz Welser-Möst. Welser-Möst johti ikimuistoisesti myös Wienin filharmonikkoja Juhlaviikoilla 2015.

Perinteikästä The Cleveland Orchestraa pidetään yhä yhtenä maailman parhaista aktiivisesti esiintyvistä orkestereista, ja vuonna 2020 New York Times nosti orkesterin Amerikan parhaaksi. Welser-Möstin kaudella orkesteri on hioutunut niin teknisesti kuin taiteellisesti huippuunsa.

Pariisissa 1925 ensiesityksensä saanut Prokofjevin toinen sinfonia on tunnettu rytmisestä voimastaan ja aikansa eurooppalaisen avantgarden vaikutuksista – Prokofjev itse kuvaili teosta visioksi ”raudasta ja teräksestä”.

Berliozin Fantastinen sinfonia on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä 1800-luvun merkittävimmistä orkesteriteoksista. Berlioz uudisti uraauurtavalla tavalla orkesterikäytänteitä ja soitinnoksia tavoittaakseen unenomaisia ja oopiumihuuruisia näkyjä, jotka olivat ennenkuulumattomia länsimaisessa musiikissa.

The Cleveland Orchestra
Franz Welser-Möst, kapellimestari

Ohjelma:
Sergei Prokofjev: Sinfonia nro 2, d-molli, op. 40
Hector Berlioz: Fantastinen sinfonia, op. 14