Arvioitu kesto
3 h, sis. väliajan
Järjestäjä
Sibelius-Seura ja Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
Maailman arvostetuimpiin kuuluvan musiikkikilpailun kolmannessa finaalierässä neljä kilpailevaa huippuviulistia esiintyvät RSO:n ja HKO:n kanssa.
Kansainvälinen Jean Sibelius -viulukilpailu on vakiinnuttanut asemansa yhtenä maailman arvostetuimmista musiikkikilpailuista. Vuonna 1965 perustettu kilpailu järjestetään joka viides vuosi ja siihen voivat osallistua kilpailuun mennessä enintään 30 vuotta täyttäneet viulistit. Sibelius-kilpailun menestyjät ovat tehneet merkittäviä solistiuria ensimmäisen kisan voittajasta Oleg Kaganista alkaen.
Kilpailussa on kaikkiaan kolme finaalierää, joissa kukin kilpailija esittää Jean Sibeliuksen viulukonserton ja oman valintansa mukaan yhden seuraavien säveltäjien viulukonsertoista: Unsuk Chin, Oliver Knussen, Magnus Lindberg, Kaija Saariaho. Jokaisessa finaalierässä esiintyy neljä kilpailevaa huippuviulistia.
Finaalesitykset soitetaan Pekka Kuusiston johtaman Helsingin kaupunginorkesterin ja Dima Slobodenioukin johtaman Radion sinfoniaorkesterin kanssa. Yleisölle on tarjolla hienoja tulkintoja ja kilpailun jännittävä ratkeaminen. Miten oma suosikki sijoittuu? Ketkä pääsevät palkintosijoille ja kuka voittaa?
Finaalit käydään Musiikkitalon konserttisalissa päivittäin klo 18.30–21.30.
XIII Jean Sibelius -viulukilpailun yhdeksänjäsenisen tuomariston työskentelyä johtaa kapellimestari-viulisti John Storgårds.
Maailman arvostetuimpiin kuuluvan musiikkikilpailun jännittävä kolmas finaalierä ja palkintojenjako. Ketkä nousevat palkintosijoille? Kenestä koko kisan voittaja?
Tapahtuman liput ovat myynnissä Musiikkitalon omassa lippukaupassa verkossa, lipunmyyntipisteessä sekä puhelinpalvelussa (puh. 0600 411 101, avoinna arkisin klo 9–15, puhelun hinta 0,99 e/min + pvm/mpm). Lipunmyynnin asiakaspalvelupiste Musiikkitalossa on avoinna arkisin klo 13–18 sekä konserttia edeltävän tunnin ajan. Verkkokauppa on avoinna vuorokauden ympäri.
Ryhmäliput konsertteihin voit varata tällä lomakkeella. Ryhmän minimikoko on 10–20 henkilöä konsertista riippuen.
Musiikkitalon ryhmämyynti ei tee varauksia ilmaistapahtumiin eikä orkesterien kenraaliharjoituksiin.
Maistuisiko väliajalla lasi kuohuvaa, kuppi kuumaa tai pientä purtavaa? Ennakkotilaamalla väliaikatarjoilut säästyt jonottamiselta ja väliajan koittaessa voit istua valmiiksi katettuun pöytään.
Jos haluat herkutella rauhassa jo ennen konserttia, valitse Preludi-buffet! Runsas herkkupöytä on katettuna ennen konsertteja klo 17.30–19.00. Vaihtuva valikoima sisältää pieniä suolaisia ja makeita herkkuja sekä kahvia tai teetä.
Keskeisempää sijaintia on vaikea löytää: lähes kaikki julkiset kulkuvälineet tulevat aivan viereemme. Kaikilla sisäänkäynneillä on ympärivuotiset pyöräparkit. Lähimmästä Aimo Park Finlandia -parkkihallista pääsee kuivin jaloin suoraan hissillä aulaamme.
Musiikkitalo on esteetön ja kynnyksetön.
Konserttisalissa esteettömät paikat ja pyörätuolipaikat sijaitsevat permannon ylätasanteella lähellä sisäänkäyntejä. Valtaosaan tapahtumista on saatavissa maksuttomia avustajapaikkoja.
Konserttisalissa muille kun esteettömille paikoille on jyrkät portaat. Mikäli portaiden käveleminen tuottaa vaikeuksia, suosittelemme valitsemaan paikat mahdollisimman läheltä ovia 2–7.
Jokaisessa kerroksessa on esteetön wc. Opasteemme ja porraskaiteemme ovat kohomerkittyjä, ja lattioissa kulkevat ohjauslistat. Induktiosilmukat ovat käytössä kaikissa saleissa. Opaskoirat ovat tervetulleita taloon.
Konserttisali
Lippusi paikkamerkinnästä näet reitin paikallesi. Ovinumero kertoo, mistä ovesta sinun tulee saapua saliin, ja katsomot on merkitty kirjaimin. Pyörätuolipaikat ovat sisäänkäyntien tasolla. Eikä huolta, jos salimme ei ole sinulle ennestään tuttu: henkilökuntamme ohjaa sinut oikeaan katsomoon.
Huomioithan, että Konserttisalin portaat ovat jyrkät ja sali syvä. Mikäli portaiden käveleminen tuottaa vaikeuksia, suosittelemme valitsemaan paikat mahdollisimman läheltä ovia 2–7. Portaita on eniten paikoille, jotka sijaitsevat lähimpänä lavaa.
Camerata, Sonore ja Black Box
Rivinumeron avulla suunnistat numeroidulle istuimellesi katsomossa. Pyörätuolipaikat ovat sisäänkäynnin tasolla. Eikä huolta, jos salimme ei ole sinulle tuttu: ovihenkilökuntamme ohjaa sinut paikallesi. Jos lipussasi lukee numeroimaton katsomo, voit valita paikkasi vapaasti.
Katsomokartat
Voit tutustua saliin jo ennalta lataamalla katsomokartan:
Naulakko
Ulkovaatteet ja suuret kantamukset on jätettävä naulakkoon. Vartioitu vaatesäilytys sisältyy lipun hintaan, eli erillistä naulakkomaksua ei veloiteta.
Myöhästyminen
Myöhästyneet pääsevät sisään useimmiten seuraavilla taputuksilla tai viimeistään väliajalla.
Kuvaaminen
Itse konserttia ei pääsääntöisesti saa kuvata, mutta ennen konserttia, taputuksilla ja konsertin jälkeen kuvaaminen on sallittua. Konserttijärjestäjällä saattaa olla omia tarkempia ohjeistuksia.
Pukeutuminen
Musiikkitalossa ei ole yhtikäs mitään pukeutumisohjeistusta, vaan olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet. Vältä kuitenkin voimakasta hajusteiden käyttöä, jotta myös astmaatikot ja hajusteyliherkät voivat nauttia konsertista. Musiikkitalon konserttisalien lattiat ovat herkkiä naarmuuntumiselle. Tästä syystä saleihin ei saa tulla nastakengillä.