Arvioitu kesto

2 h, sis. väliajan

Järjestäjä

Vantaan Viihdeorkesteri

John Williamsin upea musiikki vie kuulijat unohtumattomalle galaksien väliselle matkalle.

Star Wars on valtavan suureksi ilmiöksi kasvanut, sukupolven toisensa jälkeen lumonnut tarina – mutta mitä se olisi ilman John Williamsin musiikkia?

John Williams on yksi aikamme arvostetuimmista elokuvasäveltäjistä. Hän on työskennellyt useiden ohjaajalegendojen kanssa ja tehnyt musiikin lukuisiin menestyselokuviin Schindlerin listasta Harry Pottereihin, Tappajahaista Indiana Jonesiin ja Jurassic Parkista Pelastakaa sotamies Ryaniin.

Williams on säveltänyt musiikin myös kaikkiin yhdeksään Skywalker-saagan Star Wars -elokuvaan. Näistä ensimmäinen ilmestyi vuonna 1977, viimeinen vuonna 2019. Taidokasta ja tunteisiin vetoavaa musiikkia syntyi 42 vuoden aikana yli kaksikymmentä tuntia.

Illan konsertissa kuullaan Star Wars -elokuvien hienoimmat hitit, mutta myös vähemmän soitetut, musiikillisesti upeat helmet.

Elokuvia katsoneilla on lähtemätön tunnejälki musiikin teemoista. Alkutekstien fanfaari sykähdyttää vuosikymmenestä toiseen, ja yli kuusikymmentä musiikillista hahmoteemaa kuljettaa henkilöitä ja tarinaa läpi koko saagan. Luken, Leian ja Voiman teemat muistuttavat tarinan tapahtumista, mutta myös siitä, mitä me olimme kuullessamme ne ensi kertaa. Jo
pieni viittaus Darth Vaderin synkkään ja ankaraan Imperial Marchiin seisauttaa veren.

Williamsin musiikki koskettaa tunteita, jotka ovat aina aitoja ja totta. Sen ansiosta olemme valmiit uskomaan kaiken, mitä elokuvissa tapahtuu. Eikä haittaa, vaikka Star Warsit olisivat jääneet näkemättä – Williamsin upea, taidokas ja ajaton musiikki vie kuulijat joka tapauksessa unohtumattomalle galaksien väliselle matkalle.

Konsertin johtaa ylikapellimestari Nick Davies. Juontajana toimii Timo Vuorensola.

Konsertissa ei esitetä otteita elokuvista vaan keskitytään itse musiikkiin.