Järjestäjä

Michael Rahikainen

Kuvataiteilija Michael Rahikaisen teosten aiheet liittyvät musiikkiin.

Musiikki on aina ollut olennainen osa elämästäni, aina ”Tuiki tuiki tähtösestä” saakka ja siitä eteenpäin. Jo varhaisista piirustuksista saakka musiikki on ollut jollain tavalla taiteessani läsnä: on kuvia soittimista, orkesterimusiikin kuvituksia, musiikin herättämiä eideettisiä kuvia ja synestesioita. Olen myös soittanut kitaraa 11 vuotiaasta lähtien.

Ateljeessani on useita musiikkiaiheisia töitä, jotka ovat syntyneet vuosien varrella. Eräänä päivänä kuljin Musiikkitalossa ja huomasin, että täällä on mahdollisuus laittaa kuvataidetta esille. ”No, tämä sopii minulle”, ajattelin, “täällä haluan pitää näyttelyn.”

Maalaukset ammentavat alkuperänsä keskiajan balladeista hard rockiin. Joissakin tapauksissa olen vain lainannut nimen jostain kappaleesta ja liittänyt sen omiin fantasioihin, esimerkiksi ”Swan song” ei liity Led Zeppeliinin tuotantoyhtiöön eikä ”Maan laulu” liity Gustav Mahlerin sävellykseen.

Olen huolestunut luonnon hyvinvoinnista, ja jotkut maalaukset ovat saaneet vähän synkemmän tunnelman muutaman vanhan ukon brutaalista riehumisesta maailmalla.

Kuvataidenäyttely on esillä Päälämpiössä 2.2.–27.2. Musiikkitalon aukioloaikojen mukaan.

Lisätietoja teoksista:
Avaa teosluettelo