Arvioitu kesto

1 h

Järjestäjä

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia

Sarjan avajaiskonsertissa pohditaan sotaa sekä miehitystä ja keskitytään erityisesti konfliktien viattomiin lapsiuhreihin.

Sarjan avajaiskonsertissa pohditaan sotaa sekä miehitystä ja keskitytään erityisesti konfliktien viattomiin lapsiuhreihin.  

Musiikki ja runous kääntävät katseemme ympäröivään maailmaan, kun etsimme voimaa, uhmaa ja toivoa myllerryksen keskellä. 

Lisätiedot: Matti Leisma, matti.leisma@uniarts.fi 

Sibelius-Akatemian laulumusiikin Soiva kieli -laulusarjassa kuullaan vuosittain neljä liedkonserttia laulutaiteen ja pianomusiikin opiskelijoiden esittäminä. Soiva kieli -laulusarjan taiteellisena johtajana toimii liedmusiikin lehtori Keval Shah.

Mannerheimintien peruskorjaus

Peruskorjauksen aikana kulku Musiikkitalolle Mannerheimintien suunnasta hankaloituu. Suosittelemme varaamaan saapumiseen riittävästi aikaa ja käyttämään mahdollisuuksien mukaan Kansalaistorin puoleista sisäänkäyntiä. Tämän hetken tiedon mukaan Mannerheimintien sisäänkäynti pysyy myös käytössä koko remontin ajan, mutta jalankulkureitit voivat olla ajoittain haastavia.

Suosittelemme seuraamaan tietyömaan virallisia tiedotuskanavia, joista löytyy ajantasaisin tieto.