Arvioitu kesto

2 h 10 min., sis. väliajan

Järjestäjä

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia

Sibelius-Akatemian ooppera tuo barokkioopperan mestariteoksen syksyllä Musiikkitaloon

Kuka oli Orpheus? Jumalia uhmaava onnenonkija, ylivertainen laulaja-esiintyjä, itseään täynnä oleva seikkailija, hallitsijan toiveista piittaamaton röyhkimys vai jotain muuta? Tätä myyttistä hahmoa on yritetty tulkita kautta aikojen; häntä on ymmärretty, häntä on pilkattu, häntä on palvottu. Sankari, joka kuolemaakin uhmaten haluaa noutaa rakkaansa tuonpuoleisesta – ja melkein onnistuu siinä, herättää tunteita ja ihailua, suruakin. Tämäkö on ihmisen kohtalo? Seurata omaa intohimoaan ja samalla epäillä ja lopulta kääntää katse taaksepäin, vaikka juuri sitä, vain sitä, ei olisi saanut tehdä. Jotain niin puhdasta ja tuttua on Orpheuksessa, tässä antiikin sankarissamme, siksipä kuva hänestä näyttämölle tulee piirtää myös puhtain ja kirkkain vedoin.

Georg Philipp Telemannin Orpheus, tai Die wunderbare Beständigkeit der Liebe on vuonna 1726 sävelletty barokkiooppera, jossa antiikin satu herää eloon runsaiden metaforien siivittämänä. Orpheuksen ja Eurydiken tarina saa uuden sävyn, kun heidän rinnalleen nousee intohimoa ja valtaa janoava kuningatar Orasia. Vilppu Kiljusen ohjaama tuotanto tuo tämän harvinaisen mestariteoksen näyttämölle Sibelius-Akatemian oopperan voimin, ja syksyllä 2025 se vierailee myös Tampere-talossa.

Esityksen kesto yhteensä noin 2 h 30 minuuttia sisältäen yhden väliajan. Tekstitys suomeksi. Oopperaa suositellaan yli 12-vuotiaille.

Esiintyjät

Taiteellinen työryhmä:

  • Vilppu Kiljunen, ohjaaja
  • Markus Lehtinen, musiikinjohto
  • Marianna Metsälampi, ohjaajan assistentti
  • Sampo Pyhälä, lavastussuunnittelu
  • Anton Kulagin, valosuunnittelu
  • Pia Lasonen, pukusuunnittelu
  • Tuija Luukkainen, maskeeraussuunnittelu

Lavalla:

Leila Saari – Orasia
Sakari Topi – Orpheus
Maija Rautasuo – Eurydice
Maja Burggraaff – Ismene
Wille Enckell – Eurimedes 
Joona Juntunen – Pluto
Karoliina Hautala – Ascalax
Manca Kumar – Cephisa

Sibelius-Akatemian oopperakuoro:

Heidi Lihavainen
Kati Dufva
Liisamaija Aukia
Mária Záborszky
Terhi Pio
Astri Liavag
Silva Lahti
Hanna Paksula
Marissa Kalmbach
Matti Aukia
Juhani Vesikkala
Rogelio Aviles

Sibelius-Akatemian oopperaorkesteri, konserttimestari Minna Kangas

Lisätiedot: Joonas Mikkilä, joonas.mikkila@uniarts.fi

Orpheus vierailee myös Tampere-talon Isossa salissa 8.10.2025. Lue lisää ja osta liput Tampereen näytökseen.

Oopperakoulutus Sibelius-Akatemiassa

Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen opiskelijat esiintyvät opintojensa aikana neljässä täysimittaisessa produktiossa ja yhdessä pianistin kanssa esitettävässä dramatisoidussa konsertissa. Oopperakoulutuksen produktiot toteutetaan yhteistyössä kotimaisten ja ulkomaisten oopperan ja näyttämötaiteen ammattilaisten kanssa.

Lue lisää Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksesta