Arvioitu kesto

1 h

Järjestäjä

Radion sinfoniaorkesteri

RSO:n kontrabassoryhmä

Musiikkia mm. Giovanni Bottesinilta, Serge Koussevitzkyltä ja Reinhold Glièreltä

RSO:n eri soitinryhmiä esitellään yksitellen kerran kaudessa Sunnuntaisoitto-sarjassa. Kaudella 2026-2027 vuorossa on kontrabassosektio. Äänenjohtaja Aapo Juutilainen kertoo tästä jousiperheen suurimmasta soittimesta sekä konsertin ohjelmasta seuraavaa:

”On lähes mahdotonta kuvitella tanssi-orkesteria ilman bassoääniä soittavaa instrumenttia. Sinfoniaorkesterissa kontrabasson rooli onkin usein harmonisen perustan lisäksi myös rytmisen perustan luominen. Se miten soitamme vaikuttaa valtavasti musiikin karaktääriin – onko poljento esimerkiksi uneliaan rauhoittava vai räjähtävän energinen.

Samalla minua kiehtoo kontrabasson soittamisessa sen fyysinen luonne. Suuri soitin vaatii suuria liikkeitä ja koko kehon osallistumista soittotapahtumaan. Soittaminen vaatii joustavuutta, tarkkuutta rentoutta ja hyvin kohdistettua voimaa. Ja parhaimmillaan tämä kaikki näyttää luontevalta ja helpolta – aivan kuten onnistunut tanssiesityskin.

Olemme koonneet konsertin ohjelman niin, että se esittelee soittimen tanssillisuuden eri puolia. Mukana on soittimen eri puolia esitteleviä teoksia kontrabassoyhtyeille ja fyysistä taituruutta esitteleviä virtuuoottisia sooloteoksia soittimen humoristista luonnetta unohtamatta.”