Arvioitu kesto

1 h 35 min.

Järjestäjä

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia

Matleena Koivusaaren kolmas jatkotutkintokonsertti

Matleena Koivusaaren kolmas jatkotutkintokonsertti tohtoriprojektiin ’’Osallistuminen – Participation; one time I bathed for too long… ’’ tutkii sirkulaarisia, eli usein kehämäisiä, pyöreitä, toisteisia tai syklisiä musiikillisia elementtejä ja ajattelutapoja leikitellen niiden yhdistymisellä mielikuviin feminiinisyydestä.

Konsertti on rakennettu intermediaaliseksi kokonaisuudeksi, jossa musiikin lisäksi hyödynnetään videoita, performanssia, ääninauhaa ja tekstiä. Ohjelmassa on teoksia esimerkiksi Franghiz Ali-Zadelta, Barbara Strozzilta, Caroline Shaw’lta ja Florence Pricelta. Konsertissa kuullaan myös Koivusaaren omaa uutta Women of Birch Island -yhtyeelle (Matleena & Pauliina Koivusaari) säveltämää musiikkia laajennettuna jousi-, harppu- ja perkussiosoundeilla. Taidemusiikkigenetiikan lisäksi inspiraationa on ollut pop-musiikki, toisaalta myytit, mystiikka ja folk-kauhu. Esityksellisesti hämmentävien naisroolien ja potentiaalisten kurtisaanien sylissä tilansa saavat spirituaalinen nykynoituus, manifestoiva ASMR-oraakkeli, hypnoottinen videotaide (Jetro Tilhe) sekä preparoidun pianon magia.

Sirkulaarisuutta tarkastellaan rakenteellisina, muodollisina, rytmisinä, harmonisina ja toisteisina ilmiöinä inspiroituen esimerkiksi gamelan- ja flamenco-musiikeista, rituaaleista ja ground bassosta, toisaalta kehollisina ja kollektiivisesti pyörivinä prosesseina sekä psyykkisinä merkitystasoina, ajattomuutena, ikuisuutena, uudelleensyntymisenä ja meditatiivisuutena.

Esiintyjät 

  • Matleena Koivusaari, piano, sävellys
  • Pauliina Koivusaari, laulu, elektroniikka
  • Maija Linkola, viulu
  • Akvilė Aksinavičiūtė, viulu
  • Hanna Hohti, alttoviulu
  • Liina-Mari Raivola, sello
  • Maaria Pulakka, harppu
  • Tiia Toivanen, perkussiot
  • Jetro Tilhe, videotaide 

Ohjelma 

I

  • Franghiz Ali-Zade (1947-): 3 Watercolours Preludium (1987)
  • Leopold Godowsky (1870-1938): Java suite 1. Gamelan (1925)
  • Barbara Strozzi (1619 -1677): Arie – “Che si può fare” (1664)
  • Manuel De Falla (1876 -1946): Ritual Dance of Fire (1915)

II

  • Caroline Shaw (1982-): Gustave Le Gray (2012)
  • Franghiz Ali-Zade (1947-): Apsheron Quintet II Reverse Time (2001)
  • Florence Price (1887 -1953): Fantasie Nègre n. 1 (1929)

Väliaika

III

  • Women of Birch Island (2025)
  • Franghiz Ali-Zade (1947-): 3 Watercolours Postludium (1987)

Lisätietoja: Janne Ikäheimo, janne.ikaheimo@uniarts.fi 

Muutokset ovat mahdollisia.