Arvioitu kesto
1 h 30 min., sis. väliajan
Järjestäjä
Oblica Ensemble
Neljä barokin ajan pienoismusikaalia punoutuu yhdeksi kokonaisuudeksi. Tämä ihmisläheinen esitys sekä hymyilyttää että herkistää.
Oblica Ensemblen säestäminä sopraano Maja Burggraaff ja baritoni Veikko Vallinoja pääsevät näyttämään tulkitsijan kykynsä antiikin tarinoissa, jotka ovat tulvillaan inhimillisen suuria tunteita ja karvat pystyyn nostattavia kohtauksia. Näissä herkullisesti sävelletyissä kantaateissa riittää paitsi hupia ja huumoria, myös riipivää surua ja sulaa hulluutta.
Illan kantaatit luovat keskenään oman pienen maailmankaikkeutensa, jossa myyttiset hahmot seikkailevat. Monen jumalan löytääkin konsertin mittaan eri kantaateissa erilaisissa rooleissa.
Ohjelman alkupuolella rakkauden jumala Amor ja viinin jumala Bacchus päättävät ryhtyä yhteistyöhön. Tämän vaikutuksen tuntee seuraavassa kantaatissa kyklooppi Polyfemus, joka ajautuu hulluuden partaalle ja sortuu rakastettunsa vuoksi kauhistuttavaan hirmutekoon. Väliajan jälkeen seurataan niin ikään rakkaushuolissaan vellovia Léandrea ja Héroa, joiden kohtaloa säätelee meren jumala Neptunus. Lopulta myrskyt rauhoittuvat, ja niin jumalat kuin ihmisetkin juhlivat yhdessä uutta rauhan ja rakkauden aikakautta.
Esitys on lavastettu ja näyttämöity kevyesti. Tunnelmaa luovat myös valosuunnittelija Rasmus Strandellin elävät valaistukset.
Clérambault (1676–1749) tunnetaan ranskalaisen maallisen kantaatin (cantate françoise) isänä ja suurena mestarina. Pariisilainen Clérambault työskenteli suurimman osan elämästään urkurina ja sävelsi runsaasti ennen kaikkea hengellistä musiikkia. Vuonna 1710 hän julkaisi ensimmäiset maalliset kantaattinsa, joita kertyi säveltäjän elämän varrella kokonaiset 25. Suurin osa näiden kantaattien teksteistä pohjautuu antiikin mytologiaan, joskin niistä löytyy paljon kosketuspintaa myös omaan aikaamme.
ESIINTYJÄT:
Maja Burggraaff, sopraano
Veikko Vallinoja, baritoni
Oblica Ensemble
Eerika Perkkiö, traverso
Roope Jokinen, viulu
Daniel Kivivuori, viola da gamba
Jasper Koekoek, cembalo
vieraanaan
Teuvo Taimioja, teorbi ja barokkikitara
Rasmus Strandell, valosuunnittelu
OHJELMA
Louis-Nicholas Clérambault:
L’ Amour et Bacchus
Poliphême
Léandre et Héro
Le Triomphe de la Paix
Tapahtuman liput ovat myynnissä Musiikkitalon omassa lippukaupassa verkossa, lipunmyyntipisteessä sekä puhelinpalvelussa (puh. 0600 411 101, avoinna arkisin klo 9–15, puhelun hinta 0,99 e/min + pvm/mpm). Lipunmyynnin asiakaspalvelupiste Musiikkitalossa on avoinna arkisin klo 13–18 sekä konserttia edeltävän tunnin ajan. Verkkokauppa on avoinna vuorokauden ympäri.
Huom! Orkesterien kenraaliharjoituksiin ei voi varata lippuja puhelimitse.
Lue lisää lipunmyynnistä ja maksutavoista
Mikäli tapahtumaan on vapaa pääsy, eikä tapahtuman tiedoissa ole mainintaa ennakkoilmoittautumisesta, ei lippua tarvita. Tällöin sali täytetään saapumisjärjestyksessä.
Ryhmäliput konsertteihin voit varata tällä lomakkeella. Ryhmän minimikoko on 10–20 henkilöä konsertista riippuen.
Musiikkitalon ryhmämyynti ei tee varauksia ilmaistapahtumiin eikä orkesterien kenraaliharjoituksiin.
Maistuisiko väliajalla lasi kuohuvaa, kuppi kuumaa tai pientä purtavaa? Ennakkotilaamalla väliaikatarjoilut säästyt jonottamiselta ja väliajan koittaessa voit istua valmiiksi katettuun pöytään.
Jos haluat herkutella rauhassa jo ennen konserttia, valitse Preludi-buffet! Runsas herkkupöytä on katettuna tuntia ennen konsertteja. Vaihtuva valikoima sisältää pieniä suolaisia ja makeita herkkuja sekä kahvia tai teetä.
Huomaathan, että väliaikatarjoiluja ja Preludi-buffetia ei ole saatavilla kaikissa konserteissa. Mikäli konsertissa ei ole väliaikaa, tarjoillaan tarjoilut ennen konserttia.
Keskeisempää sijaintia on vaikea löytää: lähes kaikki julkiset kulkuvälineet tulevat aivan viereemme. Kaikilla sisäänkäynneillä on ympärivuotiset pyöräparkit. Lähimmästä Aimo Park Finlandia -parkkihallista pääsee kuivin jaloin suoraan hissillä aulaamme.
Musiikkitalo on esteetön ja kynnyksetön.
Konserttisalissa esteettömät paikat ja pyörätuolipaikat sijaitsevat permannon ylätasanteella lähellä sisäänkäyntejä. Valtaosaan tapahtumista on saatavissa maksuttomia avustajapaikkoja.
Konserttisalissa muille kun esteettömille paikoille on jyrkät portaat. Mikäli portaiden käveleminen tuottaa vaikeuksia, suosittelemme valitsemaan paikat mahdollisimman läheltä ovia 2–7.
Jokaisessa kerroksessa on esteetön wc. Opasteemme ja porraskaiteemme ovat kohomerkittyjä, ja lattioissa kulkevat ohjauslistat. Induktiosilmukat ovat käytössä kaikissa saleissa. Opaskoirat ovat tervetulleita taloon.
Konserttisali
Lippusi paikkamerkinnästä näet reitin paikallesi. Ovinumero kertoo, mistä ovesta sinun tulee saapua saliin, ja katsomot on merkitty kirjaimin. Pyörätuolipaikat ovat sisäänkäyntien tasolla. Eikä huolta, jos salimme ei ole sinulle ennestään tuttu: henkilökuntamme ohjaa sinut oikeaan katsomoon.
Huomioithan, että Konserttisalin portaat ovat jyrkät ja sali syvä. Mikäli portaiden käveleminen tuottaa vaikeuksia, suosittelemme valitsemaan paikat mahdollisimman läheltä ovia 2–7. Portaita on eniten paikoille, jotka sijaitsevat lähimpänä lavaa.
Parven paikat sijaitsevat yhtä kerrosta korkeammalla kuin permannon yläosan istumapaikat. Parven paikkoja ei ensisijaisesti suositella asiakkaille, joilla on korkeanpaikankammo.
Camerata, Sonore ja Black Box
Rivinumeron avulla suunnistat numeroidulle istuimellesi katsomossa. Pyörätuolipaikat ovat sisäänkäynnin tasolla. Eikä huolta, jos salimme ei ole sinulle tuttu: ovihenkilökuntamme ohjaa sinut paikallesi. Jos lipussasi lukee numeroimaton katsomo, voit valita paikkasi vapaasti.
Sali- ja kerroskartat
Voit tutustua saliin jo ennalta lataamalla katsomokartan:
Konserttisali
Camerata
Black Box
Sonore
Organo
Tutustu koko talon pohjakarttoihin
Naulakko
Ulkovaatteet ja suuret kantamukset on jätettävä naulakkoon. Vartioitu vaatesäilytys sisältyy lipun hintaan, eli erillistä naulakkomaksua ei veloiteta.
Myöhästyminen
Myöhästyneet pääsevät sisään useimmiten seuraavilla taputuksilla tai viimeistään väliajalla.
Kuvaaminen
Itse konserttia ei pääsääntöisesti saa kuvata, mutta ennen konserttia, taputuksilla ja konsertin jälkeen kuvaaminen on sallittua. Konserttijärjestäjällä saattaa olla omia tarkempia ohjeistuksia.
Pukeutuminen
Musiikkitalossa ei ole yhtikäs mitään pukeutumisohjeistusta, vaan olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet. Vältä kuitenkin voimakasta hajusteiden käyttöä, jotta myös astmaatikot ja hajusteyliherkät voivat nauttia konsertista. Musiikkitalon konserttisalien lattiat ovat herkkiä naarmuuntumiselle. Tästä syystä saleihin ei saa tulla nastakengillä.






















