Arvioitu kesto

1 h 15 min.

Järjestäjä

Helsingin Musiikkitalo Oy

Johanna Juhola Trio esittää harmonikkataiteilija Juholan säveltämää fantasiatangoa.

Johanna Juhola Trio esittää Juholan säveltämää fantasiatangoa, jonka keskeisiä elementtejä ovat tango nuevo sekä elektronisen ja akustisen musiikkimaailman yhdistäminen. Genrelle nimen antanut Juholan sävellys Fantasiatango saavutti miljoonien TV-yleisön Suomen ainoiden Euroviisujen avausnumerona 2007.

Monet yhtyeen kappaleista on aikanaan kirjoitettu näyttämöteoksiin ja ne ovatkin kuin pieniä tarinoita. Ontuvasta tangotanssijasta, joka kehitti täysin uniikin tangotyylin, nykyviestinnän väsyttävyydestä, rakastuneesta navigaattorista ja pienestä täydellisestä hetkestä. Teemu maustaa Johannan ja Roopen akustisten instrumenttien sointia sampleilla ja efektoimalla livesoittoa. Konserteissa trion musisointiin yhtyvät kankaille projisoidut vierailevat artistit ja esim. kloonattujen Johannien orkesteri. Tyypillistä triolle on välitön ja hienovarainen musiikillinen kommunikointi, kotoisuuden ja hieman epätodellisten tunnelmien vaihtelu sekä heittäytyvä improvisaatio ja leikkisyys.

Juhola on puhaltanut pölyjä pois vanhoista käsityksistä harmonikasta instrumenttina ja häntä on kutsuttu kurittomaksi tangoinnovaattoriksi, maailmanmusiikkihelmeksi ja yhdeksi maamme kiinnostavimmista haitarinsoiton uudistajista. Roope Aarnio on suomalaisen kansanmusiikkikentän käytetyimpiä kitaristeja. Hänen monista yhtyeistään mainittakoon Suo, Erinin ja Hilja Grönforsin yhtyeet ja Orkestar Bordurka. Roope on yksi Siba Folk Big Bandin johtajista ja opettaa ammattiopiskelijoita Sibelius-Akatemiassa.Teemu Korpipää on monien projektien äänittäjä, äänisuunnittelija, miksaaja, rakentelija, audiokonsultti, säveltäjä, muusikko ja improvisoija yhteistyökumppaneinaan mm. Susanna Leinonen, Pekka Kuusisto, Olavi Louhivuori, RinneRadio, Kansallisteatteri, Avanto -festivaali jne.

Johanna Juhola Trio on useiden Euroopan maiden lisäksi esiintynyt mm. Japanissa, Meksikossa ja Algeriassa

Trion soittoa voi kuulla Johanna Juhola soololevyillä Fantasiatango (2010), Fantasiatango 2 (2012), Diivan jäljet (2018) ja A Brighter Future (2023).

johannajuhola.net
Facebook
Instagram
Youtube

**

Musiikkitalon terassilla kuullaan ilmaiskonsertteja kesäiltapäivisin keskiviikosta lauantaihin 29.5.–3.8. klo 17 alkaen.

Kesäterassilla kuullaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemian lahjakkaita muusikoita sekä muun muassa HelsinkiMission, Urkuyö ja Aarian sekä Maailman musiikin keskuksen tarjoamia konsertteja. Kesän mittaan lavalla nähdään monipuolinen kattaus mielenkiintoisia artisteja eri genreistä: pääsääntöisesti keskiviikkoisin on luvassa klassista tai kansanmusiikkia, perjantaisin jazzia ja lauantaisin poppia.

Tervetuloa after workeille nauttimaan kesäiltapäivistä!