Arvioitu kesto
1 h 45 min., sis. väliajan
Järjestäjä
Helsingin Barokkiorkesteri
Haydn, Ries ja Romberg ovat säveltäjänimiä konsertissa, jossa saamme vastaanottaa kiehtovat eurooppalaiset muotivirtaukset 200 vuoden takaa.
Pauliina Fred, huilu
Maria Kubizek, viulu
Minna Kangas, viulu
Hanna Pakkala, alttoviulu
Jussi Seppänen, sello
Ensemble Régence sonore
Haydn, Ries, Romberg
Konsertissa saamme vastaanottaa kiehtovat eurooppalaiset muotivirtaukset 200 vuoden takaa. Palaamme aikaan, jolloin Turun soitannollinen seura oli vastikään perustettu edellisen vuosisadan lopulla ja Carl Ludvig Engel oli suunnitellut ensimmäisen merkittävän työnsä Suomen Turkuun – Vartiovuoren tähtitornin vuonna 1819.
Vieraaksemme konserttiin saamme nuorista puolalaismuusikoista koostuvan yhtyeen Régence sonoren. Helsingin Barokkiorkesteri osallistuu vuosina 2024–20227 EU:n rahoittamaan Sustainable-EEEmerging -projektiin edistäen vastuullisia arvoja vanhan musiikin alalla, ja tämä konsertti on osa hanketta.
Huom! Konsertti on osa Helsingin Barokkiorkesterin Vanhan musiikin sarjaa. Ostaessasi 26.1. mennessä samalla kertaa liput kaikkiin viiteen kevätkauden konserttiin Musiikkitalossa, saat kaupan päälle lipun bonus-konsertiin, joka järjestetään 18.5. Vanhassa kirkossa.
Tapahtuman liput ovat myynnissä Musiikkitalon omassa lippukaupassa verkossa, lipunmyyntipisteessä sekä puhelinpalvelussa (puh. 0600 411 101, avoinna arkisin klo 9–15, puhelun hinta 0,99 e/min + pvm/mpm). Lipunmyynnin asiakaspalvelupiste Musiikkitalossa on avoinna arkisin klo 13–18 sekä konserttia edeltävän tunnin ajan. Verkkokauppa on avoinna vuorokauden ympäri.
Ryhmäliput konsertteihin voit varata tällä lomakkeella. Ryhmän minimikoko on 10–20 henkilöä konsertista riippuen.
Musiikkitalon ryhmämyynti ei tee varauksia ilmaistapahtumiin eikä orkesterien kenraaliharjoituksiin.
Maistuisiko väliajalla lasi kuohuvaa, kuppi kuumaa tai pientä purtavaa? Ennakkotilaamalla väliaikatarjoilut säästyt jonottamiselta ja väliajan koittaessa voit istua valmiiksi katettuun pöytään.
Jos haluat herkutella rauhassa jo ennen konserttia, valitse Preludi-buffet! Runsas herkkupöytä on katettuna ennen konsertteja klo 17.30–19.00. Vaihtuva valikoima sisältää pieniä suolaisia ja makeita herkkuja sekä kahvia tai teetä.
Keskeisempää sijaintia on vaikea löytää: lähes kaikki julkiset kulkuvälineet tulevat aivan viereemme. Kaikilla sisäänkäynneillä on ympärivuotiset pyöräparkit. Lähimmästä Aimo Park Finlandia -parkkihallista pääsee kuivin jaloin suoraan hissillä aulaamme.
Musiikkitalo on esteetön ja kynnyksetön.
Konserttisalissa esteettömät paikat ja pyörätuolipaikat sijaitsevat permannon ylätasanteella lähellä sisäänkäyntejä. Valtaosaan tapahtumista on saatavissa maksuttomia avustajapaikkoja.
Konserttisalissa muille kun esteettömille paikoille on jyrkät portaat. Mikäli portaiden käveleminen tuottaa vaikeuksia, suosittelemme valitsemaan paikat mahdollisimman läheltä ovia 2–7.
Jokaisessa kerroksessa on esteetön wc. Opasteemme ja porraskaiteemme ovat kohomerkittyjä, ja lattioissa kulkevat ohjauslistat. Induktiosilmukat ovat käytössä kaikissa saleissa. Opaskoirat ovat tervetulleita taloon.
Konserttisali
Lippusi paikkamerkinnästä näet reitin paikallesi. Ovinumero kertoo, mistä ovesta sinun tulee saapua saliin, ja katsomot on merkitty kirjaimin. Pyörätuolipaikat ovat sisäänkäyntien tasolla. Eikä huolta, jos salimme ei ole sinulle ennestään tuttu: henkilökuntamme ohjaa sinut oikeaan katsomoon.
Huomioithan, että Konserttisalin portaat ovat jyrkät ja sali syvä. Mikäli portaiden käveleminen tuottaa vaikeuksia, suosittelemme valitsemaan paikat mahdollisimman läheltä ovia 2–7. Portaita on eniten paikoille, jotka sijaitsevat lähimpänä lavaa.
Camerata, Sonore ja Black Box
Rivinumeron avulla suunnistat numeroidulle istuimellesi katsomossa. Pyörätuolipaikat ovat sisäänkäynnin tasolla. Eikä huolta, jos salimme ei ole sinulle tuttu: ovihenkilökuntamme ohjaa sinut paikallesi. Jos lipussasi lukee numeroimaton katsomo, voit valita paikkasi vapaasti.
Katsomokartat
Voit tutustua saliin jo ennalta lataamalla katsomokartan:
Naulakko
Ulkovaatteet ja suuret kantamukset on jätettävä naulakkoon. Vartioitu vaatesäilytys sisältyy lipun hintaan, eli erillistä naulakkomaksua ei veloiteta.
Myöhästyminen
Myöhästyneet pääsevät sisään useimmiten seuraavilla taputuksilla tai viimeistään väliajalla.
Kuvaaminen
Itse konserttia ei pääsääntöisesti saa kuvata, mutta ennen konserttia, taputuksilla ja konsertin jälkeen kuvaaminen on sallittua. Konserttijärjestäjällä saattaa olla omia tarkempia ohjeistuksia.
Pukeutuminen
Musiikkitalossa ei ole yhtikäs mitään pukeutumisohjeistusta, vaan olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet. Vältä kuitenkin voimakasta hajusteiden käyttöä, jotta myös astmaatikot ja hajusteyliherkät voivat nauttia konsertista. Musiikkitalon konserttisalien lattiat ovat herkkiä naarmuuntumiselle. Tästä syystä saleihin ei saa tulla nastakengillä.