Arvioitu kesto

1 h 30 min.

Järjestäjä

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia

Aikamme musiikin luentosarjassa vierailevat säveltäjät ja muut taiteilijat esittelevät työtään, uusia teoksiaan ja näihin liittyviä kysymyksiä.

Viisi yleisölle avointa luentoa järjestetään Musiikkitalon auditoriossa torstaisin klo 13:15-14:45. Luentojen kieli on englanti.

Säveltäjä Aino Tenkanen, 18.9.2025

Säveltäjä Aino Tenkanen kertoo luennollaan performatiivisten elementtien käytöstä sävellyksessään What is it to play? (2018–2023) preparoidulle pianolle, preparoidulle viululle, elektroniikalle, viinilaseille ja osallistuvalle yleisölle.

Aino Tenkanen on vuonna 2020 sävellyksen maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta valmistunut freelancer-säveltäjä, jonka teoksia on kuvailtu leikkisiksi, kurittomiksi ja huolella tehdyiksi. Häntä innostaa monitaiteinen yhteistyö, improvisaatio ja elektronisen soundin tuottaminen akustisilla soittimilla.

Säveltäjä Lauri Porra, 25.9.2025

Lauri Porra puhuu säveltäjän työstä ja urakehityksestä käyttäen esimerkkejä uraltaan. Säveltäjän ja muusikon töiden ohella Turun musiikkijuhlien ja Vantaan Viihdeorkesterin taiteellisena johtajana toimiva Porra avaa aihetta myös kuratoijan näkökulmasta.

Lauri Porra on kansainvälisesti tunnustettu säveltäjä ja muusikko, joka on julkaissut viisi sooloalbumia. Porra on säveltänyt orkesteri-, elokuva-, ja mediamusiikkia ja hänen sävellyksiään ovat esittäneet johtavat orkesterit pohjoismaissa, Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Porra toimii basistina Stratovarius-yhtyeessä ja on tehnyt poikkitaiteellista yhteistyötä Porra mm. Esko Valtaojan, Paula Vesalan ja Paperi T:n kanssa. 

Säveltäjä Juha T. Koskinen, 2.10.2025

Kansallisoopperan Alminsalissa 17.10.2024 kantaesitetty teos Earthrise yhdistää 1600-luvun barokkimusiikkia oman aikamme musiikkiin. Teoksen keskiössä ovati kaksi Anni Elif Egecioglun säveltämää laulua Aleksi Barrièren tekstiin, jotka Juha T. Koskinen on sovittanut ja orkestroinut barokkiyhtyeelle.

Juha T. Koskinen on musiikkiteatterin perinnettä uudistava säveltäjä, jota kiinnostavat eri kulttuurien ja aikakausien kohtaamiset. Hän on työskennellyt sävellyksen vierailevana professorina Aichin Taideyliopistossa Japanissa.

Huilisti, tutkija Livia Schweizer, 6.11.2025

Epäkonventionaalisesta notaatiosta luovuuden ruokkimisen keinona.

Säveltäjä, esiintyjä Pierre Jodlowski, 11.12.2025

Keho vailla elimiä, taiteidenvälisen säveltämisen menetelmä.

www.pierrejodlowski.com

Muutokset ovat mahdollisia.

Lisätietoja: Niilo Tarnanen, niilo.tarnanen@uniarts.fi

Aikamme musiikin luentosarja

Aikamme musiikin luentosarja on Sibelius-Akatemian sävellyksen ja musiikinteorian oma luentosarja, jossa alan ajankohtaisimmat ammattilaiset kertovat ja keskustelevat työstään ja teoksistaan.

Torstai-iltapäiväinen luentosarja käynnistyi jo 1960-luvulla sävellysseminaarin nimellä. Tilaisuudessa esiteltiin julkisesti uusia sävellyksiä ja käytiin poleemista keskustelua niiden tiimoilta. Aikamme musiikin luentosarja -nimi vakiintui 1980-luvulla. 

Luentosarjan vieraina ovat ollee lukuisat kotimaiset ja kansainväliset säveltäjänimet, kuten Aulis Sallinen, Magnus Lindberg, Kaija Saariaho, Kalevi Aho, Jukka Tiensuu, Olli Mustonen, DJ Orkidea jne. Ulkomaalaisista vieraista mainittakoon Sibelius-palkintoa noutamaan saapunut Krzysztof Penderecki, amerikkalaiset minimalistit John Adams ja Steve Reich, Chaya Czernowin, Per Nørgård, Louis Andriessen, Mark Andre, Anna Thorvaldsdottir, Phill Niblock, Brett Dean, Sunleif Rasmussen ja Tom Johnson. 

Lisäksi työstään ovat kertoneet monet muut nykymusiikin ja taiteen ammattilaiset, muusikot, kirjailijat, kuvataiteilijat, ohjaajat, koreografit. Vieraista mainittakoon esimerkiksi kirjailija Veijo Meri, neurologi Matti Bergström, viulisti Pekka Kuusisto ja japanilaisen estetiikan dosentti Minna Eväsoja. 

Vuosien varrella luentosarjaa ovat isännöineet mm. professorit Einojuhani Rautavaara ja Paavo Heininen, lehtorit Tapani Länsiö, Juhani Nuorvala ja Riikka Talvitie sekä säveltäjä Matthew Whittall. Tällä hetkellä suunnittelusta vastaa säveltäjä, musiikinteorian taideopettaja Niilo Tarnanen. 

Tervetuloa keskustelemaan ajankohtaisista nykymusiikin kysymyksistä!