Arvioitu kesto
1 h 30 min.
Järjestäjä
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
Aikamme musiikin luentosarjassa vierailevat säveltäjät ja muut taiteilijat esittelevät työtään, uusia teoksiaan ja näihin liittyviä kysymyksiä.
Viisi yleisölle avointa luentoa järjestetään Musiikkitalon auditoriossa torstaisin klo 13:15-14:45. Luentojen kieli on englanti.
Säveltäjä Aino Tenkanen, 18.9.2025
Säveltäjä Aino Tenkanen kertoo luennollaan performatiivisten elementtien käytöstä sävellyksessään What is it to play? (2018–2023) preparoidulle pianolle, preparoidulle viululle, elektroniikalle, viinilaseille ja osallistuvalle yleisölle.
Aino Tenkanen on vuonna 2020 sävellyksen maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta valmistunut freelancer-säveltäjä, jonka teoksia on kuvailtu leikkisiksi, kurittomiksi ja huolella tehdyiksi. Häntä innostaa monitaiteinen yhteistyö, improvisaatio ja elektronisen soundin tuottaminen akustisilla soittimilla.
Säveltäjä Lauri Porra, 25.9.2025
Säveltäjän urapolkuja ja selviytymiskeinoja vuonna 2025.
Säveltäjä Juha T. Koskinen, 2.10.2025
Yhteistyö ja jaettu tekijyys musiikkiteatteriteoksessa Earthrise.
Huilisti, tutkija Livia Schweizer, 6.11.2025
Epäkonventionaalisesta notaatiosta luovuuden ruokkimisen keinona.
Säveltäjä, esiintyjä Pierre Jodlowski, 11.12.2025
Keho vailla elimiä, taiteidenvälisen säveltämisen menetelmä.
Muutokset ovat mahdollisia.
Lisätietoja: Niilo Tarnanen, niilo.tarnanen@uniarts.fi
Aikamme musiikin luentosarja
Aikamme musiikin luentosarja on Sibelius-Akatemian sävellyksen ja musiikinteorian oma luentosarja, jossa alan ajankohtaisimmat ammattilaiset kertovat ja keskustelevat työstään ja teoksistaan.
Torstai-iltapäiväinen luentosarja käynnistyi jo 1960-luvulla sävellysseminaarin nimellä. Tilaisuudessa esiteltiin julkisesti uusia sävellyksiä ja käytiin poleemista keskustelua niiden tiimoilta. Aikamme musiikin luentosarja -nimi vakiintui 1980-luvulla.
Luentosarjan vieraina ovat ollee lukuisat kotimaiset ja kansainväliset säveltäjänimet, kuten Aulis Sallinen, Magnus Lindberg, Kaija Saariaho, Kalevi Aho, Jukka Tiensuu, Olli Mustonen, DJ Orkidea jne. Ulkomaalaisista vieraista mainittakoon Sibelius-palkintoa noutamaan saapunut Krzysztof Penderecki, amerikkalaiset minimalistit John Adams ja Steve Reich, Chaya Czernowin, Per Nørgård, Louis Andriessen, Mark Andre, Anna Thorvaldsdottir, Phill Niblock, Brett Dean, Sunleif Rasmussen ja Tom Johnson.
Lisäksi työstään ovat kertoneet monet muut nykymusiikin ja taiteen ammattilaiset, muusikot, kirjailijat, kuvataiteilijat, ohjaajat, koreografit. Vieraista mainittakoon esimerkiksi kirjailija Veijo Meri, neurologi Matti Bergström, viulisti Pekka Kuusisto ja japanilaisen estetiikan dosentti Minna Eväsoja.
Vuosien varrella luentosarjaa ovat isännöineet mm. professorit Einojuhani Rautavaara ja Paavo Heininen, lehtorit Tapani Länsiö, Juhani Nuorvala ja Riikka Talvitie sekä säveltäjä Matthew Whittall. Tällä hetkellä suunnittelusta vastaa säveltäjä, musiikinteorian taideopettaja Niilo Tarnanen.
Tervetuloa keskustelemaan ajankohtaisista nykymusiikin kysymyksistä!
Tapahtuman liput ovat myynnissä Musiikkitalon omassa lippukaupassa verkossa, lipunmyyntipisteessä sekä puhelinpalvelussa (puh. 0600 411 101, avoinna arkisin klo 9–15, puhelun hinta 0,99 e/min + pvm/mpm). Lipunmyynnin asiakaspalvelupiste Musiikkitalossa on avoinna arkisin klo 13–18 sekä konserttia edeltävän tunnin ajan. Verkkokauppa on avoinna vuorokauden ympäri.
Ryhmäliput konsertteihin voit varata tällä lomakkeella. Ryhmän minimikoko on 10–20 henkilöä konsertista riippuen.
Musiikkitalon ryhmämyynti ei tee varauksia ilmaistapahtumiin eikä orkesterien kenraaliharjoituksiin.
Maistuisiko väliajalla lasi kuohuvaa, kuppi kuumaa tai pientä purtavaa? Ennakkotilaamalla väliaikatarjoilut säästyt jonottamiselta ja väliajan koittaessa voit istua valmiiksi katettuun pöytään. Väliaikatarjoiluja ei ole saatavilla kaikissa konserteissa.
Jos haluat herkutella rauhassa jo ennen konserttia, valitse Preludi-buffet! Runsas herkkupöytä on katettuna tuntia ennen konsertteja. Vaihtuva valikoima sisältää pieniä suolaisia ja makeita herkkuja sekä kahvia tai teetä.
Keskeisempää sijaintia on vaikea löytää: lähes kaikki julkiset kulkuvälineet tulevat aivan viereemme. Kaikilla sisäänkäynneillä on ympärivuotiset pyöräparkit. Lähimmästä Aimo Park Finlandia -parkkihallista pääsee kuivin jaloin suoraan hissillä aulaamme.
Musiikkitalo on esteetön ja kynnyksetön.
Konserttisalissa esteettömät paikat ja pyörätuolipaikat sijaitsevat permannon ylätasanteella lähellä sisäänkäyntejä. Valtaosaan tapahtumista on saatavissa maksuttomia avustajapaikkoja.
Konserttisalissa muille kun esteettömille paikoille on jyrkät portaat. Mikäli portaiden käveleminen tuottaa vaikeuksia, suosittelemme valitsemaan paikat mahdollisimman läheltä ovia 2–7.
Jokaisessa kerroksessa on esteetön wc. Opasteemme ja porraskaiteemme ovat kohomerkittyjä, ja lattioissa kulkevat ohjauslistat. Induktiosilmukat ovat käytössä kaikissa saleissa. Opaskoirat ovat tervetulleita taloon.
Konserttisali
Lippusi paikkamerkinnästä näet reitin paikallesi. Ovinumero kertoo, mistä ovesta sinun tulee saapua saliin, ja katsomot on merkitty kirjaimin. Pyörätuolipaikat ovat sisäänkäyntien tasolla. Eikä huolta, jos salimme ei ole sinulle ennestään tuttu: henkilökuntamme ohjaa sinut oikeaan katsomoon.
Huomioithan, että Konserttisalin portaat ovat jyrkät ja sali syvä. Mikäli portaiden käveleminen tuottaa vaikeuksia, suosittelemme valitsemaan paikat mahdollisimman läheltä ovia 2–7. Portaita on eniten paikoille, jotka sijaitsevat lähimpänä lavaa.
Camerata, Sonore ja Black Box
Rivinumeron avulla suunnistat numeroidulle istuimellesi katsomossa. Pyörätuolipaikat ovat sisäänkäynnin tasolla. Eikä huolta, jos salimme ei ole sinulle tuttu: ovihenkilökuntamme ohjaa sinut paikallesi. Jos lipussasi lukee numeroimaton katsomo, voit valita paikkasi vapaasti.
Sali- ja kerroskartat
Voit tutustua saliin jo ennalta lataamalla katsomokartan:
Konserttisali
Camerata
Black Box
Sonore
Organo
Tutustu koko talon pohjakarttoihin
Naulakko
Ulkovaatteet ja suuret kantamukset on jätettävä naulakkoon. Vartioitu vaatesäilytys sisältyy lipun hintaan, eli erillistä naulakkomaksua ei veloiteta.
Myöhästyminen
Myöhästyneet pääsevät sisään useimmiten seuraavilla taputuksilla tai viimeistään väliajalla.
Kuvaaminen
Itse konserttia ei pääsääntöisesti saa kuvata, mutta ennen konserttia, taputuksilla ja konsertin jälkeen kuvaaminen on sallittua. Konserttijärjestäjällä saattaa olla omia tarkempia ohjeistuksia.
Pukeutuminen
Musiikkitalossa ei ole yhtikäs mitään pukeutumisohjeistusta, vaan olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet. Vältä kuitenkin voimakasta hajusteiden käyttöä, jotta myös astmaatikot ja hajusteyliherkät voivat nauttia konsertista. Musiikkitalon konserttisalien lattiat ovat herkkiä naarmuuntumiselle. Tästä syystä saleihin ei saa tulla nastakengillä.