Arvioitu kesto

2 h, sis. väliajan

Järjestäjä

Fullsteam Agency Oy

pehmoainon vuosi päättyy ainutkertaiseen "sätkynukke koti (kaikki tarinat 2020–2024)" -konserttikiertueeseen.

Merkittävän musiikillisen jalanjäljen lyhyessä ajassa luonut ja alkuvuodesta menestyksekkään, platinaa keränneen debyyttialbuminsa julkaissut pehmoaino esittää kolme ainutlaatuista ”sätkynukkekoti (kaikki tarinat 2020–2024)” -konserttia halki Suomen. Artistin tähänastisen uran kokonaisuudessaan kiteyttävä konsertti saa ensi-iltansa Tampere-talossa 9. marraskuuta. Muut konsertit järjestetään pehmoainon synnyinkaupungissa Oulussa Pohjankartanon salissa 15. marraskuuta ja kotikaupungissa Helsingissä Musiikkitalossa 14. joulukuuta. Konserttien liput tulevat myyntiin maanantaina 16. syyskuuta klo 9 konserttipaikkojen myyntikanavissa.

Konsertit ovat tähän mennessä pehmoainon uran visuaalisesti ja musiikillisesti suurin kokonaisuus. Kaksituntisissa konserteissa kuulijat viedään syvälle pehmoainon sielunmaisemaan ja kasvutarinaan vuosien 2020–2024 ajalta. Artistin musiikki on toiminut peilinä elämän suurille tunteille ja muutoksille – koti, rakkaus, menetys ja aikuistuminen ovat teemoja, jotka kulkevat punaisena lankana pehmoainon tuotannossa. Pehmoaino kuvailee laulujen olevan hänelle kuin koti, paikka, jossa kaikki tärkeimmät elämän hetket ja kokemukset ovat tapahtuneet. Konserttisaleissa päästään illan aikana kokemaan artistin koko tuotanto, rikastettuna muun muassa uniikeilla sovituksilla niin akustisesti kuin jousisektionkin säestämänä. Visuaalisesti rikkaissa konserteissa tullaan kuulemaan myös aiemmin julkaisematonta materiaalia demojen muodossa.

Konserttien taiteellisessa työryhmässä ovat artisti Aino Morkon kanssa toimineet visuaalista kokonaisuutta rakentanut Andre Pozusis ja musiikillista kokonaisuutta rakentanut Matias Metsävainio. Lavalla pehmoainon kanssa konserteissa soittavat Matias Metsävainio (kitara), Lari Silva (rummut), Martta Kiikeri (sello), Linnea Hildén (sello), Axel Liljeblad (viulu) ja Topi Kilpinen (koskettimet).

pehmoaino: sätkynukkekoti
(kaikki tarinat 2020–2024)

Musiikillinen kokonaisuus: Aino Morko ja Matias Metsävainio
Visuaalinen kokonaisuus: Andre Pozusis ja Aino Morko
Kuvitus: Perttu Mäkelä ja Nuppu Lehto
Graafinen suunnittelu: Aalto Asplund

Tuotanto: Nuppu Lehto

Konserttijärjestäjä Fullsteam Agency
Marko Kivelä, Rauha Kyyrö, Laura Oikarinen, Rami Ranta ja Vilhelmiina Viitaniemi

Levy-yhtiö Sony Music Finland
Olli Halonen ja Tommi Saarikoski

Konsertteihin myydään myös kummilippuja, joiden avulla voit lahjoittaa lipun sitä tarvitsevalle. Kummiliput arvotaan niitä tarvitsevien kesken. Lue lisätietoa kummilipuista: pehmoaino.fi