![Lippujen tarkistus Konserttisalin ovella](https://musiikkitalo.fi/media/musiikkitalo_palvelukuvaukset_2020-08-27_petri-anttila_9-scaled.jpg)
Musiikkitalon lipunmyyntipalvelu on uudistunut
Musiikkitalon lipunmyyntipalvelu on uudistunut kevään ja kesän 2024 aikana. Musiikkitalon tapahtumaliput ovat poistuneet Ticketmaster Suomen valtakunnallisesta lipunmyyntijärjestelmästä. Uudistuksen myötä liput myydään jatkossa ainoastaan Musiikkitalon omissa kanavissa, eli verkkosivuilla, lipunmyyntipisteessämme Musiikkitalolla ja lipunmyynnin puhelinpalvelussa.
Päätoimijoidemme Helsingin kaupunginorkesterin, Radion sinfoniaorkesterin sekä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian konserttiliput ovat ostettavissa Musiikkitalon myyntikanavien lisäksi myös heidän omien verkkosivujensa kautta.
Aikaisemmin Ticketmasteriin myyntiin tulleet tapahtumat ovat siirtyneet kesäkuussa Musiikkitalon uuteen järjestelmään. Ticketmasterin kautta ostetut liput Musiikkitalon tapahtumiin ovat käytettävissä sellaisenaan. Uusia lippuja ei voi kuitenkaan enää ostaa Ticketmaster Suomen järjestelmästä tai myyntipisteistä.
Koko uudistuksen ajan, ennen sitä ja sen jälkeen kaikki Musiikkitalon tapahtumaliput ovat aina ostettavissa Musiikkitalon verkkosivuilta ja lipunmyynnistä riippumatta siitä, missä järjestelmässä ne ovat myynnissä. Nyt viimeistään kannattaa siis tallentaa omiin kirjanmerkkeihin osoite www.musiikkitalo.fi!
Lipunmyynnin asiakaspalvelu
Musiikkitalon tapahtumiin voit ostaa lippuja Musiikkitalon verkkosivuilta, asiakaspalvelupisteeltä Musiikkitalosta ja puhelinpalvelustamme.
Ostaessasi lippuja verkkosivuilta löydät liput tapahtuman omalta sivulta. Etsi tapahtumia ja lippuja tapahtumakalenterista.
Lipunmyynti
- Ma–Pe: 13.00 – 18.00
- La: Suljettu
- Su: Suljettu
Lipunmyynnin puhelinpalvelu
- Ma–Pe: 09.00 – 15.00
- La: Suljettu
- Su: Suljettu
Musiikkitalon lipunmyyntipisteessä maksuvälineenä käyvät pankkikortti, Visa Electron, Visa-, Mastercard- ja Maestro-luottokortit sekä kulttuuriseteleistä E-passi, Smartum ja Edenredin Virike-etu.
Musiikkitalon lippujen verkkokaupassa ovat käytössä seuraavat Paytrailin tarjoamat maksutavat:
Pankkimaksut: Nordea, Osuuspankki, Danske Bank, Säästöpankki, Oma Säästöpankki, POP Pankki, Aktia, Handelsbanken, Ålandsbanken ja S-Pankki
Korttimaksaminen: Visa, Mastercard ja American Express
Lasku- ja osamaksupalvelut: OP Lasku
Mobiilimaksaminen: MobilePay, Pivo ja Siirto
Kulttuurisetelit: E-passi ja Smartum
Huom! Kausikorttia ostaessa kulttuuriseteli käy maksutavaksi ainoastaan lipunmyyntipisteessä.
Tapahtumiin on useimmiten saatavilla alennusryhmien lippuja sekä ryhmälippuja. Tapahtuman järjestäjä päättää alennuslippujen saatavuudesta ja alennuksen suuruudesta.
Musiikkitalon päätoimijat ja pääsääntöisesti muutkin konserttijärjestäjät tarjoavat ilmaisen avustajalipun liikuntaesteisille ja muille avustajaa tarvitseville.
Avustajalipun pyörätuolipaikan tai esteettömän paikan yhteyteen voi noutaa Musiikkitalon lipunmyyntipisteestä tai varata e-lippuna puhelinpalvelusta. Pyörätuolipaikan yhteyteen avustajapaikan voi varata myös verkkokaupasta.
Maksettuja lippuja ei vaihdeta eikä lunasta takaisin. Mikäli konsertti perutaan, lipun hinta (ilman toimitus- ja käsittelykuluja) aina palautetaan pääsylippua vastaan. Musiikkitalo tai konserttijärjestäjä eivät vastaa muista kuluista.
Musiikkitalo ja tapahtumanjärjestäjä eivät vastaa kadonneista tai kotiin unohtuneista lipuista. Jos kuitenkin olet tunnistautunut lippua ostaessa, lippu on mahdollista tulostaa uudelleen.
Sekä Helsingin kaupunginorkesteri että Radion sinfoniaorkesteri myyvät kausikortteja syys- ja kevätkausilleen. Ajankohtaiset tiedot kausikorteista ja niihin liittyvistä käytännöistä löydät orkestereiden omilta verkkosivuilta: Helsingin kaupunginorkesteri ja Radion sinfoniaorkesteri.
Yleisimpiä kysymyksiä
Lisätietoja Musiikkitalon lipunmyyntipalvelun kautta ostetuista lipuista löydät alta. Klikkaa kysymystä lukeaksesi vastauksen.
Lipunmyyntiuudistus
Ei, lippujen hinnat ovat samat riippumatta siitä, ostaako lipun verkosta tai Musiikkitalon lipunmyyntipisteestä.
Ei. Lipunmyyntiuudistuksen myötä liput ovat myynnissä ainoastaan Musiikkitalon lipunmyyntipisteessä, verkkokaupassa tai puhelinpalvelussa.
Lippujen ostaminen
Kyllä! Verkkokaupassa voit maksaa E-passilla tai Smartumilla. Paikan päällä Musiikkitalon lipunmyynnissä voit maksaa E-passin ja Smartumin lisäksi myös Edenredin Virike-edulla.
Maksaessasi kulttuurieduilla verkossa, valitse haluamasi istumapaikka kartalta ja valitse lippua maksaessasi maksutavaksi E-passi tai Smartum. Huomioithan, että kulttuuriedulla maksaessasi ostoskorissasi voi olla vain yksi lippu.
Mikäli haluat ostaa kaksi vierekkäistä paikkaa, mutta maksaa vain yhden paikan kulttuuriedulla, voit pitää viereistä paikkaa pidossa toisella laitteella sillä aikaa kun suoritat ensimmäisen paikan maksun kulttuuriedulla. Voit myös ottaa yhteyttä lipunmyynnin puhelinpalveluumme, joka lähettää sinulle maksulinkin kummallekin paikalle erikseen. Tällöin voit maksaa toisen paikan kulttuuriedulla ja toisen muulla verkkokaupassa käytössä olevalla maksutavalla.
Palvelumaksu kattaa lippujen myynnistä ja lipunmyynnin hallinnoinnista koituvat kustannukset.
Saman paikan hinta vaihtelee konsertista riippuen, sillä Musiikkitalon salin katsomo on hinnoiteltu konserteissa kunkin järjestäjän päättämällä tavalla.
Musiikkitalon nettisivujen tapahtumakalenterista löydät infoa jokaisesta konsertista klikkaamalla tapahtumaa. Tapahtumasivulla lukee milloin konsertti tulee myyntiin. Jos konserttia ei löydy nettisivuilta, lippujen myynti kyseiseen konserttiin ei ole vielä alkanut.
HKO:n ja RSO:n kertalippu- ja kausikorttimyyntien aloituspäivämäärät löydät molempien orkestereiden omilta nettisivuilta.
Loppuunmyytyihin konsertteihin ei ole jonotusmahdollisuutta. Voit seurata lipputilannetta verkkokaupassa, josta näet reaaliajassa salin vapaat paikat, mikäli sellaisia on.
Lipuilla ei ole vaihto- eikä palautusoikeutta, eli yksittäisenä ostoksena tehtyä lippua ei voi vaihtaa toiselle päivälle.
Kyllä, tervetuloa konserttiin! Tulkaa saapuessanne asioimaan lipunmyyntiin, löydämme kyllä lippunne tai kausikorttinne paikkatiedot.
Kyllä voit! Voit ladata kännykkääsi PDF-liput oman asiakastilisi tai sähköpostiisi saamasi tilausvahvistuksen kautta.
Voit myös ladata lippusi mobiililippumuodossa Apple Wallet-sovellukseen (Apple-puhelimet) tai Passbook-yhteensopivaan sovellukseen (Android-puhelimet). Musiikkitalolla ei ole omaa sovellusta, vaan asiakastiliä käytetään kännykän verkkoselaimen kautta.
Jos olet luonut Musiikkitalon käyttäjätilin, voit lähettää lippusi toiselle henkilölle oman asiakastilisi kautta. Avaa asiakastililtäsi konsertin tiedot, paina “Lähetä liput edelleen” ja syötä toisen henkilön sähköpostiosoite. Vastaanottaja voi ladata PDF-liput itselleen sähköpostitse saamansa linkin kautta.
Paikan valitseminen
Valittuasi verkkokaupassa istumapaikan näet paikkanumeron sivun oikeassa reunassa.
Konserttisalin permannon katsomot on merkitty kirjaimilla A-T ja parven katsomot kirjaimilla A-L. Tarkistathan siis aina, oletko ostanut istumapaikkasi parvelle vai permannolle; tämän tiedon näet ostoskorissasi kyseisen lipun kohdalta.
Huomioithan, että Konserttisalin portaat ovat jyrkät ja sali syvä, ja tästä syystä permannon katsomoihin A, B, L, M, P ja R on pitkät portaat. Portaita on eniten paikoille, jotka sijaitsevat lähimpänä lavaa.
Parven paikat sijaitsevat yhtä kerrosta korkeammalla kuin permannon yläosan istumapaikat. Kuten permannon paikkoja, parvipaikkojakin löytyy lavan etupuolelta, lavan vierestä sekä lavan takaa.
Parven paikkoja ei ensisijaisesti suositella asiakkaille, joilla on korkeanpaikankammo. Tarkistathan siis aina, oletko ostanut istumapaikkasi parvelle vai permannolle; tämän tiedon näet ostoskoristasi kyseisen lipun kohdalta.
Konserttisalissa on kahdenlaisia täysin esteettömiä paikkoja: pyörätuolipaikkoja ja esteettömiä paikkoja.
Pyörätuolipaikoille ei ole portaita ja paikoilla ei ole istuimia. Nämä paikat on tarkoitettu asiakkaille, jotka käyttävät pyörätuolia ja istuvat pyörätuolissaan konsertin ajan.
Esteettömille paikoille ei ole portaita mutta niissä on salin tavalliset istuimet. Tästä syystä nämä paikat sopivat esimerkiksi rollaattorin tai muun apuvälineen käyttäjälle ja niille asiakkaille, jotka eivät pääse kulkemaan portaita.
Salin pyörätuolipaikat ja esteettömät paikat löytyvät sisäänkäynnin tasosta katsomoiden C, D, E, H ja J takaa.
Salissa on myös helppokulkuisia paikkoja lähellä ovia 2–7: permannon katsomoiden E, G, H, K, N ja T ylimmille riveille kulku tapahtuu niin, että matkalla on vain muutama porras. Parvilla A, H, J, ja L rivin 2 paikoille sekä parvilla D ja E rivin 3 paikoille ei ole yhtään porrasta. Parvelle pääsee kulkemaan Konserttisalin takana sijaitsevalla hissillä.
Huomioithan, että Konserttisalin portaat ovat jyrkät ja sali syvä, ja tästä syystä permannon katsomoihin A, B, L, M, P ja R on pitkät portaat. Portaita on eniten paikoille, jotka sijaitsevat lähimpänä lavaa.
Valtaosaan konserteista on saatavilla maksuttomia avustajalippuja. Käytännöt vaihtelevat tapahtumajärjestäjästä riippuen.
Voit lunastaa pyörätuolipaikan viereen myös saattajan eli avustajan paikan verkkokaupassa valitsemalla vieressä olevan vapaan paikan. Saattajalle järjestetään pyörätuolipaikan viereen oma tuoli.
Mikäli konserttiin tulija on oikeutettu saattajaan mutta hän ei ole pyörätuolinkäyttäjä, saat saattajalipun Musiikkitalon lipunmyynnistä. Voit myös tilata saattajalipun e-lippuna puhelinpalvelumme kautta.
Verkkokauppa ja Musiikkitalon käyttäjätili
Verkkokaupassa asioidessasi sinun tulee aina antaa oston yhteydessä yhteystietosi (nimi, sähköpostiosoite, puhelinnumero ja osoite).
Halutessasi voit myös oston yhteydessä luoda oman Musiikkitalon käyttäjätilin, josta näet kaikki Musiikkitalon lippukaupassa tekemäsi ostokset.
Käyttäjätiliä ei ole pakko luoda verkosta ostettaessa. Mikäli et halua luoda käyttäjätiliä, valitse tällöin verkkokaupassa “Jatka ilman kirjautumista” ja tee ostos loppuun.
Verkossa toimivalta Musiikkitalon käyttäjätililtä näet kootusti kaikki Musiikkitalon omassa verkkokaupassa tekemäsi ostokset. Ticketmasterissa tekemäsi lippuostokset eivät näy käyttäjätililläsi.
Tililtä näet tuleviin tapahtumiin ostamasi liput ja voit ladata liput kännykkääsi PDF-muodossa. Voit myös ladata liput mobiililippumuodossa Apple Wallet-sovellukseen (Apple-puhelimet) tai Passbook-yhteensopivaan sovellukseen (Android-puhelimet).
Tarvittaessa voit lähettää liput tililtäsi toiseen sähköpostiosoitteeseen. Lisäksi käyttäjätililläsi voit muokata yhteystietojasi ja tarkastella ostohistoriaasi.
Musiikkitalolla ei ole lippuja varten omaa sovellusta, vaan käyttäjätiliä käytetään kännykän tai tietokoneen verkkoselaimen kautta.
Voit luoda käyttäjätilin Musiikkitalon verkkosivuilla tai ostaessasi lippuja Musiikkitaloon verkossa.
Käyttäjätiliä ei ole valmiiksi luotu asiakkaillemme. Sinun tulee siis luoda käyttäjätili itse, joko lippujen oston yhteydessä tai Musiikkitalon verkkosivujen kautta.
Huomaathan, että jos sinulla Ticketmasterin asiakastili, tämä asiakastilisi ei automaattisesti siirry tai muutu Musiikkitalon käyttäjätiliksi. Ticketmaster-asiakastilisi on edelleen olemassa Ticketmasterin verkkosivulla, ja siellä näkyvät keväällä 2024 ja sitä aiemmin Ticketmasterin verkkokaupassa ostamasi Musiikkitalon liput. Mikäli haluat käyttää verkossa toimivaa käyttäjätiliä Musiikkitalon lippuja varten myös jatkossa, tulee sinun luoda itsellesi uusi käyttäjätili Musiikkitalon verkkosivujen kautta.
Tilausvahvistuksen saapumisessa sähköpostiisi voi kestää muutama minuutti. Jos ostamasi liput on veloitettu sinulta, tarkistathan sähköpostisi roskapostikansion. Pääset lataamaan PDF-lippusi tilausvahvistuksen kautta.
Jos loit oston yhteydessä Musiikkitalon käyttäjätilin, liput näkyvät tililläsi ja voit ladata PDF-liput tililtäsi suoraan tietokoneellesi tai kännykkääsi. Vaihtoehtoisesti voit myös lähettää liput uudelleen sähköpostiisi tai toiseen sähköpostiin valitsemalla “Välitä liput edelleen”.
Mikäli et yrityksistä huolimatta löydä lippujasi sähköpostistasi tai käyttäjätililtäsi, olethan yhteydessä Musiikkitalon lipunmyynnin puhelinpalveluun.
Maksuihin liittyvissä ongelmissa olethan aina yhteydessä Paytrailiin tai pankkiisi.
Varmistathan, että yrität kirjautua käyttäjätilillesi sillä sähköpostiosoitteella, jolle käyttäjätili on luotu. Jos et ole vielä luonut Musiikkitalon käyttäjätiliä, tulee sinun luoda tili ennen kuin pystyt kirjautumaan tilillesi.
Jos olet unohtanut käyttäjätilin salasanasi, paina kirjautumissivulla Unohditko salasanasi? -linkkiä ja anna se sähköpostiosoite, jolle olet luonut asiakastilisi. Huomaathan, että viestin saapumisessa voi kestää muutamia minuutti.
Sähköpostiviestistä löydät ohjeet salasanan vaihtamiseksi ja viestissä olevaa linkkiä klikkaamalla pääset asettamaan tilillesi uuden salasanan. Jos et saa viestissä olevaa hyperlinkkiä auki klikkaamalla, voit yrittää kopioida linkin suoraan verkkoselaimen osoiteriville. Kun valitset uutta salasanaa, huomioithan mahdolliset salasanaan liittyvät vaatimukset isoista ja pienistä kirjaimista, numeroista ja erikoismerkeistä.
Lahjakortit
Musiikkitalosta vuoden 2023 aikana ostettuja muovisia lahjakortteja voi käyttää Musiikkitalon kevätkauden 2024 konsertteihin lahjakortin voimassaoloajan puitteissa. Jos voimassaoloaikaa ja saldoa on jäljellä kevään jälkeen, sillä voi ostaa lippuja muihin Ticketmaster Suomen järjestelmässä myynnissä oleviin tapahtumiin.
Ticketmasterin lahjakortteja voi käyttää Musiikkitalon kevätkauden 2024 konsertteihin lahjakortin voimassaoloajan puitteissa. Jos voimassaoloaikaa ja saldoa on jäljellä kevään jälkeen, sillä voi ostaa lippuja muihin Ticketmaster Suomen järjestelmässä myynnissä oleviin tapahtumiin.
Musiikkitalon lahjakortteja voit ostaa Musiikkitalon lippukaupasta.