Saapuminen
Musiikkitalo sijaitsee mitä parhaimmalla paikalla: Helsingin ydinkeskustassa, päärautatieaseman ja Eduskuntatalon välissä. Musiikkitaloon on kolme sisäänkäyntiä: Mannerheimintiellä, Kansalaistorilla ja Taideyliopiston Sibelius-Akatemian sisäänkäynti Töölönlahdenkadulla.
Musiikkitalon katuosoite on Mannerheimintie 13a, 00100 Helsinki.
Mannerheimintien peruskorjaus on alkanut maanantaina 6.3.2023 Postikadun ja Runeberginkadun välisellä katuosuudella.
Työmaa-alue ulottuu Kiasmalta Oopperalle. Remontoitavan katuosuuden peruskorjauksen arvioidaan kestävän noin puolitoista vuotta eli syyskuuhun 2024, minkä jälkeen työmaa siirtyy pohjoisemmaksi Oopperan ja Reijolankadun välille. Remontti tulee hankaloittamaan kulkua Musiikkitalolle Mannerheimintien suunnasta. Raitiolinjat 4 ja 10 sekä bussilinjat 63, 212, 213 ja 400 ovat siirtyneet kulkemaan Runeberginkatua Mannerheimintien sijaan.
Varmistathan ajankohtaiset tiedot ennen saapumistasi tietyömaan virallisesta tiedotuskanavasta.
Jokaisella ovella on ympärivuotinen pyöräparkki. Kesäkaudella lähimmät kaupunkipyöräparkit ovat nimeltään Kansallismuseo ja Töölönlahdenkatu.
HUOM! Mannerheimintien peruskorjaus saattaa vaikuttaa kaupunkipyöräparkkien sijaintiin. Ajankohtaiset tiedot voit tarkistaa HSL:n reittiopaasta.
Baanan ylittävä Mannerheimintien sillan alikulku on väliaikaisesti suljettu. Jalankulku ja pyöräily siirtyvät kiertoreiteille sillan alikulun kohdalla. Lyhin kiertotie kulkee lännestä tullessa Pikkuparlamentin vierestä ramppia ylös ja Kiasman edustan suojatien yli Kansalaistorille.
Vaihtoehtoinen reitti on kulkea rampin jälkeen Eduskuntatalon edestä ja ylittää Mannerheimintie Musiikkitalon kohdalta ja kulkea Töölönlahdenkatua Kansalaistorille tai Töölönlahdelle. Lisätietoa väliaikaisista kulkureiteistä.
Lähimmät pysäkit
Lähes kaikki julkiset liikennevälineet tulevat aivan viereemme.
Metro: Rautatientori ja Kamppi
Raitiovaunu: Kaivokatu, Lasipalatsi ja Kansallismuseo
Bussi: Elielinaukio, Kamppi, Rautatientori, Hesperian puisto
Juna: Rautatieasema
Lähimmät pysäkit Mannerheimintien peruskorjauksen aikana
Metro: Rautatientori ja Kamppi
Raitiovaunu: Rautatieasema ja Lasipalatsi
Bussi: Elielinaukio ja Rautatientori
Juna: Rautatieasema
Helsingin päärautatieasemalta on noin 300 metrin kävelymatka.
Ajantasaiset tiedot pysäkeistä ja reiteistä selviävät parhaiten HSL:n reittiopaasta.
Mannerheimintien peruskorjaus alkaa maanantaina 6.3.2023 Postikadun ja Runeberginkadun välisellä katuosuudella. Työmaa-alue ulottuu Kiasmalta Oopperalle. Remontoitavan katuosuuden peruskorjauksen arvioidaan kestävän noin puolitoista vuotta eli syyskuuhun 2024, minkä jälkeen työmaa siirtyy pohjoisemmaksi Oopperan ja Reijolankadun välille.
Varmistathan ajankohtaiset tiedot ennen saapumistasi tietyömaan virallisesta tiedotuskanavasta.
Huom! Baanan ylittävä Mannerheimintien sillan alikulku on väliaikaisesti suljettu. Jalankulku ja pyöräily siirtyvät kiertoreiteille sillan alikulun kohdalla. Lyhin kiertotie kulkee lännestä tullessa Pikkuparlamentin vierestä ramppia ylös ja Kiasman edustan suojatien yli Kansalaistorille.
Vaihtoehtoinen reitti on kulkea rampin jälkeen Eduskuntatalon edestä ja ylittää Mannerheimintie Musiikkitalon kohdalta ja kulkea Töölönlahdenkatua Kansalaistorille tai Töölönlahdelle. Lisätietoa väliaikaisista kulkureiteistä.
Lähimmät maksulliset parkkihallit ovat Aimo Park Finlandia ja EuroPark P-Eliel.
Aimo Park Finlandia -parkkihallista pääset kuivin jaloin suoralla hissiyhteydellä Musiikkitalon pääaulaan. Kätevimmin asioit syöttämällä luottokorttisi puomin lukijalaitteeseen ajaessasi sisään ja ulos, jolloin vältät lähtiessäsi jonottamisen maksuautomaatille. Musiikkitaloon tulevien kannattaa pysäköidä autonsa alimmalle tasolle, josta löytyvät myös liikuntaesteisten pysäköintipaikat. Aimo Parkissa on myös latauspisteet sähköautoille.
Pysäköinti Mannerheimintien peruskorjauksen aikana
Musiikkitalon parkkihalli Aimo Park Finlandia pysyy katutöistä huolimatta käytössä, mutta pyydämme huomioimaan, että autoilu Mannerheimintiellä tulee olemaan huomattavan hidasta, sillä käytössä tulee olemaan vain yksi ajokaista suuntaansa. Lähimmät vaihtoehtoiset pysäköintialueet ovat Olympiastadionin viereinen Mäntymäenkentän parkkialue sekä muut ydinkeskustan parkkihallit.
Mannerheimintien peruskorjaus alkaa maanantaina 6.3.2023 Postikadun ja Runeberginkadun välisellä katuosuudella. Työmaa-alue ulottuu Kiasmalta Oopperalle. Remontoitavan katuosuuden peruskorjauksen arvioidaan kestävän noin puolitoista vuotta eli syyskuuhun 2024, minkä jälkeen työmaa siirtyy pohjoisemmaksi Oopperan ja Reijolankadun välille.
Varmistathan ajankohtaiset tiedot ennen saapumistasi tietyömaan virallisesta tiedotuskanavasta.
Taksit voivat noutaa ja jättää asiakkaansa Mannerheimintien puoleisten ovien edessä olevalle levennykselle. Konsertti-iltoina tilaamme valmiiksi takseja Mannerheimintielle sujuvaa poistumista varten.
Lähin taksiasema sijaitsee Oodin ja Sanomatalon välissä Eero Erkon kadulla.
Liikuntaesteisten saattoliikenne
Invataksit voivat noutaa ja jättää asiakkaansa Musiikkitalon Kansalaistorin puoleiselle sisäänkäynnille. Sisääntulo on kynnyksetön.
Vartioitu vaatesäilytys on auki tapahtumien yhteydessä. Naulakkomaksu on 2 €. Alle 12-vuotiaille vaatesäilytys on maksuton. Konserttisaleihin ei voi viedä isoja kantamuksia tai ulkovaatteita poistumisturvallisuuden takaamiseksi. Konserttisalien lattiat naarmuuntuvat herkästi, joten saleihin ei saa mennä nastakengillä. Jos tulet Musiikkitaloon nastakengillä, otathan mukaasi vaihtokengät. Voit jättää nastakenkäsi vaatesäilytykseen konsertin ajaksi.
Voit ostaa vaatesäilytyksen etukäteen konserttilipun oston yhteydessä tai maksaa sen suoraan naulakkohenkilökunnalle. Naulakoilla on muutama maksupäätelaite, mikäli käteinen on päässyt unohtumaan.
Paikalle kannattaa saapua hyvissä ajoin, sillä esitykset alkavat täsmällisesti. Myöhästyneet otetaan pääsääntöisesti sisään seuraavilla taputuksilla tai viimeistään väliajalla, mutta käytännöt vaihtelevat konserttijärjestäjän mukaan.
Musiikkitalossa on otettu huomioon saavutettavuus ja esteettömyys kattavasti jo suunnitteluvaiheessa. Lue lisää saavutettavuudesta tästä linkistä.
Kynnyksettömässä talossa on helppoa liikkua lastenvaunujen kanssa. Avarassa kahvilassa on päivisin hyvin tilaa, ja vaunut saa helposti pöydän viereen. Kahvilassa on syöttötuoleja ja mikro lastenruokien lämmittämiseen.
Musiikkitalon lastenhoitohuoneet ovat esteettömien wc-tilojen yhteydessä, ja niihin mahtuvat aikuisen ja lapsen lisäksi myös vaunut. Lastentapahtumissa aulatiloista löytyvät tilavat vaunuparkit.
Tutustumisen livemusiikkiin voi aloittaa lastenkonserttien lisäksi esimerkiksi maksuttomista lämpiökonserteista. Rohkaisemme vanhempia kokeilemaan konserteissa käyntiä matalalla kynnyksellä, vaikka sisältö ei olisikaan lapsille suunnattu.
Alla olevista linkeistä avautuvat salien pohjakartat, joihin voit halutessasi tutustua jo etukäteen. Katsomokartat ovat pdf-muodossa.