Arvioitu kesto

2 h, sis. väliajan

Järjestäjä

Vantaan Viihdeorkesteri

Pepe Willbergin Elämältä kaiken sain -juhlakonsertti on muistojen, suurten tulkintojen ja väkevien tunteiden ilotulitus.

Suomalaisen kevyen musiikin legenda viettää 80-vuotisjuhlavuottaan yhdessä Vantaan Viihdeorkesterin kanssa. Samalla juhlistetaan artistin huikeaa uraa, joka on jatkunut yhtäjaksoisesti peräti seitsemällä vuosikymmenellä. Vuonna 1962 alkaneeseen matkaan on mahtunut paljon ja monenlaista.

Pepe Willberg tunnetaan vahvoista tulkinnoistaan, taipuisasta tenoriäänestään, laajasta repertuaaristaan ja lukuisista ikivihreistään. Illan aikana kuullaan uran tärkeimmät kappaleet 1960-luvulta aina näihin päiviin saakka. Saat miehen kyyneliin, Aamu, Elämältä kaiken sain, Rööperiin, Sinua sinua rakastan, Tällä kadulla – monipuoliselta artistilta eivät hienot levytykset lopu.

”Kappaleiden valitseminen oli kieltämättä vaikeaa. Olen mielestäni levyttänyt vuosien varrella vain hyviä lauluja, ja niitä on paljon”, artisti nauraa.

Ikivihreiden hittien lisäksi yleisölle tarjoillaan komeita tenoriaarioita, joihin taitavan laulajan ääni edelleen upeasti taipuu. Kokonaisvaltaisen elämyksen ylevöittää Vantaan Viihdeorkesterin suuri sointi.

”Minulla ja orkesterilla on pitkä yhteinen historia, joka alkoi jo ystäväni, kapellimestari Markku Johanssonin aikana. Viime vuosina erityisen huikeita kokemuksia ovat olleet VVO:n kanssa toteutetut Pepe & Saimaa -konsertit”, Pepe toteaa.

Tervetuloa tunteidentäyteiselle aikamatkalle monen sukupolven voimin!

Konsertin johtaa kapellimestari Satu Simola.

Pepe & Saimaa -albumi myi kultaa vuonna 2014. Seuraavana vuonna WIllberg palkittiin Emma-gaalassa Vuoden miesartistina ja Pepe & Saimaa Vuoden rock -albumina ja Kriitikoiden valintana. Artistille on myönnetty myös Iskelmä-Finlandia -palkinto, Turun Tähden -tunnustus sekä Pro Finlandia -mitali.