Arvioitu kesto

1 h 15 min.

Järjestäjä

Helsingin Musiikkitalo Oy

Café Barock ja Ensemble Nylandia tarjoilevat barokkikonsertin, jossa keskitytään bolognalaiseen musiikkiin.

Pohjois-Italiassa sijaitseva Bolognan kaupunki on ollut merkittävässä roolissa sellon kehityksessä: 1600-luvun puolivälissä todennäköisesti juuri kyseisessä paikassa kehitetty menetelmä päällystää soittimissa käytetyt suolikielet hopeapunoksella mahdollisti siirtymisen isoista violoneista pienempiin violoncelloihin, joka puolestaan antoi mahdollisuuden säveltää virtuoottisempaa sekä solistisempaa musiikkia tälle ennen lähinnä basson roolissa toimineelle instrumentille.

Konsertin ohjelma keskittyykin sellonsoiton isänä pidetyn bolognalaisen Domenico Gabriellin (1651–1690) säveltämään kokoelmaan Ricercari, canone e sonate per violoncello vuodelta 1689. Eri lähteiden mukaan joko vuonna 1651 tai -59 Bolognassa syntyneen sellovirtuoosi Gabriellin teoksista muodostuva kokonaisuus on yksi varhaisen soolosellomusiikin tärkeimpiä, ellei jopa tärkein virstanpylväs. Lisäksi kuullaan musiikkia myös muilta Bolognassa 1600–1700-lukujen vaihteessa vaikuttaneilta sellisti-säveltäjiltä, kuten esim. Gabriellin sello-oppilaan Giuseppe Jacchinin (1667–1727) sävellyksiä.

Tatu Ahola, barokkisello
Lassi Kari, violone
Mikko Ikäheimo, luuttu ja barokkikitara
Matias Häkkinen, cembalo

www.ensemblenylandia.info
www.cafebarock.com

**

Musiikkitalon terassilla kuullaan ilmaiskonsertteja kesäiltapäivisin keskiviikosta lauantaihin 29.5.–3.8. klo 17 alkaen.

Kesäterassilla kuullaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemian lahjakkaita muusikoita sekä muun muassa HelsinkiMission, Urkuyö ja Aarian sekä Maailman musiikin keskuksen tarjoamia konsertteja. Kesän mittaan lavalla nähdään monipuolinen kattaus mielenkiintoisia artisteja eri genreistä: pääsääntöisesti keskiviikkoisin on luvassa klassista tai kansanmusiikkia, perjantaisin jazzia ja lauantaisin poppia.

Tervetuloa after workeille nauttimaan kesäiltapäivistä!