Arvioitu kesto

1 h 30 min.

Järjestäjä

Musiikkitalo & Taideyliopisto

Vieraina Helsingin kaupunginorkesterin intendentti Jari Eskola sekä Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n toiminnanjohtaja emerita Aila Sauramo.

Kulttuurin ja taide-elämän merkitys nähtiin elintärkeäksi osaksi suomalaisen kansankunnan nousua sotien jälkeen. Niinpä ammattimainen orkesteritoimintakin nousi pysyväksi osaksi suomalaista hyvinvointivaltiota. Taidelaitosten rahoitus säilyi harkinnanvaraisena osana kuntien budjetointia, mikä teki pitkäjänteisestä suunnittelusta vaikeaa aina vuoden 1993 valtionosuusuudistukseen saakka. Toimintansa vakiinnuttaneet taidelaitokset pääsivät uudistuksessa osaksi valtionosuus- eli VOS-järjestelmää.

Millainen kaupunginorkestereiden toimintaympäristö on ollut viime vuosikymmeninä, millaisia haasteita ne kohtaavat nyt, ja millaisia ovat tulevaisuudennäkymät? Kaupunginorkestereiden ja suomalaisen musiikkielämän tiimoilta keskustellaan marraskuun Tunne orkesterisi -tilaisuudessa Musiikkitalon Paavo-salissa torstaina 12.11. klo 16.30–18.00.

Asiantuntijavieraiksi saapuvat Helsingin kaupunginorkesterin intendentti, aiemmin mm. Kuopion Musiikkikeskuksen ja kaupunginorkesterin johtajana toiminut Jari Eskola sekä Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n toiminnanjohtaja emerita Aila Sauramo. Tervetuloa kuulemaan heidän mietteitään sekä osallistumaan keskusteluun! Isäntänä on tuttuun tapaan muusikko, pedagogi ja toimittaja Ville Komppa, ja tilaisuuteen on vapaa pääsy.

**

Tunne orkesterisi -yleisösarja jatkaa 15-vuotisjuhliaan syyskaudella 2026 teemalla ’Tuhansien orkestereiden maa’. Sukellamme sinfoniaorkesterien ja sinfoniamusiikin historiaan ja nykypäivään varhaisista amatööriorkestereista kaupunginorkestereihin ja nykyiseen monipuoliseen orkesteritarjontaan.

Sinfoniaorkestereiden ja -musiikin historia Suomessa ulottuu Ruotsin vallan aikaan. Orkesteritoiminta alkoi Turussa 1770-luvulla ja laajeni Helsingin sekä Kuopion kautta koko maahan. Toisen maailmansodan jälkeen alkanut orkesterien kunnallistaminen vakiinnutti Suomeen kaupunginorkesterien verkon, joka edelleen rikastuttaa pientenkin paikkakuntien kulttuurielämää. Sen rinnalla toimii lukuisia freelancerein toimivia kokoonpanoja.

Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n jäseniin lukeutuu yli 30 ammattiorkesteria, joissa on yhteensä yli 1000 päätoimista vakanssia. Myös harrastelijoiden ylläpitämiä orkestereita Suomesta löytyy, useampia kuin tulisi äkkiseltään ajatelleeksi! Ei ole liioittelua arvioida sinfoniamusiikkia soittaneiden kokoonpanojen määrän nousevan satoihin kautta aikojen – ehkäpä jopa tuhansiin, jos mukaan lasketaan kaikenlaiset orkesterikokoonpanot.

Tunne orkesterisi kysyy, millaisia orkesterit ovat, millaista työtä ne tekevät, ja millaista niissä on työskennellä. Mistä innostus orkesterien perustamiseen alun pitäen kumpusi, ja millä tavalla orkesterien toimintaedellytykset ovat aikojen saatossa muuttuneet? Miltä orkesterien ja orkesterityön tulevaisuus näyttää tällä hetkellä?

Tervetuloa Tunne orkesterisi -tilaisuuksiin kuulemaan lisää – ja osallistumaan keskusteluun! Luentoja syventäviä ennakkotietoja aiheista ja vierailijoista löytyy luentosarjan omilta nettisivuilta tunneorkesterisi.com

Syksy 2026:
Tuhansien orkesterien maa!

Varhaiset orkesterimme
Torstai 17.9. klo 16.30–18.00 Paavo-sali
Vieraina saksofonisti ja tietokirjailija Olli-Pekka Tuomisalo sekä kapellimestari ja musiikintutkija Sasha Mäkilä

Johtamisen uudet tuulet
Torstai 15.10. klo 16.30–18.00 Paavo-sali
Vieraana mm. sellisti ja kapellimestari Tomas Djupsjöbacka

Kaupunginorkesterit ja suomalainen musiikkielämä
Torstai 12.11. klo 16.30–18.00 Paavo-sali
Vieraina Helsingin kaupunginorkesterin intendentti Jari Eskola sekä Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n toiminnanjohtaja emerita Aila Sauramo

Orkesterista on moneen
Torstai 10.12. klo 16.30–18.00 Paavo-sali
Vieraana mm. Suomen Kansallisoopperan ylikapellimestari Dima Slobodeniouk ja cembalisti ja kapellimestari Matias Häkkinen

Musiikkitalon ja Taideyliopiston yhteinen Tunne orkesterisi avaa ovia orkesterilaitoksen taustoihin, tuo uusia näkökulmia ja valottaa yhteismusisoinnin saloja. Sarjaan kutsutaan vieraiksi kapellimestareita, säveltäjiä, soittajia, laulajia, ohjaajia, koreografeja, kouluttajia sekä muita asiantuntijoita. Luentoja isännöi muusikko, pedagogi ja toimittaja Ville Komppa.