Musiikkitalon sanakartat kuvailevat sanallisesti tärkeimmät reitit Musiikkitaloon saavuttaessa sekä aulatiloissa liikuttaessa.
Musiikkitalo sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa Mannerheimintien varrella Eduskuntataloa vastapäätä. Eduskuntatalo on Musiikkitalon länsipuolella, talon eteläpuolella sijaitsevat nykytaiteen museo Kiasma ja Sanomatalo, itäpuolella on Kansalaistori ja keskustakirjasto Oodi, ja pohjoispuolella on Finlandia-talo. Helsingin päärautatieasemalta on matkaa Musiikkitalolle noin 300m.
Talosta kaksi kolmasosaa on maan alla. Musiikkitaloon on kolme sisäänkäyntiä. Pääsisäänkäynnin osoite on Musiikkitalo, Mannerheimintie 13a B. Taksit saavat pysähtyä Mannerheimintien puoleisen pääoven edessä olevalle ajotien levennykselle. Tästä sisäänkäynnistä saavut talon neljänteen kerrokseen.
Mannerheimintien tasoa alempana Kiasman puolella sijaitsee Kansalaistori, josta on sisäänkäynti kolmannen kerroksen Päälämpiöön ja kahvilaan. Tämä sisäänkäynti palvelee myös liikuntarajoitteisten saattoliikennettä.
Kolmas sisäänkäynti sijaitsee Töölönlahdenkadulla, se johtaa Sibelius-Akatemian tiloihin kolmanteen kerrokseen. Töölönlahden katu kulkee Mannerheimintieltä Elielinaukiolle Musiikkitalon ja Helsingin kaupunginmuseon välistä.
Ulko-ovilta yläaulan hisseille ja portaikkoon
Mannerheimintien puoleinen sisäänkäynti sijaitsee Musiikkitalon neljännessä kerroksessa. Kadulta aukeaa kaksi liukuovea tuulikaappiin, niiden välissä on tavallinen lasiovi. Liukuovet liukuvat sivulle, niiden jälkeen on väljät pyöröovet, jotka johtavat yläaulaan. Pyöröovien välissä on tavallinen lasiovi, joka aukeaa myös painikkeita
käyttäen.
Ulko-ovista heti oikealla sijaitsee Musiikkitalon Fuga-myymälä. Ovilta katsottuna vasemman puoleisen seinustan edessä on pitkä penkki, jonka yläpuolella on sähköinen infotaulu. Ovia vastapäätä kello yhdentoista suunnassa sijaitsee kaksi hissiä, jotka kulkevat vain yhden kerroksen alas kolmannen kerroksen Pääaulaan ja vaatenaulakoille. Kun seisot hissien edessä, ovat Mannerheimintie ja pääovet suoraan selkäsi takana.
Sisäänkäynnin pyöröovien välissä sijaitsevalta tavalliselta ovelta johtaa koholla oleva ohjauslista suoraan eteenpäin, ja noin viiden metrin päässä on näkevien T-kirjaimen muotoinen risteys ja T:n vasen sakara johtaa ensin vasemmalle noin kolme metriä, sitten on suorakulmainen käännös oikeaan kohti em. hissien kutsupainiketta. Kutsupainikkeiden
yläpuolella on opasteet, joissa on selitykset myös pistekirjoituksella.
Hissien sisällä kerrospainikkeet ovat keskiseinällä, kerrokset kolme ja neljä on merkitty pisteillä. Hisseissä on myös ääniopaste, mutta se on hieman epäselvä.
T:n oikea sakara johtaa tavallisiin portaisiin. Ovelta katsottaessa portaat sijaitsevat kello kahden suunnassa, ne ovat Mannerheimintien suuntaiset, ylhäältä alas kuljettaessa suunta on pohjoisesta etelään.
Alas johtavissa portaissa on kaiteet molemmin puolin, harmaat graniittiportaat ovat suorat ilman välitasannetta. Askelmien etureunassa on uritus mutta ei varsinaista kontrastiraitaa. Portaiden ylä- ja alapäässä on lattiassa huomiolaatat eli jalan alla tuntuvat kohonastat.
Neljännestä kerroksesta kolmannen kerroksen info-pisteeseen hissillä
Jos tulet hissillä alas, saavut eri paikkaan kuin jos käytät portaita. Käänny hisseiltä vasemmalle eli etelään Kiasmalle päin ja kohti aulapalvelua. Heti hissien jälkeen on vasemmalla kulman takana käynti Sibelius-Akatemian tiloihin, ja oikealle jää neljännestä kerroksesta laskeutuvat portaat ja niiden toisella puolella olevat naulakot.
Kun jatkat matkaa eteenpäin, löydät ohjaavan listan, jota voit seurata. Vasemmalta puoleltasi löytyy info-piste ja lipunmyynti. Infossa on neljä palvelupistettä. Niiden molemmin puolin on Musiikkitalon eri kerrosten kartat, joista kolmas kerros esitetään kohokarttana, ja kartta-avaimen tekstit ovat pistekirjoituksella.
Info-pisteen jälkeen alkaa Konserttisalin lasiseinä, jonka edessä on neljä penkkiä ja muutaman metrin päästä aukeaa vasemmalle laaja ja avoin Päälämpiön tila.
Neljännestä kerroksesta kolmannen kerroksen info-pisteeseen käyttäen portaita
Jos tulet alas portaita, saavut keskelle Pääaulaa. Info-piste sijaitsee portaista katsottuna noin kello 10:n suunnassa. Portaikon oikean puoleiselta kaiteelta lähtee opastava ohjauslista suoraan eteenpäin muutaman metrin ja kääntyy sitten vasempaan kohti info-pisteen palvelutiski numero neljää.
Konserttisali sijaitsee info-pisteen jälkeen portaista katsottuna vasemmalla kello 11:n suunnassa.
Portaikon vasen kaide päättyy kaappimaiseen telineeseen, mistä voi ottaa infon jonotusnumeron. Kaapissa on TV-ruutua muistuttava taulu, jossa on kosketusnäyttö.
Saavut Päälämpiöön siten, että pitkä vaatenaulakko sijaitsee vasemmalla etuviistossa noin kello yhdentoista suunnassa. Ovesta oikealla on Päälämpiön tarjoilupiste sekä kahvila noin 25 metrin päässä. Sinne ei ole ohjauslistaa.
Sisäänkäynnin tavalliselta ovelta maton jälkeen alkaa ohjauslista, joka kulkee ensin metrin verran suoraan eteenpäin ja kääntyy sitten vasemmalle. Kun seuraat listaa noin yhdeksän metriä, kulkusuunnasta vasemmalle erkanee portaat alas ensimmäiseen kerrokseen, missä sijaitsevat pienemmät konserttisalit. Portaiden yläpäässä on huomiolaattaa, jossa on jalan alla tuntuvat kohonastat. Heti portaikon jälkeen on hissi, joka kulkee ensimmäiseen kerrokseen.
Portaiden kohdalla ohjauslistassa on risteys. Hissin jälkeen ohjauslista jatkuu eteenpäin ja siitä erkanee ensin vasemmalle lista klubiravintolaan vievään luiskaan alaspäin, mutta kun seuraat listaa suoraan eteenpäin, se johtaa sinut kohti Kiasman puoleista naisten WC:n syvennystä. Syvennyksen oikealla puolella ovat talon toimijoiden suuret mainoslakanat ja niiden oikealla puolella sijaitsee miesten WC:n syvennys ja siitä oikealle alkavat naulakot. WC syvennykset sijaitsevat samalla seinustalla kuin naulakot.
Risteyksestä lähtee ohjauslista myös oikealle johdattaen sinut kohti pääaulaa ja infoa. Kun olet kulkenut portaikosta noin seitsemän metriä, vasemmalle erkanee lista naulakon tiskille numero yksi. Lista jatkuu eteenpäin ja noin 13 metrin päässä on uusi risteys, josta oikealle johtava lista vie sinut aulapalvelupisteeseen numero neljä ja vasempaan lähtevä lista johdattaa sinut kohti neljänteen kerrokseen vieviä portaita ja Mannerheimintien puoleista sisäänkäyntiä.
Kolmannen kerroksen Pääaulassa, neljännestä kerroksesta alas johtavan portaikon oikean puoleisella seinustalla sijaitsevat naulakot, jotka on numeroitu yhdestä 48:aan. Niiden edessä on noin 30 metriä pitkä ja 60 cm korkea tiski, joka on Mannerheimintien suuntainen. Portaikosta ei ole ohjauslistaa naulakoille.
Kun olet tullut portaat alas ja käännyt oikealle, tulet suunnilleen naulakkotiskin keskikohdalle eli naulakoiden 27 - 29 kohdalle.
Kun seuraat tiskiä oikealle, löydät naulakon puoleiselta seinustalta syvennyksen, missä sijaitsee kaksi naisten WC:tä ja esteetön WC, joka toimii myös lastenhoitohuoneena.
Miesten WC sijaitsee naulakkotiskin vasemmassa päädyssä syvennyksessä eli portaikosta eteenpäin kohti päälämpiötä Kiasman suuntaan. Tämän syvennyksen jälkeen vasemmalla on myös toinen naisten WC-syvennys. Myös tässä syvennyksessä sijaitsee esteetön WC ja lastenhoitohuone.
Jos tulet Mannerheimintien puoleisesta yläaulasta hissillä alas ja käännyt hisseiltä oikeaan, saavut Pääaulan pohjoispäähän Finlandia-talon puolella. Täällä sijaitsee samalla seinustalla hissien kanssa ja niiden oikealla puolella pienempi naulakkoalue ja naulakot 49–67. Naulakoiden vastakkaisella seinällä on myös penkkejä.
Musiikkitalon info-piste ja lipunmyynti sijaitsevat kolmannen kerroksen pääaulassa.
Lähtiessäsi infosta ohjauslista johdattaa sinut suoraan eteenpäin kohti kolmannen kerroksen Päälämpiötä, ensimmäisen kerroksen Alalämpiöön ja pienempiin konserttisaleihin vieviä portaita, hissiä sekä hissin oikealla puolella sijaitsevaa, klubiravintolaan johtavaa luiskaa. Portaiden kohdalla on huomiolaattaa, jossa on jalalla tunnistettavat kohonastat. Tästä ohjauslista kääntyy vasemmalle ja päättyy Kansalaistorille johtavalle ulko-ovelle.
Pyöreä Konserttisali sijaitsee rakennuksen keskellä sen ytimessä. Salissa on 1693 istumapaikkaa, joista 28 paikkaa voidaan varata pyörätuolia tai rollaattoria käyttäville vierailijoille. Akustiikka näillä paikoilla on erittäin hyvä, paikat ovat Konserttisalin permantokatsomon sisääntulotasossa eli kolmannessa kerroksessa.
Konserttisaliin on kahdeksan ovea, joista numero yksi on vastapäätä Kansalaistorilta tulevaa sisäänkäyntiä. Katsomo kiertää orkesteria, joka sijaitsee huomattavasti alempana kuin suurin osa katsomon istuimista.
Istumapaikoille johtavat portaikot kiemurtelevat penkkirivien välissä ja niiden muoto on hyvin epäsäännöllinen ja katsomon eri osissa on erilaisia portaikoita, joten opastus paikalle on tarpeellista.
Konserttisalin lisäksi talossa on kuusi pienempää salia, joihin mahtuu noin 140–400 kuulijaa. Eri salien akustiset ominaisuudet on suunniteltu niiden käyttötarkoitusten mukaisesti.
Kun käännyt naulakoiden Kiasman puoleisesta päädystä vasemmalle, saavut kolmannessa kerroksessa sijaitsevaan päälämpiöön. Tänne on sisäänkäynti myös Kansalaistorilta, joka sijaitsee Kiasman ja Sanomatalon puoleisella sivulla.
Kehämäinen lämpiö kiertää suurta konserttisalia ja siellä sijaitsee useita tarjoilupisteitä. Pisteiden tiskit ovat valkoista lasia ja ne on valaistu. Päälämpiössä Sanomatalon puoleisessa kulmassa on päivisin auki oleva yleisökahvila. Myös keskustakirjasto Oodin puoleisessa lämpiössä on kahvilapöytiä ja konserttien aikana auki oleva tarjoilupiste.
Lämpiötilojen eri seinustoilta on kahdeksan sisäänkäyntiä konserttisaliin. Kansalaistorin puoleisella seinustalla sijaitsee konserttisalin ovet yksi, kaksi ja kolme. Oodin puoleisen lämpiön seinustalla sijaitsevat konserttisalin ovet neljä ja viisi eivät ole normaalisti yleisön käytössä. Oven numero neljä oikealla puolella sijaitsee hissi, jolla pääsee parvelle. Ovet numero kuusi, seitsemän ja kahdeksan sijaitsevat Töölönlahdenkadun eli Finlandiatalon puoleisella seinustalla.
Jokaisen saliin johtavan oven vieressä on sähköinen infotaulu. Ovien isot kohonumerot sijaitsevat korkealla ovien yläpuolella, joten niitä ei voi tunnustella.
Pääsylippuun on merkitty, onko kyseessä permanto vai parvipaikka. Lisäksi siinä on ovinumero, lohkon kirjain, paikkarivin kirjain ja numeroyhdistelmä sekä paikan numero, joten kun haet oman paikkasi sijaintia, on parasta kysyä ohjausta ovilla seisovilta vahtimestareilta.