Arvioitu kesto

1 h 30 min.

Järjestäjä

Helsingin Musiikkitalo Oy

Vieraina Helsingin kaupunginorkesterin intendentti Jari Eskola sekä Radion sinfoniaorkesterin intendentti Maris Gothóni.

Millaisia reittejä pitkin ihmisestä tulee intendentti – millaisia ominaisuuksia häneltä vaaditaan, ja millaista työ on intendenttien itsensä mielestä? Tunne orkesterisi -sarjan 15-vuotisjuhlakevään päätöksessä tutustumme orkesterin hallinnollisiin johtajiin. Ajankohta on hyvin otollinen, sillä sekä Helsingin kaupunginorkesterin Jari Eskola että Radion sinfoniaorkesterin Maris Gothóni ovat vastikään aloittaneet nykyisessä toimessaan.

Intendentti on moniosaaja, jonka tulee päättää niin taloudesta, hallinnosta kuin taiteellisista valinnoista. Satapäisen organisaation johtajana intendentti on paljon vartijana. Hänen on vastattava monenlaisten orkesterilaitoksen ympärillä olevien tahojen toiveisiin ja vaatimuksiin. Yhtäällä ovat päättäjät, rahoittajat ja yleisö, toisaalla orkesterin oma henkilökunta pääkapellimestarista tai taiteellisista johtajista rivimuusikoihin, toimistoon ja orkesterijärjestäjiin. Hyvin tärkeässä osassa intendentin työtä ovat orkesterin vierailijat, kapellimestarit, solistit ja kuorot. Ja kaiken aikaa orkesterin toimintaa sekä taiteellista tasoa tulisi kehittää ja viedä eteenpäin, yhteistyössä ja hyvässä hengessä.

Kummallakin Tunne orkesterisi -vieraista on huomattava kokemus musiikkialan hallinnollisissa sekä johtotehtävissä. Eskola siirtyi Helsingin kaupunginorkesterin intendentiksi täksi kaudeksi Kuopion Musiikkikeskuksen ja kaupunginorkesterin johtajan pestistä ja on aiemmin toiminut mm. musiikkikustantamo Fennica Gehrman Oy:n kustannuspäällikkönä. Gothóni on ollut toimessaan Radion sinfoniaorkesterin intendenttinä nyt kaksi kautta. Hän on taustaltaan pianisti ja on ennen RSO:ta tehnyt taiteellisen suunnittelun johtotehtäviä Belgian kansallisorkesterissa sekä Stavangerin sinfoniaorkesterissa Norjassa.

**

Tunne orkesterisi -kevät 2026: Konsertin täydeltä!

Mitä kaikkea sinfoniakonsertin ympärillä tapahtuu – ketkä kaikki ovat sitä tekemässä ja millaista yhteistyö orkestereiden ja orkesterimuusikoiden kanssa on? Tammikuussa 2026 pyöreät 15 vuotta täyttävä Tunne orkesterisi -sarja viettää juhlakevättään konsertin täydeltä!

Kapellimestarit, solistit ja kuorot ovat tärkeässä roolissa orkesterikonserteissa. Heidän yhteistyönsä orkesterin kanssa, ja heidän arkensa sekä omat urataipaleensa ovat kiinnostava osa sinfonista konserttikulttuuria. Tunne orkesterisi -sarja saa keväällä 2026 vieraikseen maailmankuuluja ja tunnustettuja kuoroihmisiä ja solisteja, kuten professorit emeriti sellotaiteilija Arto Noraksen ja kuoronjohtaja Matti Hyökin.

Sukellamme myös syvälle konserttikoneistoon. Musiikkitalonkin orkestereilla on omat konserttijärjestäjänsä, jotka ovat meille tuttuja kasvoiltaan. Mutta keitä he ovat, millaista heidän työnsä on ja mitä se vaatii? Nautimme konserteista myös tallenteina – äänilevyistä suoratoistoon – ja siksipä onkin aiheellista paneutua äänittämisen ja tallentamisen taiteeseen alan huipun eli Radion sinfoniaorkesterin vastaavan äänitystuottajan Laura Heikinheimon opastuksella.

Lopulta mistään ei tulisi mitään ilman hallintoa. Musiikkitalon sinfoniaorkestereiden intendentit ovat vastikään vaihtuneet, ja niinpä on paikallaan tutustua myös uusiin vastuullisiin, Helsingin kaupunginorkesterin Jari Eskolaan sekä Radion sinfoniaorkesterin Maris Gothóniin!

Musiikkitalon ja Taideyliopiston yhteinen Tunne orkesterisi avaa ovia orkesterilaitoksen taustoihin, tuo uusia näkökulmia ja valottaa yhteismusisoinnin saloja. Sarjaan kutsutaan vieraiksi kapellimestareita, säveltäjiä, soittajia, laulajia, ohjaajia, koreografeja, kouluttajia sekä muita asiantuntijoita. Luentoja syventäviä ennakkotietoja aiheista ja vierailijoista löytyy luentosarjan omilta nettisivuilta https://tunneorkesterisi.com/.

Luentosarjaa isännöi muusikko, pedagogi ja toimittaja Ville Komppa.