Arvioitu kesto

1 h

Järjestäjä

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia

Lyömäsoitinkonsertissa ovat tällä kertaa keskiössä puiset lyömäsoittimet. Mukana on sekä säveltasollisia että säveltasottomia puisia soittimia.

Tunnetuimpia tämän perheen soittimia lienee mallet-soittimia edustavat marimbat. Nämä puisilla, kromaattisilla kieleillä varustetut soittimet ovat keskiössä kahdessa duetossa ja kahdessa kvintetossa. Viritettyjä säveltasollisia edustavat myös afrikkalaiset klavesit. Yhdessä teoksista ei käytetä oleenkaan mallet-instrumentteja, mutta säveltasollisuus on kuitenkin ajatuksena taustalla.

Konsertissa on keskiössä kaksi erilaista tekniikkaa: Build up, jossa rakennetaan pala kerrallaan rytmistä kokonaisuutta, joka on tietyssä suhteessa muuhun sävelkudokseen. Phasing, jossa taas kaksi yhtäläistä kuviota ajastuvat uudeksi kuvioksi toisen kiilatessa temmollisesti seuraavaan vaiheeseen. Tämä vaiheittainen siirtyminen päättyy siihen, kun on taas palattu kierroksen jälkeen alkuperäiseen yhteiseen kuvioon.

Steve Reich on ollut merkittävä minimalismin ja lyömäsoitinmusiikin uranuurtaja. Hänen vaikutuksensa on heijastunut myös muihin säveltäjiin. Mukana on myös teokset Ferchen ja Mellits joissa erityisesti dynaamiset ja äänenvärilliset yksityiskohdat luovat yhden yhteisen instrumentin, vaikka soittajia on viisi.

Esiintyjät

  • Donatien Conversat
  • Olgierd Granatowicz
  • Petros Chimonides
  • Jacob Aurel
  • Juho Rasimus
  • Mitja Koskiluoma
  • Patrik Kiviniemi
  • Samuli Vehkavara 

Ohjelma

  • Steve Reich: Nagoya marimbas
  • Tim Ferchen: Woodwork
  • Steve Reich: Marimba Phase
  • Steve Reich: Music for the pieces of wood
  • Marc Mellits: Gravity 

Muutokset ovat mahdollisia.

Lisätiedot: Olli-Pekka Martikainen, olli-pekka.martikainen@uniarts.fi