
Arvioitu kesto
1 h 30 min.
Järjestäjä
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
Lokakuun Siba Talks -illassa vieraana on Emilia Sisco – helsinkiläinen soul-, blues- ja jazzlaulaja, joka on matkalla kansainväliseen läpimurtoon.
Siba Talks -keskustelusarjan vieraina nähdään huipputason muusikoita ja taiteilijoita, jotka kertovat elämästään, urastaan ja heille tärkeästä musiikista. Haastattelijana toimii Keval Shah, Sibelius-Akatemian lehtori, pianisti ja juontaja. Myös yleisö pääsee esittämään kysymyksiä. Haastattelukielenä on englanti.
Esiintyjät
Emilia Sisco
Emilia Sisco, jonka ääni ja laulunkirjoitustyyli ovat valloittaneet kuuntelijoita ympäri maailmaa, on nouseva tähti soul-musiikin kentällä. Hänen voimakas äänensä yhdistelee vanhan, sekä uuden soul-, jazz- ja bluesmusiikin elementtejä. Se kantaa syviä tunteita, jotka heijastavat inhimillisen kokemuksen monimuotoisuutta.
Emilian debyyttisooloalbumi Introducing Emilia Sisco, jonka julkaisi Timmion Records, on saanut jo ylistystä maailmalla. Se tehtiin yhteistyössä levy-yhtiön tuotantotiimin, Cold Diamond & Minkin kanssa. Helsingin Sanomat kutsui sitä ”yhdeksi vuoden parhaista suomalaisista debyyteistä”, ja Soul Bag Mag (Ranska) ylisti albumin ”hienostuneisuutta” ja ”orgaanista koherenssia”. Juno Records (Iso-Britannia) puolestaan kuvaili Emilian ääntä aitona ja voimakkaana, joka tuo uudenlaista raikkautta soul-skeneen.
Ennen albumin julkaisua Emilia sai huomiota singlellään ”Don’t Believe You Like That” ja jatkoi julkaisemalla ”Trouble” b/w ”It’ll Get Better” yhteistyössä Cold Diamond & Minkin kanssa. Hänen musiikkiansa on kuvailtu ajattomaksi, mutta samalla myös nykyaikaiseksi. Soul-ikoneista, kuten Aretha Franklinista, Etta Jamesista ja Billie Holidaysta, inspiroitunut Emilia tuo perinteisiin soulin ja R&B:n elementteihin modernia vivahdetta.
Helsingissä syntynyt ja varttunut Suomalais-Sambialainen Emilia on nopeasti noussut nykyaikaisen soul-musiikin lupaavaksi nimeksi. Jokaisen julkaisun myötä hän kehittää taiteensa rajoja, pysyen samalla uskollisena tyylilleen. Hooked On Music (Iso-Britannia) ennustaa, että Introducing Emilia Sisco on vasta alkua ja Emilia Sisco on taiteilija, jota kannattaa seurata.
Keval Shah
Useita kansainvälisiä kilpailuja voittanut Brittiläis-intialainen pianisti Keval Shah (s. 1993) on esiintynyt monissa Euroopan merkittävimmissä konserttitaloissa ja festivaaleilla sekä levyttänyt muun muassa Deutsche Grammophonille.
Älyllisestä ja luovasta taiteellisesta näkemyksestään arvostettu Shah on edelläkävijä konserttien suunnittelijana ja kuratoijana. Hän tilaa säännöllisesti nykymusiikkia ja luo taiteellisia projekteja, jotka yhdistävät eri genrejä, kulttuureja ja filosofioita. Hänen työskentelyään ohjaa kiinnostus kulttuurienvälisiin ja monikulttuurisiin prosesseihin sekä niistä löytyviin taiteellisiin ja yhteiskunnallisiin mahdollisuuksiin.
Sibelius-Akatemian työnsä ohella Keval toimii säännöllisesti BBC:n juontajana, viimeisimpänä dokumentissa Kaija Saariahon viimeisistä projekteista.
Lisätiedot: Anna Huuskonen-Kuhlefelt, anna.huuskonen-kuhlefelt@uniarts.fi
Muutokset ovat mahdollisia.
Tapahtuman liput ovat myynnissä Musiikkitalon omassa lippukaupassa verkossa, lipunmyyntipisteessä sekä puhelinpalvelussa (puh. 0600 411 101, avoinna arkisin klo 9–15, puhelun hinta 0,99 e/min + pvm/mpm). Lipunmyynnin asiakaspalvelupiste Musiikkitalossa on avoinna arkisin klo 13–18 sekä konserttia edeltävän tunnin ajan. Verkkokauppa on avoinna vuorokauden ympäri.
Ryhmäliput konsertteihin voit varata tällä lomakkeella. Ryhmän minimikoko on 10–20 henkilöä konsertista riippuen.
Musiikkitalon ryhmämyynti ei tee varauksia ilmaistapahtumiin eikä orkesterien kenraaliharjoituksiin.
Maistuisiko väliajalla lasi kuohuvaa, kuppi kuumaa tai pientä purtavaa? Ennakkotilaamalla väliaikatarjoilut säästyt jonottamiselta ja väliajan koittaessa voit istua valmiiksi katettuun pöytään. Väliaikatarjoiluja ei ole saatavilla kaikissa konserteissa.
Jos haluat herkutella rauhassa jo ennen konserttia, valitse Preludi-buffet! Runsas herkkupöytä on katettuna tuntia ennen konsertteja. Vaihtuva valikoima sisältää pieniä suolaisia ja makeita herkkuja sekä kahvia tai teetä.
Keskeisempää sijaintia on vaikea löytää: lähes kaikki julkiset kulkuvälineet tulevat aivan viereemme. Kaikilla sisäänkäynneillä on ympärivuotiset pyöräparkit. Lähimmästä Aimo Park Finlandia -parkkihallista pääsee kuivin jaloin suoraan hissillä aulaamme.
Musiikkitalo on esteetön ja kynnyksetön.
Konserttisalissa esteettömät paikat ja pyörätuolipaikat sijaitsevat permannon ylätasanteella lähellä sisäänkäyntejä. Valtaosaan tapahtumista on saatavissa maksuttomia avustajapaikkoja.
Konserttisalissa muille kun esteettömille paikoille on jyrkät portaat. Mikäli portaiden käveleminen tuottaa vaikeuksia, suosittelemme valitsemaan paikat mahdollisimman läheltä ovia 2–7.
Jokaisessa kerroksessa on esteetön wc. Opasteemme ja porraskaiteemme ovat kohomerkittyjä, ja lattioissa kulkevat ohjauslistat. Induktiosilmukat ovat käytössä kaikissa saleissa. Opaskoirat ovat tervetulleita taloon.
Konserttisali
Lippusi paikkamerkinnästä näet reitin paikallesi. Ovinumero kertoo, mistä ovesta sinun tulee saapua saliin, ja katsomot on merkitty kirjaimin. Pyörätuolipaikat ovat sisäänkäyntien tasolla. Eikä huolta, jos salimme ei ole sinulle ennestään tuttu: henkilökuntamme ohjaa sinut oikeaan katsomoon.
Huomioithan, että Konserttisalin portaat ovat jyrkät ja sali syvä. Mikäli portaiden käveleminen tuottaa vaikeuksia, suosittelemme valitsemaan paikat mahdollisimman läheltä ovia 2–7. Portaita on eniten paikoille, jotka sijaitsevat lähimpänä lavaa.
Camerata, Sonore ja Black Box
Rivinumeron avulla suunnistat numeroidulle istuimellesi katsomossa. Pyörätuolipaikat ovat sisäänkäynnin tasolla. Eikä huolta, jos salimme ei ole sinulle tuttu: ovihenkilökuntamme ohjaa sinut paikallesi. Jos lipussasi lukee numeroimaton katsomo, voit valita paikkasi vapaasti.
Sali- ja kerroskartat
Voit tutustua saliin jo ennalta lataamalla katsomokartan:
Konserttisali
Camerata
Black Box
Sonore
Organo
Tutustu koko talon pohjakarttoihin
Naulakko
Ulkovaatteet ja suuret kantamukset on jätettävä naulakkoon. Vartioitu vaatesäilytys sisältyy lipun hintaan, eli erillistä naulakkomaksua ei veloiteta.
Myöhästyminen
Myöhästyneet pääsevät sisään useimmiten seuraavilla taputuksilla tai viimeistään väliajalla.
Kuvaaminen
Itse konserttia ei pääsääntöisesti saa kuvata, mutta ennen konserttia, taputuksilla ja konsertin jälkeen kuvaaminen on sallittua. Konserttijärjestäjällä saattaa olla omia tarkempia ohjeistuksia.
Pukeutuminen
Musiikkitalossa ei ole yhtikäs mitään pukeutumisohjeistusta, vaan olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet. Vältä kuitenkin voimakasta hajusteiden käyttöä, jotta myös astmaatikot ja hajusteyliherkät voivat nauttia konsertista. Musiikkitalon konserttisalien lattiat ovat herkkiä naarmuuntumiselle. Tästä syystä saleihin ei saa tulla nastakengillä.