Arvioitu kesto
2 h, sis. väliajan
Järjestäjä
Helsingin kaupunginorkesteri
HKO:n konserttikausi alkaa koko kaupungin ulkoilmanäytöksellä.
Helsingin kaupunginorkesteri käynnistää konserttikautensa perjantaina 5.9. kutsumalla koko kaupungin katsomaan suoraa lähetystä Konserttisalista Musiikkitalon eteen. Ulkoilmanäytöksessä orkesterin konsertti näkyy ja kuuluu Musiikkitalon mediaseinältä. Musiikkitalon edessä konserttia voi katsoa paikalle tuoduilta penkeiltä, mutta konserttia voi kuunnella myös omalta viltiltä Kansalaistorin läheisiltä nurmikoilta.
Pehmeä lasku sinfoniakonserttien maailmaan
Ulkoilmanäytös on maksuton ja Musiikkitalon terassin kahvila on avoinna koko illan ajan. Ulkoilmanäytös onkin oiva tapa kokeilla, sopisiko sinfoniakonsertti itselle tai perheen pienemmille. Omia eväitä voi nauttia Mannerheimintien puoleisella viherkannella.
Ennen konserttia klo 18.15 Musiikkitalon lasiterassilla järjestetään Konserttietkot, jossa orkesterin tuore intendentti Jari Eskola johdattelee yleisöä konsertin teemoihin. Etkoille on vapaa pääsy ja sitä kautta voi saada hyviä vinkkejä, millä korvalla konserttia voisi kuunnella.
Brahmsin kehtolaulu johdattelee levon hetkeen
Konsertti alkaa klo 19 Musiikkitalon Konserttisalissa ja samaan aikaan alkaa myös livestriimi Musiikkitalon mediaseinällä. Konsertin alkupuolella kuullaan aikamme säveltäjien teoksia, kun ohjelmassa on teoksia HKO:n residenssisäveltäjiltä parin viime vuoden ajalta. Ensimmäisenä kuullaan ylikapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen johtamana Anna Thorvaldsdottirin Aerialityn Suomen ensiesitys ja sen jälkeen Samy Moussan teos Stasis kahdeksalle käyrätorvelle. Vielä ennen väliaikaa päästään nauttimaan Anna Clynen teoksesta Prince of Clouds, jonka sooloviuluosuudet soittavat Pekka Kuusisto ja orkesterin oma II konserttimestari Kreeta-Julia Heikkilä. Orkesterin päävierailija Pekka Kuusisto myös toimii Moussan ja Clynen teosten kapellimestarina.
Väliajan jälkeen auringon laskiessa Saraste johtaa Johannes Brahmsin toisen sinfonian, joka on erityisen tunnettu ensimmäisen osan kehtolauluteemasta. Kun konsertti loppuu, Helsingin kaupunginorkesteri on toivottavasti saatellut kotikaupunnkinsa levon hetkeen.
Tapahtuman liput ovat myynnissä Musiikkitalon omassa lippukaupassa verkossa, lipunmyyntipisteessä sekä puhelinpalvelussa (puh. 0600 411 101, avoinna arkisin klo 9–15, puhelun hinta 0,99 e/min + pvm/mpm). Lipunmyynnin asiakaspalvelupiste Musiikkitalossa on avoinna arkisin klo 13–18 sekä konserttia edeltävän tunnin ajan. Verkkokauppa on avoinna vuorokauden ympäri.
Ryhmäliput konsertteihin voit varata tällä lomakkeella. Ryhmän minimikoko on 10–20 henkilöä konsertista riippuen.
Musiikkitalon ryhmämyynti ei tee varauksia ilmaistapahtumiin eikä orkesterien kenraaliharjoituksiin.
Maistuisiko väliajalla lasi kuohuvaa, kuppi kuumaa tai pientä purtavaa? Ennakkotilaamalla väliaikatarjoilut säästyt jonottamiselta ja väliajan koittaessa voit istua valmiiksi katettuun pöytään.
Jos haluat herkutella rauhassa jo ennen konserttia, valitse Preludi-buffet! Runsas herkkupöytä on katettuna tuntia ennen konsertteja. Vaihtuva valikoima sisältää pieniä suolaisia ja makeita herkkuja sekä kahvia tai teetä.
Keskeisempää sijaintia on vaikea löytää: lähes kaikki julkiset kulkuvälineet tulevat aivan viereemme. Kaikilla sisäänkäynneillä on ympärivuotiset pyöräparkit. Lähimmästä Aimo Park Finlandia -parkkihallista pääsee kuivin jaloin suoraan hissillä aulaamme.
Musiikkitalo on esteetön ja kynnyksetön.
Konserttisalissa esteettömät paikat ja pyörätuolipaikat sijaitsevat permannon ylätasanteella lähellä sisäänkäyntejä. Valtaosaan tapahtumista on saatavissa maksuttomia avustajapaikkoja.
Konserttisalissa muille kun esteettömille paikoille on jyrkät portaat. Mikäli portaiden käveleminen tuottaa vaikeuksia, suosittelemme valitsemaan paikat mahdollisimman läheltä ovia 2–7.
Jokaisessa kerroksessa on esteetön wc. Opasteemme ja porraskaiteemme ovat kohomerkittyjä, ja lattioissa kulkevat ohjauslistat. Induktiosilmukat ovat käytössä kaikissa saleissa. Opaskoirat ovat tervetulleita taloon.
Konserttisali
Lippusi paikkamerkinnästä näet reitin paikallesi. Ovinumero kertoo, mistä ovesta sinun tulee saapua saliin, ja katsomot on merkitty kirjaimin. Pyörätuolipaikat ovat sisäänkäyntien tasolla. Eikä huolta, jos salimme ei ole sinulle ennestään tuttu: henkilökuntamme ohjaa sinut oikeaan katsomoon.
Huomioithan, että Konserttisalin portaat ovat jyrkät ja sali syvä. Mikäli portaiden käveleminen tuottaa vaikeuksia, suosittelemme valitsemaan paikat mahdollisimman läheltä ovia 2–7. Portaita on eniten paikoille, jotka sijaitsevat lähimpänä lavaa.
Camerata, Sonore ja Black Box
Rivinumeron avulla suunnistat numeroidulle istuimellesi katsomossa. Pyörätuolipaikat ovat sisäänkäynnin tasolla. Eikä huolta, jos salimme ei ole sinulle tuttu: ovihenkilökuntamme ohjaa sinut paikallesi. Jos lipussasi lukee numeroimaton katsomo, voit valita paikkasi vapaasti.
Sali- ja kerroskartat
Voit tutustua saliin jo ennalta lataamalla katsomokartan:
Konserttisali
Camerata
Black Box
Sonore
Organo
Tutustu koko talon pohjakarttoihin
Naulakko
Ulkovaatteet ja suuret kantamukset on jätettävä naulakkoon. Vartioitu vaatesäilytys sisältyy lipun hintaan, eli erillistä naulakkomaksua ei veloiteta.
Myöhästyminen
Myöhästyneet pääsevät sisään useimmiten seuraavilla taputuksilla tai viimeistään väliajalla.
Kuvaaminen
Itse konserttia ei pääsääntöisesti saa kuvata, mutta ennen konserttia, taputuksilla ja konsertin jälkeen kuvaaminen on sallittua. Konserttijärjestäjällä saattaa olla omia tarkempia ohjeistuksia.
Pukeutuminen
Musiikkitalossa ei ole yhtikäs mitään pukeutumisohjeistusta, vaan olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet. Vältä kuitenkin voimakasta hajusteiden käyttöä, jotta myös astmaatikot ja hajusteyliherkät voivat nauttia konsertista. Musiikkitalon konserttisalien lattiat ovat herkkiä naarmuuntumiselle. Tästä syystä saleihin ei saa tulla nastakengillä.