Flok esittää kokoelman oivaltavia a cappella -sovituksiaan omista sävellyksistään ja parhaista cover-kappaleista.

Musiikin ammattilaisista koostuva, palkittu lauluyhtye Flok uudistaa a cappellaa Suomessa. Yhtye pyrkii eroon vokaalimusiikin pölyttyneistä ennakko-oletuksista kirjoittamalla uutta, omaa pop-musiikkia ja korostamalla brändissään artistiutta. Yhtyeen musiikissa a cappellan sävelkieli kohtaa modernin tuotannon.

Yhtye voitti Tampereen Sävelen lauluyhtyekilpailun vahvistettujen yhtyeiden kategorian kesäkuussa 2023. Palkinto myönnettiin suomalaiselle yhtyeelle ensimmäistä kertaa vuoden 2005 jälkeen. Palkinnon ovat saaneet aikanaan myös mm. Rajaton ja Club for Five. Yhtye voitti debyyttisinglellään myös kilpailun yleisöäänestyksen.

Musiikkitalon terassilla Flok esittää kokoelman oivaltavia a cappella -sovituksiaan omista sävellyksistään ja parhaista cover-kappaleista.

Lilja Lundén, laulu
Liisa Kivinen, laulu
Maija Laurinsilta, laulu
Wiljami Miettunen, laulu
Juho Laasanen, laulu
Joel Bonsdorff, laulu ja beatbox

Instagram
Facebook

**

Musiikkitalon terassilla kuullaan ilmaiskonsertteja kesäiltapäivisin keskiviikosta lauantaihin 29.5.–3.8. klo 17 alkaen.

Kesäterassilla kuullaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemian lahjakkaita muusikoita sekä muun muassa HelsinkiMission, Urkuyö ja Aarian sekä Maailman musiikin keskuksen tarjoamia konsertteja. Kesän mittaan lavalla nähdään monipuolinen kattaus mielenkiintoisia artisteja eri genreistä: pääsääntöisesti keskiviikkoisin on luvassa klassista tai kansanmusiikkia, perjantaisin jazzia ja lauantaisin poppia.

Tervetuloa after workeille nauttimaan kesäiltapäivistä!

Helsingin Musiikkitalo Oy

Vapaa pääsy /

Kahvi ja avec?

Helsingin Musiikkitalo Oy

Verkkosivut

Vapaa pääsy

Kahvi ja avec?

Tilaa tarjoilut