Musiikkitalon terassilla kuullaan ilmaiskonsertteja kesäiltapäivisin keskiviikosta lauantaihin 26.5.-30.7. klo 17!

Duo Ruut Eleonoora (sopraano) ja Reetta Järä (piano) ovat työskennelleet yhdessä vuodesta 2019 alkaen. Lied-musiikissa duoa kiinnostaa erityisesti sen moniulotteisuus ja ihmisyyden tutkiminen musiikin kautta. Heitä onkin kiitelty eloisasta ja mukaansatempaavasta otteesta esityksissään. Duoa ovat liedin parissa ohjanneet muun muassa Ilmo Ranta, Heikki Pellinen ja Angelica Kirschlager.

Ruut Eleonoora opiskelee Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa oopperakoulutuksen maisteriohjelmassa ja syksyllä 2022 hän laulaa Ensimmäisen naisen roolin Mozartin oopperassa Taikahuilu. Reetta Järä opiskelee Taideyliopiston Sibelius-Akatemian pianokamarimusiikin ja liedin koulutusohjelmassa. Syksyllä 2021 duo osallistui kansalliseen Helsinki Lied -kilpailuun saavuttaen semifinaalipaikan.

Duoa kiinnostaa erityisesti pohjoismainen ja saksalainen lied-musiikki, sekä nykymusiikki. Näitä kaikkia tullaan kuulemaan konsertissa.

Esiintyjät:
Ruut Eleonoor, sopraano
Reetta Järä, piano

Konserteissa esiintyvät Taideyliopiston Sibelius-Akatemian lahjakkaat muusikot sekä mielenkiintoisia vierailijoita pop- ja indiekentältä: mm. KUUMAA, Vilma Jää ja Olivera.

Musiikin genret vaihtelevat päivittäin: keskiviikkoisin klassista, torstaisin poppia, perjantaisin jazzia ja lauantaisin maailmanmusiikkia. Tervetuloa afterworkeille nauttimaan kesäiltapäivistä!

Vapaa pääsy /

Kahvi ja avec?

Vapaa pääsy

Kahvi ja avec?

Tilaa tarjoilut