Musiikkitalon terassilla kuullaan ilmaiskonsertteja kesäiltapäivisin keskiviikosta lauantaihin 17.5.–29.7. klo 17!

Riina-Maija on tuottelias indiemuusikko, laulaja ja biisintekijä. Riina-Maijan debyyttialbumi minä/me julkaistiin helmikuussa 2022. Riina-Maijan debyyttisingleä “sulan” kuultiin myös Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa. Uutta musiikkia on päästy kuulemaan jo loppuvuodesta 2022, kun “leffa” julkaistiin. Keikoilla bändissä mukana muusikot Esa-Pekka Helin, Laura Katila ja Teo Laiho.

Riina-Maijan monipuolinen ja melodinen popmusa yhdistelee akustisia ja elektronisia elementtejä, kuljettaen kuulijansa tunnelmasta toiseen. Selkeästi popmusiikin maailmassa kulkevissa kappaleissa kuuluu vaikutteita mm. rockista, musikaaleista ja hiphopista. Suomenkieliset autofiktiiviset tekstit kertovat tarinoita ihmisyydestä ja ihmissuhteista.

Esiintyjät:
Riina-Maija Kaartinen, laulu
Esa-Pekka Helin, kitara
Laura Katila, koskettimet
Teo Laiho, rummut

Konserteissa esiintyvät Taideyliopiston Sibelius-Akatemian lahjakkaat muusikot sekä mielenkiintoisia vierailijoita pop- ja indiekentältä: mm. Elias Gould, Pesso ja Ilta.

Musiikin genret vaihtelevat päivittäin: keskiviikkoisin klassista, perjantaisin jazzia ja lauantaisin maailmanmusiikkia. Tervetuloa afterworkeille nauttimaan kesäiltapäivistä!

Huonon sään sattuessa kesäkonsertti siirtyy sisätiloihin Musiikkitalon ravintolaan.

Vapaa pääsy /

Kahvi ja avec?

Musiikkitalo

Verkkosivut

Vapaa pääsy

Kahvi ja avec?

Tilaa tarjoilut