Kaija Saariahon trumpettikonserton kantaesitys Juhlaviikoilla, solistina Verneri Pohjola

Miten trumpetilla voisi soittaa sen, kun joku tippuu syvään kaivoon osuen matkalla sen reunoihin? Muun muassa tällaisia kysymyksiä säveltäjä Kaija Saariaho on esittänyt trumpetisti Verneri Pohjolalle, jonka kanssa hän on tehnyt yhteistyötä alkuvuodesta 2022 lähtien. Yhteistyö huipentuu Saariahon trumpettikonserton Hush kantaesitykseen Juhlaviikoilla.

Saariahosta on käytetty kaikki mahdolliset ylisanat, ja hänet on myös äänestetty elävistä säveltäjistä merkittävimmäksi. Pohjola puolestaan on kerännyt kiitosta omintakeisuudestaan ja mainetta ympäri maailmaa. Vaikka Pohjola tunnetaan jo entuudestaan instrumenttinsa rajojen haastajana, uudessa konsertossa hän joutuu venyttämään ilmaisuaan edelleen. ”Teos vaatii aiempaa enemmän kontrollia”, hän kertoo.

Radion sinfoniaorkesterin kapellimestarina toimii Susanna Mälkki, joka tunnetaan maailman johtavana Saariahon tulkitsijana. Hush-konserton lisäksi konsertissa kuullaan Gustav Mahlerin jäähyväisteos, Sinfonia nro 9.

Radion sinfoniaorkesteri
Susanna Mälkki, kapellimestari
Verneri Pohjola, trumpetti

Kaija Saariaho: Hush, trumpettikonsertto, kantaesitys
Gustav Mahler: Sinfonia nro 9

Alkaen 17,50 € 25 € / 17,50 €

Kahvi ja avec?

Helsingin juhlaviikot

Verkkosivut

Alkaen 25 € / 17,50 €

Loppuunvarattu

Kahvi ja avec?

Tilaa tarjoilut