Pianisti Luka Okros saapuu jälleen konsertoimaan Musiikkitaloon!

Konsertti korvaa 28.3. konsertin. Turvavälien mahdollistamiseksi yleisö jaetaan kahteen esitykseen ja konsertti pidetään klo 18 ja klo 20. Kaikkien ennen 23.10. ostaneiden liput tulee vaihtaa uusille paikoille veloituksetta Musiikkitalon lipunmyynnissä asioimalla tai soittamalla arkisin ma–pe klo 9–11 p. 020 7070 437.

Pahoittelemme tästä aiheutuvaa vaivaa. Olethan pikimmiten yhteydessä Musiikkitaloon ja varmistat uuden paikkasi haluamasi kellonajan esitykseen. Paavo-salissa on numeroimaton katsomo, ja paikat jaetaan sitä mukaa kuin niitä riittää.

Konsertin tiivistyessä ohjelmaan tehtiin muutoksia, ja konsertissa kuullaan alkuperäisen suunnitelman mukaan Beethovenia ja Chopinia. Ohjelma alla.

Pianisti Luka Okros palaa Musiikkitaloon ihastuttamaan kuulijoita lyyrisillä romantiikan ajan teoksilla. Ohjelmassa on Beethovenin kuuluisa Moonlight-sonaatti sekä Chopinia.

Georgialaistaustainen, Lontoossa asuva Okros on voittanut useita kansainvälisiä pianokilpailuja ja esiintynyt yli 40 maassa. Resitaali on osa Okrosin kuluvan kauden Euroopan-kiertuetta, joka ulottuu mm. Pariisiin, Budapestiin, Amsterdamiin, Luxemburgiin, Lontooseen ja Reykjavikiin.

OHJELMA:

BEETHOVEN Sonata op. 27 no. 2 (“Moonlight”) C sharp minor
CHOPIN Waltz op. 64 no. 2 C sharp minor
CHOPIN Mazurka op.17 no. 4 A minor
CHOPIN Ballade op. 23 no. 1 G minor
CHOPIN Ballade op. 38 no. 2 F major
CHOPIN Ballade op. 47 no. 3 A flat major
CHOPIN Ballade op. 52 no. 4 F minor

Ei väliaikaa.

Musiikkitalon ryhmämyynti palvelee p. 020 707 0426 ma–pe klo 10–14 ja sähköpostitse ryhmat@musiikkitalo.fi.

Alkaen 25 € 36 € / 25 €

Kahvi ja avec?

Molto Group Management

Kotisivut

Alkaen 36 € / 25 €

Osta liput

Kahvi ja avec?

Tilaa tarjoilut

Yleisön, esiintyjien ja henkilökunnan terveys ja turvallisuus ovat meille ykkösasioita. Olemme kiinnittäneet valtavasti huomiota koronapandemiasta johtuviin erikoisjärjestelyihin, jotta konserttielämys olisi mahdollisimman turvallinen ja vailla huolta.

Tutustuthan erikoisjärjestelyihin etukäteen tästä

Maistuisiko väliajalla lasi kuohuvaa, kuppi kuumaa tai pientä syötävää? Ennakkotilauksella säästät aikaa ja vaivaa, jolloin ehdit nautiskella kiireettömästi väliajasta.

Korona-aikana useissa konserteissa ei ole väliaikaa lainkaan. Näin vältetään ylimääräistä liikennettä lämpiössä ja käytävillä. Olet kuitenkin lämpimästi tervetullut nauttimaan tarjoiluistamme ennen konserttia!

Tilaa tarjoilut etukäteen tästä

Sijaintimme on niin keskeinen kuin olla voi: lähes kaikki julkiset kulkuvälineet tulevat aivan viereemme. Kaikilla sisäänkäynneillä on ympärivuotiset pyöräparkit. Lähimmästä Aimo Park Finlandia -parkkihallista pääsee kuivin jaloin suoraan hissillä aulaamme.

Lue lisää Musiikkitaloon saapumisesta

Naulakko

Korona-aikana päällysvaatteet saa viedä mukanaan katsomoon. Suuret kantamukset on kuitenkin jätettävä naulakkoon. Naulakko on tänä poikkeusaikana maksuton.

Myöhästyminen

Myöhästyneet pääsevät sisään useimmiten seuraavilla taputuksilla tai viimeistään väliajalla.

Kuvaaminen

Itse konserttia ei pääsääntöisesti saa kuvata, mutta ennen konserttia, taputuksilla ja konsertin jälkeen kuvaaminen on sallittua. Konserttijärjestäjällä saattaa olla omia, tarkempia ohjeistuksia.

Pukeutuminen

Musiikkitalossa ei ole yhtikäs mitään pukeutumisohjeistusta, olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet. Vältä kuitenkin voimakasta hajusteiden käyttöä, jotta myös astmaatikot ja hajusteyliherkät voivat nauttia konsertista.

Musiikkitalo on täysin esteetön: meille ei ole kynnystä tulla. Opasteemme ja porraskaiteemme ovat kohomerkittyjä, ja lattioissa kulkevat ohjauslistat. Induktiosilmukat toimivat, ja opaskoirat ovat tervetulleita.

Lue lisää saavutettavuudesta tästä

Konserttisali

Lippusi paikkamerkinnästä näet reitin paikallesi. Ovinumero kertoo, mistä ovesta sinun tulee saapua saliin, ja katsomot on merkitty kirjaimin. Pyörätuolipaikat ovat sisäänkäyntien tasolla. Eikä huolta, jos salimme ei ole sinulle ennestään tuttu: henkilökuntamme ohjaa sinut oikeaan katsomoon.

Camerata, Sonore ja Black Box

Rivinumeron avulla suunnistat numeroidulle istuimellesi katsomossa. Pyörätuolipaikat ovat sisäänkäynnin tasolla. Eikä huolta, jos salimme ei ole sinulle tuttu: ovihenkilökuntamme ohjaa sinut paikallesi.

Numeroimaton katsomo

Voit valita paikkasi vapaasti.