Tanskalainen vaihtoehtorock-yhtye Mew sekä Danish Chamber Orchestra aloittavat Pohjois-Euroopan yhteiskiertueensa Musiikkitalolta

Mew ainutlaatuiselle Euroopan-kiertueelle yhdessä Danish Chamber Orchestran kanssa. Ainutlaatuinen orkesterikombo täytti konserttisalit Tanskassa jo vuosi sitten. Suuren menestyksen saattelemana kokoonpanot päättivät yhdistää voimansa jälleen, nyt kuitenkin kansainvälisen kiertueen merkeissä.

Popmusiikkia ja progressiivista rockia yhdistelevä Mew on viimeisen kahden vuosikymmenen aikana vakiinnuttanut paikkansa yhdeksi Tanskan merkittävimmistä yhtyeistä niin kansallisesti, kuin kansainvälisestikin. Yhtyettä on kuvattu tyyliltään tinkimättömäksi ja rajoja rikkovaksi. Soundi on parhaimmillaan kaikkea hauraan vivahteikkaasta, unenomaiseen, tarttuvaan ja progressiiviseen. Yhtyeen live-esiintymiset uhkuvat energiaa ja usein yllättävät katsojan muun muassa visuaalisuudellaan.

Mew’n jo ennestäänkin vakuuttavat konsertit yhdessä Danish Chamber Orchestran kanssa saavat uutta tuulta alleen taaten kuulijoille kokonaisvaltaisen elämyksen. Danish Chamber Orchestran johtajan ja kapellimestarin Andreas Vetön sanoin: “Mew’n musiikki omaa valmiiksi sinfonisen soundin, joka sopii täydellisesti kiertueen konserttisaleihin. Orkesterimme kanssa esiintyessä musiikki kohoaa aivan uusiin sfääreihin.”

Sinfoninen yhteistyö Danish Chamber Orchestran kanssa ei juhlista ainoastaan Mew’n läpimurtoalbumi Frengersin 20-vuotisjuhlavuotta, vaan tarjoaa myös mahdollisuuden yleisölle päästä todistamaan uniikki vuorovaikutus, joka syntyy kahden orkesterin sulautuessa yhdeksi maagiseksi kokonaisuudeksi.

”Tiedämme viime vuoden kiertueeltamme, että tämä yhdistelmä herättää suurta innostusta – sekä meissä lavalla että yleisössä. Odotamme malttamattomasti, että pääsemme jälleen tien päälle Danish Chamber Orchestran kanssa, varsinkin kun tällä kertaa pääsemme vierailemaan myös Pohjois-Euroopan kauneimmissa konserttisaleissa”, sanoo Mew’n basisti Johan Wohlert.

Live Nation Finland

Alkaen 59,90 € 59,90 € /

Kahvi ja avec?

Live Nation Finland

Verkkosivut

Alkaen 59,90 €

Kahvi ja avec?

Tilaa tarjoilut