Kesäpäivän liedhetki – sopraano Marianne Montonen ja pianisti Jasper Koekoek esittävät lauluja rakkaudesta ja vanhoista myyteistä. Duo aloitti yhteistyönsä vuoden 2018 alussa, ja jo saman vuoden lokakuussa heidät palkittiin Helsinki Lied -kilpailussa jaetulla 3. sijalla. He ovat sittemmin esiintyneet kattavalla liedohjelmistollaan ympäri Suomea sekä levyttäneet yhdessä Aarre Merikannon yksinlauluja. Duoa yhdistää kiinnostus narratiiviseen ja sadunomaiseen liedmusiikkiin. Jo lähes kolmen vuoden yhtäjaksoinen yhteistyö on muodostanut duolle tiiviin yhteistyömallin, jossa laulun tekstejä käsitellään yhtenä keskeisimmistä tulkinnan osa-alueista.

Musiikkitalon terassilla kuullaan ilmaiskonsertteja kesäiltapäivisin 4.6.–17.8. klo 17 alkaen.

Perjantaista keskiviikkoon esiintyvät Taideyliopiston Sibelius-Akatemian lahjakkaat muusikot: maanantaisin ja tiistaisin on luvassa klassista, keskiviikkoisin poppia, perjantaisin jazzia ja lauantaisin maailmanmusiikkia. Sunnuntaisin genre vaihtelee.

Muista myös Radio Helsingin kesälive torstaisin!

Tervetuloa after workeille nauttimaan kesäiltapäivistä!

Vapaa pääsy /

Kahvi ja avec?

Vapaa pääsy

Kahvi ja avec?

Tilaa tarjoilut