Laura Maria Trio on tuore, vuonna 2021 perustettu yhtye, jonka ohjelmisto rakentuu laulaja Laura Maria Petäjän omien sävellysten, flamenco-vaikutteisten espanjalaisten kappaleiden sekä Latinalaisessa Amerikassa 70- ja 80-luvuilla kirjoitettujen nueva canción -artistien kappaleiden ympärille. Petäjä on kasvanut edellä mainittujen nueva canción -artistien musiikin parissa, ja se yhdessä hänen myöhemmin opiskelemansa flamencon kanssa on vaikuttanut hänen taiteilijuuteen ja ääneen säveltäjänä ja laulunkirjoittajana. Hänen lisäkseen yhtyeessä vaikuttavat myös niinikään Sibelius-Akatemialla opiskelevat kitaristi Otto Kentala ja kontrabasisti Juuso Rinta.

Musiikkitalon terassilla kuullaan ilmaiskonsertteja synttäriviikon ajan 6.9.–12.9. klo 17. Sateen sattuessa konsertti pidetään sisätiloissa.

Vapaa pääsy /

Kahvi ja avec?

Helsingin Musiikkitalo Oy

Verkkosivut

Vapaa pääsy

Kahvi ja avec?

Tilaa tarjoilut