Kuorokavalkadi tarjoaa kuulijalle kuoromusiikin kirjon 20:n kuoron voimin Musiikkitalon Päälämpiössä

Sulasolin Helsingin piiri järjestää yhteistyössä Musiikkitalon kanssa kuorokavalkadin ja mukaan on kutsuttu kuoroja myös Sulasolin Uudenmaan piiristä ja Suomen Työväen Musiikkiliiton Uudenmaan piiristä.

Kuoroja on mukana yhteensä 20 ja niistä jokainen esittää 15 minuutin setin kuoronsa ohjelmistosta oman valintansa mukaan eli mitään varsinaista teemaa tapahtumalla ei ole. Yleisö on tervetullut seuraamaan konserttia vaikka koko päiväksi tai sitten lyhyemmäksi aikaa oman aikataulunsa mukaan. Kahvila on auki koko tapahtuman ajan, joten kuorolaulun lisäksi voi halutessaan virkistää itseään vaikka kupposella kahvia tai lasillisella mielijuomaansa.

Kuorokavalkadi on oiva tilaisuus kuulostella kuoroja myös siinä mielessä, että jos on joskus laulanut tai olisi halunnut laulaa kuorossa, tapahtumasta voi löytää itselleen sielua ja kehoa virkistävän harrastuksen. Rohkeasti vain nykäisemään osallistujia hihasta ja sopimaan koelaulusta!

Esiintyvät kuorot ja aikataulu:
11.00 Insinöörilaulajat
11.15 Sekakuoro Vola
11.30 Kullervo-kuoro
11.45 Bulevardin Taxi
12.00 Helsingin Kannelkuoro
12.15 Kaaderilaulajat ry
12.30 Naiskuoro fem@il singers
12.45 Naiskuoro Kupliva
13.00 Laulu-Miehet
13.15 CandoMini
13.30 Naiskuoro Mystica
13.45 Latvialais – suomalainen kuoro Ziemelmeita
14.00 Kaari-ensemble
14.15 Vantaan mieskuoro Vantasia
14.30 KYN
14.45 Järvenpään Kamarikuoro
15.00 Koiton Laulu
15.15 Cantabile
15.30 Helsingin Työväen naiskuoro Elegia
15.45 Procantus

Tervetuloa nauttimaan kuoromusiikin riemusta!

Vapaa pääsy /

Kahvi ja avec?

Sulasolin Helsingin piiri ry

Verkkosivut

Vapaa pääsy

Kahvi ja avec?

Tilaa tarjoilut