Musiikkitalon terassilla kuullaan ilmaiskonsertteja kesäiltapäivisin keskiviikosta lauantaihin 26.5.-30.7. klo 17!

Kontrabasson, vibrafonin ja rumpujen yhdistelmä luo hurmaavan soundin, jonka ympärille kolme huippumuusikkoa saavat aikaan vaikuttavan ja svengaavan kokonaisuuden. Kansainvälisestikin maineikkaan nuoren polven basisti Kaisa Mäensivun kokoamassa triossa on vankkaa kokemusta ja näkemystä: Grammy-palkittu newyorkilaisrumpali Joe Peri on levyttänyt Tony Bennettin kanssa, ja vibrafonisti Severi Pyysalo on työskennellyt Sarah Vaughnin kanssa. Mäensivun loistokkaasti bassolinjoillaan johtaman yhtyeen ohjelmisto koostuu trion originaalisävellyksistä sekä raikkaista versioista jazzklassikoista. Yhtyeen musiikkia kuullaan myös Kaisa Mäensivun levyllä Hand Picked (Flame Jazz Records 2021).

“Kaisa Mäensivu Trion konsertissa tuntui tapauksen hytinä, ja lauluosuuksien tulokulma oli kauttaaltaan henkilökohtainen”
-Matti Komulainen, Turun Sanomat

Esiintyjät:
Kaisa Mäensivu, kontrabasso
Severi Pyysalo , vibrafoni
Joe Peri, rummut

Konserteissa esiintyvät Taideyliopiston Sibelius-Akatemian lahjakkaat muusikot sekä mielenkiintoisia vierailijoita pop- ja indiekentältä: mm. KUUMAA, Vilma Jää ja Olivera.

Musiikin genret vaihtelevat päivittäin: keskiviikkoisin klassista, torstaisin poppia, perjantaisin jazzia ja lauantaisin maailmanmusiikkia. Tervetuloa afterworkeille nauttimaan kesäiltapäivistä!

Vapaa pääsy /

Kahvi ja avec?

Vapaa pääsy

Kahvi ja avec?

Tilaa tarjoilut