Maxine Troglauer(DE) & Ebba Åsman(SE) & UMO Helsinki Jazz Orchestra

UMOn Silent Music -konsertti kiirastorstaina saa uusia sävyjä kahden nuoren solistivieraan mukana. UMO Helsinki Jazz Orchestra tuo ensimmäistä kertaa Suomeen nämä nousevat nimet, saksalaisen pasunistin Maxine Troglauerin ja ruotsalaisen pasunisti-laulajan Ebba Åsmanin.

Iltapäiväkonsertissa kuullaan jopa ambientmaisia sävyjä nykyjazzin ja klassisen musiikin välimaastossa. Luvassa on pääsiäisviikon teemassa soivaa ja pasuunan äärimmäistä kauneutta osoittavaa musiikkia erilaisissa kokoonpanoissa aina pasuunaduosta parikymmenpäiseen big bandiin.

Kapellimestari Ed Partyka myös sovittaa ja säveltää uutta materiaalia tätä konserttisarjaa varten.

Klassinen musiikki, jazz, nykymusiikki – saksalainen Maxine Troglauer (s. 1995) ei vedä rajaa genrejen väliin, hänelle ne liittyvät orgaanisesti toisiinsa. Bassopasunisti käsittelee myös omaa instrumenttiaan avarakatseisesti ja kaavoihin kangistumatta. Hän on tehnyt yhteistyötä mm. NDR Bigbandin, WDR Bigbandin ja Berlin Jazz Orchestran kanssa. www.maxinetroglauer.net

Ebba Åsman (s. 1998) on ruotsalainen pasunisti ja laulaja, jonka musiikki soi elävänä eri tyyleissä jazzista funkiin ja hip hopiin. Hän luottaa sävellyksissään intuitioon, oikeaan tunnelmaan ja äänimaisemaan. Åsman on työskennellyt mm. mentorinsa Nils Landgrenin ja Norrbotten Big Bandin kanssa, ja kiertää monien ruotsalaisten ja kansainvälisten pop- ja soul- artistien kanssa. Hänen kerrotaan kuulostavan ”siltä, miltä seuraavan sukupolven jazzmuusikot kuulostavat”.

UMO Helsinki Jazz Orchestra on jazzin ja rytmimusiikin saralla ammattimaisesti toimiva orkesteri, joka esiintyy vuosittain noin sadassa konsertissa ja tapahtumassa. Vuodesta 1975 alkaen UMO Helsinki on julkaissut yli 60 albumia ja esiintynyt kotimaisten huippunimien lisäksi kansainvälisten jazztähtien kanssa. Orkesterin ohjelmisto ulottuu aina jazzista souliin ja klassiseen musiikkiin, yhdistäen yllätyksellisesti uutta ja vanhaa. www.umohelsinki.fi

Konsertti kuuluu Avantin, UMO Helsinki Jazz Orchestran ja Suomalaisen barokkiorkesterin (FiBO) yhteiseen AUF-sarjaan jota tuotetaan yhteistyössä Musiikkitalon kanssa. Eri tyylilajeja edustavat huippuorkesterit kutsuvat kuulijoita tutustumaan monenlaisiin musiikillisiin makupaloihin.

Voit kuunnella konsertin myös suorana striimilähetyksenä tai jälkitallenteena Yle Areenassa tai UMOn kanavissa.

AUF-sarjan muut konsertit:
To 18.4.2024 klo 13.00 AUF / Avanti: Jousia 1-2-3-4

Musiikkitalon ryhmämyynti palvelee p. 020 707 0426 ma–pe klo 10–14 ja sähköpostitse ryhmat@musiikkitalo.fi.

Helsingin Musiikkitalo Oy & UMO Helsinki Jazz Orchestra

Alkaen 9,50 € 9,50 € /

Kahvi ja avec?

Helsingin Musiikkitalo Oy & UMO Helsinki Jazz Orchestra

Verkkosivut

Alkaen 9,50 €

Osta liput

Kahvi ja avec?

Tilaa tarjoilut