All the Truths We Cannot See: A Chernobyl Story on tarina vuoden 1986 Tšernobylin ydinvoimalan räjähdyksestä, sen syistä ja seurauksista.

Seuraamme koronarajoituksia

Etelä-Suomen aluehallintoviraston antamaan määräykseen perustuen Sibelius-Akatemian tapahtumat on peruttu yleisöltä 31.1.2022 saakka. Rajoitus koskee Helsingin toimipisteitä. Osa konserteista toteutetaan verkkokonsertteina.

Tutustu turvaohjeisiimme

All the Truths We Cannot See: A Chernobyl Story on Uljas Pulkkiksen ja Glenda D. Gossin ooppera, joka toteutetaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemian ja USC Thornton School of Musicin yhteistyönä. Kahden korkeakoulun opiskelijat yhdistävät voimansa oopperatuotannossa, jonka ensi-ilta on Helsingin Musiikkitalossa 15.3.2022 ja Yhdysvaltojen ensi-ilta Los Angelesissa 21.4.2022.

Villillä ja koskemattomalla alueella, jossa luonto ja eläimet ovat kukoistaneet vuosisatojen ajan, villieläinbiologi Lana Fedorova omistaa elämänsä lähes sukupuuttoon metsästettyjen lajien suojeluun. Yksi niistä on harvinainen valkoinen peura.

Läheisen ydinvoimalan johtoon astuu häikäilemätön ja vallanhimoinen Allura, joka haluaa parantaa voimalan tuloksia ja kovistelee työntekijöitä kustannusten vähentämiseksi. Tämä luo pohjan innokkaan byrokraatin Borys Slykovitchin ja kunnianhimoisen insinöörin Maksym (Max) Smirnovin väliselle kiistalle.

Allura vannoo kostoa kuultuaan, että Max, joka oli hänen kilpailijansa voimalan johtajavalinnassa, on menossa naimisiin Alluran pikkusiskon, Lanan kanssa. Maxin itseluottamus horjuu, ja hänen seuraavan yövuoronsa aikana sattuneen vahingon seurauksena yksi voimalan reaktoreista tuhoutuu. Sitä seuraavassa katastrofissa alueen eläimet ja asukkaat altistuvat myrkyille, ja eloonjääneiden on jätettävä kaupunkinsa.

Kuukausia myöhemmin puoluejohto ilmoittaa Maxille, että tämä voi pelastaa uransa, jos tuo harvinaisen valkoisen peuran pään Alluralle. Alueen joella ja eläimillä on tähän kuitenkin sanansa sanottavana.

Ohjelma

Uljas Pulkkis ja Glenda Dawn Goss:
All the Truths We Cannot See: A Chernobyl Story

Esiintyjät

Uljas Pulkkis, sävellys
Glenda Dawn Goss, libretto
Ken Cazan, ohjaaja
Markus Lehtinen / Brent McMunn, kapellimestari
David Jacques, lavastus- ja valosuunnittelija
Sean Cawelti, videosuunnittelija
Pia Lasonen, pukusuunnittelija
Riina Laine, maskeeraussuunnittelija ja bodypaint-taiteilija

Svitlana Fedorova (Lana) – Maria Turunen (SibA) / Lily Smith (USC)
Maksym Smirnov (Max) – Tuomas Miettola (SibA) / Krishna Raman (USC)
Allura – Olivia Kyllönen (SibA) / Christine Marie Li (USC)
Borys Slykovitch – Luke Scott (SibA) / Lorenzo Zapata (USC)
Bear– Iris Candelaria (SibA) / Sunwoo Park (USC)
Elk, Babusya, Robot – Ruut Mattila (SibA) / Elisabet Petsalo
Hare, Kuzma, Oleg, Town Cryer – Jasper Leppänen (SibA)
Berehnia, Yulia, Dosimeter, Robot, Firefighter – Stella Tähtinen (SibA)
Mavka, Nadyia, Dosimeter, Robot, Soldier – Maija Turunen
Elena, Animal, Firefighter, Voice– Isabella Shaw

Hanketta tukee Jane ja Aatos Erkon säätiö.

Lisätietoja: Mirka Rättyä, mirka.rattya@uniarts.fi

Esitykset
15.3.2022 klo 18.30 Maailman kantaesitys
16.3.2022 klo 18.30
18.3.2022 klo 18.30
19.3.2022 klo 16.00
21.3.2022 klo 18.30
22.3.2022 klo 18.30

Sibelius-Akatemian ooppera
Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen opiskelijat esiintyvät opintojensa aikana neljässä täysimittaisessa produktiossa ja yhdessä pianistin kanssa esitettävässä dramatisoidussa konsertissa. Oopperakoulutuksen produktiot toteutetaan yhteistyössä kotimaisten ja ulkomaisten oopperan ja näyttämötaiteen ammattilaisten kanssa.

Alkaen 18 € 39 € / 18 €

Kahvi ja avec?

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia

Verkkosivut

Alkaen 39 € / 18 €

Osta liput

Kahvi ja avec?

Tilaa tarjoilut