Tapahtumajärjestäjä on joutunut siirtämään tapahtumapaikkaa.

Esityksen uusi tapahtumapaikka on Savoy-teatteri (Kasarmikatu 46-48, 00130 Helsinki). Konsertin päivämäärä ja aloitusaika pysyy ennallaan.

Jo ostetut liput käyvät uuteen tapahtumapaikkaan sellaisenaan. Uuden paikan voi merkitä käsin lippuun muistiin.

Kaikille lipunostaneille, jotka ovat antaneet sähköpostiosoitteensa oston yhteydessä, on lähetetty tiedote ohjeineen myös sähköpostitse. Pahoittelemme tästä aiheutuvaa vaivaa.

Ainutlaatuisen pitkän uran tehnyt eteläafrikkalainen pianisti ja säveltäjä Abdullah Ibrahim saapuu Suomeen syksyllä. Modernin jazzin edelläkävijänä tunnettu artisti konsertoi maanantaina 23. lokakuuta Helsingin Musiikkitalossa.

1950-luvulla uransa aloittanut ja myös Dollar Brand -artistinimellä uraa tehnyt Abdullah Ibrahim sulattaa vahvan tunteikkaaseen ja humaaniin musiikkiinsa vaikutteita muun muassa afrikkalaisesta perinnemusiikista, gospelista, klassisesta musiikista sekä amerikkalaisesta jazzista. Yhteistyötä genrensä suurnimien kuten Duke Ellingtonin, Don Cherryn, John Coltranen, Max Roachin ja Ornette Colemanin kanssa tehnyt artisti on julkaissut vertaansa vailla olevan uransa aikana yli 100 albumia. Itsekin maanpaossa 1960- ja 1970-luvuilla eläneen Ibrahimin musiikilla oli myös näkyvä rooli apartheidin vastaisessa liikkeessä.

Vangitsevan tunnelmallisista esiintymistään tunnetun muusikon viimeisin julkaisu on vuonna 2021 ilmestynyt meditatiivinenen ja melankolinen ”Solotude”. Lokakuisessa Musiikkitalon illassa on odotettavissa ikimuistoinen spirituaalinen kokemus.

Abdullah Ibrahimin verkkosivut
Abdullah Ibrahim Bandcampissa